Colombo 27.6.-1.7.

 Matka Hattonin juna-asemalle kesti huomattavasti kauemmin kuin majatalossamme oli arvioitu, emmekä ehtineet suunnittelemaamme junaan. Junia kulkee vain noin neljä päivässä, ja seuraavaa olisi pitänyt odottaa monta tuntia, kuten meille juna-asemalle päästyämme selvisi. Arvioimme myös, että matka kestäisi Kandyn kautta kiertävällä junalla paljon kauemmin kuin suorinta tietä ajavalla bussilla, joten taivalsimme takaisin bussiasemalle. Matkalla ostimme evääksi banaaneja hyvin halvalla ja rambutaneja turistihinnalla. Saimme bussin viimeiset istumapaikat. 

Bussin lähtiessä kaupungista rahastaja kävi tyypilliseen tapaan juoksemassa lahjoituksen Buddha-patsaan viereiseen lahjoituslaatikkoon. Ehkä matkalle pyydetään suojelusta – onnettomuustilastojen valossa tämä on epäilemättä ihan järkevää. 

Matka kesti nelisen tuntia, ja bussi oli koko ajan ääriään myöten täynnä. Me emme joutuneet seisomaan, mutta matka oli silti epämukavan tukala, sillä ilma ei kiertänyt ylikansoitetussa autossa. Sri Lankalla dösät ovat täynnä juurikin ihmisiä, eivät heidän tavaroitaan – on suorastaan hämmästyttävää, kuinka kellään ei ole juuri mitään matkatavaroita. Me olemme tyypillisesti ainoat ihmiset, joilla on mitään pientä reppua tai käsilaukkua isompaa kuljetettavaa bussimatkoilla. Kontrasti on erityisen suuri verrattuna Kaakkois-Aasiaan, jossa busseissa matkasivat myös kotieläimet ja elintarvikkeet, ja auton katolle viritettiin aina suuri pino tavaraa.

Ensivaikutelma Colombosta oli tietä pitkin etenevään bussiin leviävä etova haju, jonka lähdettä pohdimme jonkun aikaa, kunnes näimme jonkin matkan päässä vasemmalla puolellamme aivan järkyttävän suuren jätevuoren. Jätevuoren päällä oli muutama kaivinkone, ja jätevuoren ympärillä oli vaihtelevan näköisiä taloja. Epäilemättä moni saa Sri Lankallakin jonkin sortin elannon tonkimalla jätteitä kovan muovin tai metallin toivossa. Ohitettuamme jätevuoren ilma palautui pikku hiljaa normaaliksi, mutta olimme varsin hämmentyneitä siitä, että kaatopaikka oli asuinalueella. Muuten kaupunki vaikutti varsin siistiltä.

Tuktukeja Colombossa.

Colombo on aivan selvästi Sri Lankan suurin kaupunki, ja bussin rahastaja yrittikin moneen otteeseen kysyä, mihin tarkalleen ottaen olimme menossa. Emme me tienneet, vaikka tällä kertaa olisi ehkä kannattanut. Colombossa ei ollut mitään budjettimajoituksen keskittymää, emmekä me olleet tällä kertaa merkinneet muutamaa etukäteen tsekattua vaihtoehtoa karttaan. Jäimme bussista lähimpänä aluetta, jolla muistelimme halvimman netistä katsomamme hostellin sijaitsevan, ja jouduimme lopulta maksamaan tuktuk-kuskille siitä, että hän vei meidät nettikahvilaan tarkistamaan hostellin tarkan sijainnin, sillä liittymämme netti ei jostain syystä toiminut juuri sillä alueella, jossa olimme jääneet bussista. Osoitteenkaan kanssa Colombo Downtown Monkeyn löytäminen ei ollut ihan yksinkertaista, mutta löysimme lopulta perille reissumme toistaiseksi selvästi kalleimpaan majoitukseen. Sänky maksoi 1040 rupiaa, mutta se oli silti vähemmän kuin muissa kaupungin hostelleissa. 

Hostellissa tapasimme paljon mahtavaa porukkaa. Moni aloitti Sri Lankan reissunsa Colombosta ja saimme moneen kertaan kertoa reissumme highlighteista ja jakaa suosituksia parhaista mestoista ja aktiviteeteista. Jotkut olivat myös meidän tyyliimme lopettamassa reissuaan, kuten kaksi moskovalaista, jotka eivät pitäneet Putinista mutta rakastivat euroviisuja, ja jotka eivät puhuneet kummoista englantia mutta halusivat juoda kanssamme rommia. Jotkut olivat viikonloppulomalla vapaaehtoistöistä. Jotkut olivat parin viikon kesäreissulla, jotkut olivat lähteneet tien päälle viime syksynä eivätkä tienneet milloin palaisivat kotiin. Erityisen mielenkiintoiseksi tyypiksi osoittautui Farhaj, pakistanilainen nuori komeapartainen mies, joka oli tullut Colomboon starttailemaan Pakistanin ja Sri Lankan väliseen kauppaan liittyvää bisnestä, ja oli hostellissa koko sen ajan kuin mekin. Hän oli erityisen antelias ja tarjoili meille hedelmiä ja tekemiään ruokia iltaisin - muslimien paastoajan takia hän söi vain auringonlaskun jälkeen, ja halusi aina ehdottomasti jakaa ruokansa. Tapasimme myös monia Intiassa matkailleita, ja maa tosiaan näytti jakavan tunteita: jotkut rakastivat sitä, ja jotkut vihasivat.

Sunnuntai-ilta Galle Face Greenillä.

Meillä oli 3 päivää Colombon tutkailuun, mikä oli varsin riittävästi, sillä kaupungissa ei ollut juurikaan nähtävyyksiä. Käveleskelimme pari päivää kaupungilla, kävimme tsekkailemassa eri kaupunginosia ja muutaman museon, sorruimme shoppailuun basaarissa. Museot olivat hienoinen pettymys. Aasiassa museot tuppaavat olemaan kokoelmia esineitä ja anekdootteja, eikä museoita ole yleensä rakennettu minkään punaisen langan tai etenevän tarinan muotoon. Sri Lankalla oli tyypillistä järjestää saviruukut yhteen huoneeseen, kiviveistokset toiseen, kankaat kolmanteen ja niin edelleen. Kokonaiskuvan saaminen museoista on melko mahdotonta. Sri Lankan kansallismuseo oli lisäksi remontissa, joten näimme vain puolet museosta. Tästäkin huolimatta hinta oli tuplat siitä mitä tänä vuonna ilmestyneessä opaskirjassamme ilmoitettiin. 

Rannassa myytiin rapeita tapiokatikkuja.

Lapset leikkivät palloilla ja leijoilla.

Kojuissa oli erilaisia rapuherkkuja.

Kansallismuseo oli rempassa.

Natural History Museumissa puhuttiin monimuotoisuudesta - huomaa tyypillinen pohjoisruotsalainen ja muut nappiin menneet nassut kartassa.

Pettahissa oli jo tiiviimpi tunnelma.

Marketilla hedelmät on aina skarpisti.

Pojat siistimässä sipuleita.

Ankkoja.

 Pidimme eniten Colombon suuresta ja hienosta keskuspuistosta (Viharamahadevi Park). Puisto oli äärimmäisen siisti ja skarpisti hoidettu. Yksi puutarhureista halusi esitellä meille puiston kasvilajeja, joista osa oli roudattu kaukaakin varta vasten sinne istutettavaksi. Puiston poluilla käveli nuoria käsi kädessä ja puiden varjoissa näki syleileviä ja suukottelevia pariskuntia. Puiston keskellä oli erittäin kaunis ankkalampi, jota asutti sorsien ja ankkojen lisäksi monia kahlaavia ja sukeltavia lintuja. Myös Colombon lepakkopopulaatio vietti päivänsä puistossa roikkuen suurten puiden ylimmillä oksilla. Suuret lepakot lentelivät kaupungilla auringonlaskun jälkeen. Ne ovat kuitenkin kasvissyöjiä ja mangodiggareita, eikä niitä tarvitse pelätä. Komeita otuksia. Puistossa oli myös kosolti hauskoja poljettavia jätskikiskoja, joista sai mansikka- tai suklaajätskiä muutamalla kympillä – pieni pallo suklaajädeä maksoi 30 rupiaa (n. 20cnt). 

Puistossa oli Buddha paraatipaikalla.

Kaupungintalo puiston edessä.

Valokuvaaja otti innokkaasti kuvia meistä, ei bändistä.

Myös Colombossa ihmiset olivat hyvin ystävällisiä. Turisteihin ei olla turruttu ja ihmiset jaksavat hymyillä ja toivotella päivänjatkoja. Erityistä huomaavaisuutta koimme, kun olimme ensimmäisenä iltana palaamassa kahden hollantilaisen ja yhden britin kanssa illalliselta ja pysähdyimme ihmettelemään varsin spontaanilta vaikuttavaa ulkoilmakonserttia. Katujen risteykseen oli pystytetty lava, jolla esiintyi joku paikallinen bändi. Ihmiset seurasivat esitystä muovituoleilta, joista oli rakennettu pieni katsomo. Menimme sivuun seisomaan ja hämmästelemään mahtavaa tunnelmaa, mutta muutamassa minuutissa meille oli järjestetty penkit eturiviin ja kymmenkunta paikallista vaatimalla vaati, että istumme parhaille paikoille seuraamaan konserttia. Monet myös halusivat ottaa meidän kanssa ryhmäkuvia. 

Toisaalta kuulimme myös ensimmäisistä turistikusetuksista muilta matkaajilta, ja Galle Face Greenillä törmäsimme lapsikerjäläisiin, jotka pyysivät vaaleaihoisilta turisteilta rahaa syödäkseen. Turismin varjopuolet alkavat siis näkyä tässäkin paratiisimaassa.

Juttelemaan tulleet tamil-tytöt ja basaariostoksemme puhvelinnahkalaukku.

Tyttöjä kiinnostivat erityisesti Marikon bikinikuvat Trincosta.

Natural healing therapy fixes everything!

Colombossa järjestetään monenlaista festaria. Paavi oli vierailulla 21.6. Meno oli varmasti varsin huikea verrattain kristillisessä Colombossa, vaikka emme olleetkaan meininkiä haistelemassa. Törmäsimme kuitenkin Good Food –festariin puiston viereisellä tiellä. Näytillä oli Sri Lankan eri alueiden erikoisuuksia ruuan ja juoman lisäksi myös käsitöiden, hoitavien öljyjen yms. saralla. Mestoilla oli myös World Food Programin, maailman maatalousjärjestön yms. pumppujen porukkaa, joille Perttu kävi pitchaamassa EntoCubea (www.entocube.com). Vierekkäin oli ihan oikeaa infoa ravinnosta ja rintaruokinnasta antavia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja täysiä humpuukihoitoja myyviä yrityksiä.

Hyvän ruuan festarikojuja.

Annoimme tukemme World Food Programille.

Hostellin hyllystä löysimme saksankielisen Intian Rough Guide –oppaan, jonka otimme mukaamme ja jätimme tilalle Sri Lankan Lonely Planetimme. Lukeminen ei suju ihan ongelmitta, mutta lienee hyvää harjoitusta Marikolle. 

Sri Lankasta meille jäi päälimmäisenä mieleen ihmisten uskomaton ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Sri Lanka on pieneksi saareksi hyvin monimuotoinen matkailukohde, ja se tarjoaa jokaiselle jotakin: on biitsejä ja vuoria, sademetsiä ja kaupunkeja. Olisimme viihtyneet pidempäänkin, erityisesti olisimme halunneet nähdä saaren pohjoisosat. Ruoka oli aina herkullista, ja matkaaminen lopulta hyvin edullista ja huoletonta.

Seuraavaksi matka jatkuu Intiaan.  

Urbaani Sri Lanka - meille tulee ikävä.