Trivandrum ja Neyyar Dam, 14-23.7

Yritimme kokeilla junamatkustamista Alleppeysta Keralan pääkaupunkiin Trivandrumiin, mutta yllätykseksemme junia ei mennytkään kovin tiheästi, ja seuraavaa olisi pitänyt odottaa viisi tuntia. Pöristelimme siis takaisin bussiasemalle, jonne jäämistä meidät juna-asemalle vienyt tuktuk-kuski oli yrittänyt jo aluperin ehdottaa. 

Bussimatka oli tavanomaista väsyttävämpi, sillä bussi oli aivan täynnä, myöhässä ja meillä oli vähän flunssaa. Trivandrumissa kohtasimme pettymykseksemme saman ilmiön kuin Maduraissa: yksikään hotelli, jossa olisi ollut sekä wifi (tarpeellinen illaksi sovittua Saksan Skype-puhelua varten) että kohtuulliset hinnat ei ottanut meitä asiakkaakseen. Kaikkialla oli jälleen ”täyttä” tai for Indian people only.  Harvoin pääsee valkoinen ihminen kokemaan sellaista syrjintää, ja se on raivostuttavaa, masentavaa ja uuvuttavaa. Lopulta ehkä tunnin kiertelyn jälkeen yksi tuktuk-kuski neuvotteli meidät sisään erääseen hotelliin, jossa ei pienen keskustelun jälkeen enää ollutkaan täyttä, mutta huone maksaisi tuhat rupiaa, eli 15 euroa – paljon enemmän kuin olimme tottuneet maksamaan. Myönnyimme lopulta, sillä kyse olisi vain yhdestä yöstä ennenkö menisimme joogalomalle kolmenkymmenen kilometrin päähän. 

Seuraavana päivänä löysimme yllättäen todella hyvän paikallisravintolan lounaaksi. Ruoka ei maksanut juuri mitään, se oli oikein hyvää, monipuolista ja sitä oli paljon. Syömisen jälkeen menimme hankkimaan junaliput seuraavalle etapillemme Vijayawadaan viikon päästä. Juna oli jo melko täynnä, emmekä saaneet molemmille toivomaamme yläpetiä emmekä vierekkäisiä paikkoja, mutta asioiminen sujui jouhevasti ja liput olivat tavallisessa sleeper-luokassa halpoja: vuorokauden ja reilusti yli tuhannen kilometrin mittainen junamatka maksoi meiltä yhteensä 1140 rupiaa. Vertailun vuoksi, tällä summalla saa täällä vaihtoehtoisesti noin 15 litraa bensaa. Emme olleet ehtineet katsoa netistä loppumatkan junien yksityiskohtia, joten emme saaneet niitä varattua samalla reissulla. 

Tiivis oli tunnelma dösässä.

Neyyar Dam.

Bussimatka Sivananda Yoga Ashramiin Neyyar Damiin kesti paljon odottamaamme kauemmin, sillä ensimmäisen etapin bussi oli ääriään myöten täynnä – vietimme suurimman osan matkasta takalasia vasten painautuneina – ja pikkuinen tie oli yllättävän ruuhkainen. 30 kilometrin matkaan meni noin kaksi tuntia, ja saavuimme perille vasta pimeän laskeutuessa. Olimme varanneet viikoksi kahden hengen huoneen, ja saavuimme juuri kahden viikon mittaisen ”joogaloman” alkuun – joogalomia on ashramissa melko katkeamattomasti kahdesti kuussa vuoden ympäri. Ashramista ei oleilun aikana juuri poistuta, vaan siellä seurataan tiukkaa ohjelmaa, johon kuuluu aikaisin heräämistä, meditointia, pyhien mantrojen ja säkeiden laulua eli tuttavallisemmin chänttäilyä, jooga-asentojen treenausta, luentoja, karma-joogaa eli vapaaehtoistyötä sekä kaksi ateriaa ja teetä. Vastineeksi täysihoidosta vierailijat tekevät päivälahjoituksia, 650 rupiaa sängystä makuusalissa ja 850 rupiaa per nassu kahden hengen huoneesta. Ashramit ovat gurujen perustamia keskuksia, joissa noudatetaan gurun oppien mukaista elämää. Ashramit edistävät maailmanrauhaa toisaalta tuomalla yhteen ihmisiä kaikista kulttuureista ja toisaalta opettamalla näille ihmisille tietä sisäiseen rauhaan, johon gurujen bottom-up-lähestymistapa perustuu: tutkimalla itseään voi ymmärtää maailmaa, ja maailmanrauha voidaan saavuttaa, kun ihmiset ovat rauhassa itsensä kanssa. Sivananda-ashrameita on ympäri maailmaa, ja niiden opetus perustuu kahden jo kuolleen gurun ajatuksille: Swami Sivanandan ja Swami Vishnu-devanandan.

Päätimme pitää ashram-kokemuksistamme päiväkirjaa.

Ashram-päiväkirja, Perttu

Day 0

En oikein tiedä mitä odottaa ashram-reissulta. En ole koskaan joogannut enkä juuri meditoinutkaan. Koen kuitenkin olevani jossakin määrin syvällinen, jopa hengellinen hahmo, joten joogaloma voi hyvinkin olla alku jollekin suuremmalle. 

Saapumissäädöissä yllätti, että oli käytävä ashramin Ayurveda-lekurin tarkastettavana ennen kuin sai edes maksaa majoitusta. Itse tarkastus oli ohi muutamassa minuutissa. Piti astua vaa’alle ja kertoa mahdollisista vaivoista. Mainitsin välilevyn pullistumasta, ja lääkäri kehotti olemaan varovainen eteenpäin taivuttavien liikkeiden kanssa.

Majoituimme tuulettimella viilennettyyn twin roomiin, joka oli suoraan sanottuna saastainen. Lattia oli täynnä roskia, puiset sängynraamit pölyiset ja ällöt, hyllyistä jäi sormenpäähän paksu kerros mönjää. Löysin myös sängyistä luteiden tekemiä jälkiä. Vitutti koko ashramiin tulo, sillä en ollut todellakaan varautunut tällaiseen. Kaikki huoneen ulkopuolella oli todella siistiä ja skarpisti hoidettua. Menin nukkumaan luteisempaan sänkyyn, sillä Mariko saa puremista paljon pahemmat reaktiot, ja olen herrasmies.

Yöllä tuli muutama purema.

Day 1

Ohjelmassa lukee, että ashramissa paukutellaan kellonsoitolla porukka hereille 5:20. Emme olleet ihan varmoja heräisimmekö moiseen, joten Mariko oli laittanut myös herätyksen. Herääminen oli hivenen hankalaa. Klo 6 alkoi satsang, eli aamumeditaatio ja chänttäily. Menimme istumaan muuta jengiä imitoiden risti-istuntaan avoseinäisen temppelin lattialle bambumatoille. Paikat oli merkitty viholla, jossa on eri chanttien sanoja. Maassa oli myös rytmisoittimia.

Teetä nauttimassa.

Valkoinen, papilta vaikuttava mies kiipesi stagelle ja ryhtyi puhumaan mikkiin. Hän toivotti uudet naamat tervetulleiksi, esilauloi chanttejä ja piti saarnan, jossa luettiin toisen ashramin perustajan kirjoituksia ja pohdittiin elämää ja minuutta. Lopuksi kaikki saivat pienen jumalan siunaaman makeisen. Satsang oli hyvin mielenkiintoinen ja hämmentävän analoginen kristillisen jumalanpalveluksen kanssa: lauletaan virsiä, pidetään saarnoja, istutaan epämukavasti ja nautitaan siunattua ravintoa. 

Satsangin jälkeen juotiin teetä, jota oli tarjolla neljää erilaista (sokerilla ja ilman, maidolla ja ilman). Yritimme käydä respassa vuokraamassa joogamatot ennen klo 8 alkavaa ensimmäistä asana-tuntia. Respa ei kuitenkaan ollut auki, mutta salin seinällä oli yksi joogamatto Marikolle ja hieman kämäisempi, ohut bambumatto minulle. 

Tykkäsin joogailusta ja koin sen hyvin hyödylliseksi, sillä olen todella jäykkä ja elämänlaatu paranisi varmasti jos olisin notkeampi ja fyysisesti paremmin voiva. Liikkeiden ja harjoitteiden kanssa minulla meni mielestäni varsin hyvin, kun ottaa huomioon, että joogasin ensimmäistä kertaa. Vaatii kyllä todella paljon lisää harjoitusta ja venyttelyä, jotta voisi kunnolla keskittyä hengittämiseen ja meditointiin, joogan ytimeen. 

Aloittelijat valmiina joogaamaan yhdessä ashramin joogasaleista.

Matka krokotiilijärvelle.

Hiljaisuudessa lattialla istuen ja käsin syödyn lounaan jälkeen meille esiteltiin ashramin historiaa ja tiluksia ja pidettiin karma yoga -tunti. Vetäjä selitti karman pankkimetaforan avulla. Me synnymme kaikki velkaisina edellisistä elämistämme ja meidän tulee tehdä hyviä tekoja maksaaksemme velkamme takaisin, jotta voisimme joskus vapautua samsarasta, eli jälleensyntymisen ja kuolemisen syklistä (jälleen varsin analogista kristillisen perisynnin kanssa). Tämä tapahtuu tekemällä tekemällä hyviä tekoja ja pyyteetöntä työtä, eli karma-joogaa. Ashramissa kaikki vieraat tekevät päivittäin pieniä töitä yhteisen hyvän eteen. Tavoitteena on oppia nöyryyttä ja epäitsekkyyttä. Minun tehtäväni visiitin ajan on jeesailla roskisten tyhjennyksessä. Puutarhaus olisi kyllä ehkä ollut kivempaa. Onneksi Mariko pääsi puutarhausjengiin, joten voin kuulla siitäkin.

Teimme tunnin jälkeen karma joogaa koko porukan voimin ja siirsimme pari kuutiota polttopuita pari sataa metriä. Urakan jälkeen meille tarjottiin sitruunamehua ja mahtavan kypsää ja makeaa papaijaa. Loppupäivä kului toisen joogatunnin, päivän toisen aterian nauttimisen, pyykkäämisen ja iltahartauden, satsangin parissa. Muutimme myös toiseen, puhtaampaan huoneeseen. Paikka otti ludeasian hyvin vakavasti, siihen olen hyvin tyytyväinen. 

Helvetin rankka day one. Selkä on solmussa ja jalat kipeät kaikesta vääntelystä ja vaikeissa asennoissa olemisista. Risti-istuminen oli todella kivuliasta ja vaikeaa ja sitä tehtiin päivän aikana yli 6 tuntia. Hyvät fibat kuitenkin, vaikkakin chantit ja hartaudet ovat todella pitkäveteisiä ja homman tarkoitus/uskonto menee vähän yli. Meditaatiolla ja joogalla tavoitellaan kuolemattomuutta, eikä tämä tavoite oikein puhuttele minua. 

Day 2

Toinen päivä oli pitkälti samankaltainen kuin ensimmäinen. Joogat sijui ihan jees, mutta perkule kun on jäykkää.  Etenkin alaselän ja takareisien kanssa on paljon ongelmia. Suurin osa harjoittelemistamme asennoista on eteenpäin taivuttavia. Toivottavasti notkistun harjoittelun myötä.  Tykkään aurinkotervehdyksistä, todella hyvä liikesarja. Päivällä satoi todella rankasti, joten pyykkimme kastuivat totaalisesti. Ripustimme ne kuivumaan katoksen alle.

Ashramin puutarha oi mielenkiintoinen.

Perjantait ovat ashramissa vapaapäivä, joten vain aamu- ja iltahartaudet ovat pakollisia. Osallistuimme kuitenkin kaikkeen tarjolla olevaan ohjelmaan, sillä olemme täällä vain viikon, eikä ekan päivän jälkeen jaksa lähteä käymään missään. Minun karmajooga-jutun piti myös alkaa tänään, mutta pomoni ei ollut teenjuontipaikalla lounaan jälkeen, kuten oli luvannut. Ehkä hän sekoitti päivät. Kokeilen huomenna uudestaan ja ryhdyn roudaamaan roskia. 

Mietin tänään onko tässä hommassa mitään järkeä. Toisaalta onko missään mitään järkeä? Mietin olisinko onnellisempi jossakin muualla, enkä tiennyt vastausta. Todennäköisesti en. Täällä on todella huoletonta olla, koska kaikki on järjestetty valmiiksi ja valtaosa päivästä käytetään mielen tyhjentämiseen ja rauhoittumiseen. Olin tänään myös huolestunut vilkkaan mielikuvitukseni ja luovuuteni puolesta. Meditaation tarkoitus on hiljentää mieli, kontrolloida mieltä. Voiko tällä olla jotain pysyviä vaikutuksia mielen toimintaan?

Mietityttää myös homman itsekeskeisyys. Keskeistä on itseensä vetäytyminen. Omassa tajunnassa on avain kuolemattomuuteen ja valaistumiseen, mikä tekee maailmankuvasta ainakin minun silmiini hyvin itsekeskeisen. Toisaalta keskeistä on egosta, ihmisyydestä ja ihmisen mieliteoista ja himoista irti päästäminen. Tuntuu, että valtava määrä inhimillistä potentiaalia menee hukkaan. Nämä ihmiset voisivat ehkä pelastaa maailman. Miksei ole uskontoa, jossa halutaan pelastaa maailma, tykätään terveesti itsestä, seksistä ja elämän nautinnoista harmoniassa maailman kanssa? Om shanti, shanti, shanti.

Miguelin kuva iltasatsangista.

Iltasatsang järjestettiin temppelissä suuren salin sijaan. Perjantaisin ashramissa palvotaan suurta äitiä, shaktiä (tarkoittaa voimaa), ylijumalan naisellista olomuotoa. Uhrasimme pinkkejä kukkia ja punaista kurkuman tuoksuista pulveria toistaen mantraa shaktin kunniaksi. Meditaatiossa onnistuin aiempaa paremmin. Älykkäitä ihmisiä kehotetaan kohdistamaan ajatuksensa otsaan kulmakarvojen väliin. Ohjaaja kehotti käyttämään hokemaa tai symbolia ajatusten kohdistamiseen. Sain hommasta varsin hyvin kiinni ja kuvittelin otsaani valkoisen loistavan pallon energiaa. Lopulta otsa katosi ja jäljellä oli vain pallo ja mieleni oli vain avaruus, kanvas tai kordinaatisto pallolle. Kokemus oli varsin tyydyttävä, vaikka keskittymiseni herpaantuikin melko pian. Oli helpompaa meditoida, kun otti mukavan asennon seinään nojaten risti-istunnan sijaan.

Satsangin jälkeen saimme merkit otsaamme ja tavanomaista runsaammat pyhitetyt ruuat syötäväksemme. 

Haluaisin oppia lisää jumalista ja hindulaisuudesta. Huomenna meillä on eka lecture, ehkä siellä pääsee oppimaan lisää. 

Day 3

Perttu opettelemassa päälläseisontaa.

Rutiinit jatkuvat ja alkavat jo olla rutiineja. Chantingistä ja rukoilusta saa enemmän irti kun voi osallistua, kun sanat alkavat pala palalta muistumaan. Kävin extra joogatunnilla ja sain hyviä neuvoja muutaman asanan, eli asennon tekemiseen ja vinkkejä alaselän ja takareisien venyttämiseen. 

Kyselin myös hieman organisaatiosta joogaohjaajalta. Ensimmäinen ashrami on ilmeisesti perustettu Kanadaan (vaikkakin intialaisen toimesta), jossa on edelleen organisaation päämaja. Kysyin myös työpaikkapolitiikasta ja 4 kuukautta töissä ollut ”Staff” –paitaa kantava nuori nainen kertoi, ettei heille makseta työstä palkkaa. Vieraiden ashramiin syytämästä rahasta jää varmasti rutkasti yli ylläpidon jälkeen. Mihinköhän rahat menevät? Kusetetaanko taas uskonnolla ihmistä? Toisaalta seuraako siitä mitään pahaa? Mitä sitten, vaikka rahat menisivätkin jonkun Kanadassa leveästi elävän mulkun haaviin? Ashramissa tarjotaan ihmisten tarpeita täyttävää palvelua ja siitä peritään loppupeleissä melko pieni korvaus.

Kävimme Marikobublin kanssa lainaamassa pari kirjaa ashramin kirjastosta. Lainasin Dharam Vir Singhin kirjoittaman tiiviin yleiskatsauksen hindulaisuuteen. Kirja on tietokirjamainen ja siinä listataan ja kuvataan symboleita, jumalia, inkarnaatioita jne. Mukana on myös pari hahmottamista helpottavaa kuvaajaa jumalien välisistä suhteista.  

Sain myös ensikosketukseni roskahommiin ja paksuihin oransseihin siivoushanskoihin lounaan jälkeisessä karmajoogassa. Tyhjensimme ashramin roskikset muutamaan isoon roskapönttöön, jotka roudasimme sivummalle ja siirsimme roskat riisisäkkeihin odottamaan jatkokäsittelyä (ilmeisesti polttamista, kuten tyypillistä). Matkalla roskankäsittelypaikalle näin monia kumipuita, joihin oli tehty viiltoja, joita pitkin vaalea neste (luonnonkumi) valui astioihin. Pyykkinarulla oli kuivumassa parikymmentä luonnonkumista pientä mattoa. 

Tänään oli myös ensimmäinen oppitunti. Istuimme ringissä valkoisen, Afrikassa syntyneen ja Lontoossa eläneen, ashramissa toistakymmentä vuotta opettaneen maikkamme kanssa. Hän kertoi joogan perusteista ja avasi mistä koko hommassa on kysymys. 

Hindulaisuudessa minuus jaetaan kolmeen olomuotoon, bodyyn: Fyysinen, huomaamaton/mieli ja kausaalinen/sielu. Fyysinen ruumis ja mieli ovat sidoksissa fyysiseen ruumiiseen, josta opettajamme käytti auton tai kulkuneuvon vertauskuvaa. Tarvitsemme ruumista, jotta sielumme voi kulkea elämän mittaisen matkan. Sielusta, mielestä ja ruumiista on pidettävä erityisen hyvää huolta fyysisen harjoittelun, meditaation, relaamisen, hengittämisen ja hyvän ruuan kautta. Sielu on tämän ja kaikkien edellisten elämän ajatusten ja tekojen, eli karmojen summa. Elämän tarkoitus on harmonisoida ja optimoida minuuden kolme olomuotoa. Jooga tarkoittaa näiden kolmen olomuodon liittoa, yoga = union.

Tykkäsin sessiosta, vaikka homma hitusen hömpältä tuntuukin. Ehkä suurin konflikti minulle on syklinen maailmankuva ja sielun mukana kulkeva karma ja sen vaikutus ihmiskuvaan. Minä kuulun tabula rasa -diggareihin ja uskon, että ihminen muovautuu lähes yksinomaan sosiaalisen konstruktion kautta. Minä on ihmiskontaktien ja kokemusten summa. Tästä näkökulmasta kukaan ei voi olla syntyjään hyvä tai paha ja kaikilla on periaatteessa ääretön, genetiikan jossakin määrin määrittävä potentiaali. 

Aamuchänttäilyä järvellä.

Hindulaisuudessa ajatellaan, että ihmisen kasvu ja kehitys riippuu aiempien elämien karmasta ja luonteen määrittää sielu, joka vaeltaa uuteen ruumiiseen. Länsimaissa karma ymmärretään ilmiönä, jossa ihminen ”saa ansionsa mukaan”. Karma on siis jotakin oikeaa, reilua. Jos tästä näkökulmasta tarkasteluajan ulottaa yli tämän elämän, edellisiin elämiin voi helposti ajatella, että epäonnea tai kärsimystä kohtaava ihminen on ansainnut kohtalonsa. Tämä voi tehdä välinpitämättömäksi kärsimykselle ja sammuttaa empatian, koska esimerkiksi vammaisuuden voi ajatella olevan henkilön omaa syytä ja seurausta pahoista teoista edellisissä elämissä. 

Illan satsangissa meditoidessa käytin kiintopisteenä vesipulloamme, joka muuttui tovin hämärässä tuijottelun jälkeen silmissäni Shiva-Lingaksi (sylinterin muotoinen vesielementin näköinen hyvin alkukantainen Shivan luovan voiman symboli). Täsmälleen samalla hetkellä, kun suljin silmäni hiljaisuuden rikkoi jonkun muun vesipullon kaatuminen. 

Day 4

Aamulla herättiin tavallistakin aikaisemmin kiipeämään läheisen kukkulan päällä sijaitsevaan temppeliin pitämään aamuhartautta. Matka ylös tyhjällä vatsalla oli varsin raskas, sillä kävelytahti oli varsin nopea ja nousu paikoin hyvin jyrkkä. Matka ylös kesti 45min ja oli hieman vajaa 5000 askelmittarin askelta.

Muuten päivä oli varsin samanlainen edellisten kanssa. 4 tuntia joogaa, kaksi maistuvaa vegeateriaa, hiljentymistä ja oppimista. Oppitunnin aiheena oli ayurveda, ikivanha hindulainen ”elämän tiede”, jota pidetään maailman vanhimpana terveydenhoitojärjestelmänä. Ashramin tohtori piti melkoisen humpuukiesitelmän powerpointilla. Ayurveda perustuu tuhansia vuosia vanhoihin epätäydellisiin kokoelmiin kirjoituksia ja jotkin hoidot voisivat kaivata hieman päivittämistä. Esimerkiksi masennusta hoidetaan öljy-enemalla (enema tarkoittaa nesteen syöttämistä peräsuoleen). Peräsuoleen työnnetään ayurvedassa muitakin seoksia. Keskeisin hoitomuoto, Panchakarma, sisältää 5 toimenpidettä, joista kaksi on enemoja. 

Kävin illalla tohtorin pakeilla selvittämässä ”huumorini”, joita on kolme: Vata (ilma), Pitta (tuli) ja Kapha (vesi). Minun huumorini on Kapha-Pitta, eli hallitseva elementti on vesi ja toisena tuli. Sain tohtorilta listan ruokia, joita minun tulisi suosia ja välttää. Lapussa oli myös muutamia ohjeita arkeen ja lyhyt lista sairauksia, joiden kohdalla on kohonnut riski. Määrittäminen tapahtui vastaamalla melko epämääräiseen noin 30 kysymyksen sarjaan. Pyysin lekurilta myös rohtoa oikean lavan kireyteen. Lapa on ollut hyvin kireä jo monta päivää ja haittaa etenkin lattialla istumista. Minulle myytiin eurolla ashramissa itse puristettua yrttiöljyä nimeltään Murivennai. Öljy tulee lämmittää ja hieroa kipeään lihakseen. 

Ashramissa elämiseen alkaa tottua. Hommasta saa kokoajan enemmän irti kun tulee notkeammaksi ja taitavammaksi ja osaa rukousten ja laulujen sanoja yhä paremmin. Istuminen on jo helpompaa ja huomaan hyvin selvän eron ryhdissäni ja tavassani olla ja kävellä. Olo on zenimpi, askeleet ja oleminen rauhallisempaa, paikat huomattavasti notkeampia. Sain tänään jopa oikean jalan varpaistani kiinni eteenpäintaivutuksessa. Tällaista ei ole tapahtunut sitten välilevyni pullistuman 2009. 

Tänään tuli paljon uutta porukkaa ashramiin. Olo on kovin pro, kun näkee miten pihalla uudet tyypit ovat kaikesta. Sitä on tyydyttävää katsella, koska se tekee hyvin näkyväksi oman kehityksen. Neljässä päivässä pääsee todella pitkälle, kun keskittyy johonkin kunnolla. 

Olen tyytyväinen, että tulimme ashramiin. Ilman Marikoa en olisi varmasti tällaiseen ryhtynyt. Tällaiseen elämään olisi todella helppoa hurahtaa ja moni niin tekeekin. On hämmästyttävää miten helpoksi elämä muuttuu, kun voi noudattaa annettua rutiinia ja tekee päätöksiä lähinnä siitä kumman kahdesta paidasta laittaa tänään päälle. En kuitenkaan usko, että tämä elämä sopisi minulle pidemmäksi aikaa, mutta pieni pala ashramin henkeä ja joogaa lähtee varmasti mukaan. 

Illan meditaatiossa tuijottelin satsang-hallin Siva Nataraya –patsasta. Patsas kuvaa Sivaa, joka on ottanut Natarayan, kauniin naisen muodon ja koettelee tässä muodossa suurta joukkoa viisaita miehiä. Miehet suhtautuvat Natarayaan hyvin vihamielisesti ja päästävät verenhimoisen tiikerin tämän kimppuun. Nataraya kuitenkin nylkee tiikerin ja tekee sen turkista vaatteen. Seuraavaksi Natarayan kimppuun lähetetään käärmeitä, joita Nataraya ryhtyy käyttämään kaulakoruina. Kimppuun lähetetään myös kääpiö, mutta Nataraya astuu tämän selän päälle ja tanssii niin kauniisti, että miehet ymmärtävät Siva Natarayan olevan heidän mestarinsa. Koin, että patsas kuvaa hyvin symbolisella tavalla miten vastoinkäymiset tai haasteet voi ottaa mahdollisuuksina ilolla vastaan. Ehkä jotain analogiaa ”käännä toinen poski” filosofian kanssa?

Meditoimassa järvellä auringon noustessa.

Day 5

Selkä tuntui tänään pahemmalta. Olin ehkä vähän turhankin innokas taivuttamaan eteenpäin. Myös häntäluuni on tullut jännästi kipeäksi, mikä tekee hatha-joogan suosikkiasennostani, eli ruumis-asanasta kivuliaan. Asento on hyvin keskeinen ja siihen palataan miltei kaikkien asentojen jälkeen rentoutumaan. Kehitys kuitenkin jatkuu, ja opimme joka päivä uusia asentoja ja liikkeitä. 

Patsaita.

Päivän oppitunnin aiheena oli Yoga of the Heart eli Bhakti yoga. Bhakti-jooga on yksi joogan neljästä polusta ja keskeinen osa joogaa. Bhaktin keskiössä on devotion, omistautuminen. Teorian mukaan ihmisen tulee kokea omistautumista, elämänsä syvempää merkitystä tai arvoa, ollakseen onnellinen. Uskonto on yksi tapa harjoittaa omistautumista, mutta ei ole mitään merkitystä minkä uskonnon valitsee. Uskonto on vain työkalu. Omistautumista voi myös olla halu parantaa maailmaa. Keskeistä on kokemus kuulumisesta johonkin suurempaan. Päämääränä on saavuttaa tila, jossa tuntee ehdotonta rakkautta kaikkea kohtaan. Tässä tilassa ihminen on luopunut egostaan ja on äärimmäisen onnellinen.

Uimajengin raajat edelleen tallella.

Opimme myös paljon hindulaisuudesta. Keskeinen oivallus oli, että hindulaisuuden lukemattomat jumalaiset hahmot eivät ole samanlaisia kuin kristillinen jumala. Jumalat asuvat minussa itsessäni ja palvomalla jumalaa tai toistamalla tämän nimeä voin saada itseeni kyseisen jumalan ominaisuuksia. Illan meditaatiossa toistin mantroja Hanumanille, apinanaamaiselle jumalalle. Hanuman ilmentää fyysistä voimaa ja mielenlujuutta. Halusin näitä ominaisuuksia, jotta onnistuisin paremmin risti-istunnassa ja hatha-joogassa. Useimmissa uskonnoissa jumala on kaikkivoipa ulkoinen entiteetti ja keskeistä on vankka ja sokeakin usko jumalaan. Tykkään hindulaisesta lähestymistavasta enemmän, koska hindulaisuudessa jumalien avulla voi tutkistella itseään ja keskittyä kehittämään itseään hallitusti eri osa-alueilla. 

Iltapäivällä roudattiin lisää polttopuita, minkä jälkeen lähdimme italialaisen Lorenzon ja parin muun tyypin kanssa uimaan läheiseen järveen, jossa huhujen mukaan olisi krokotiilejä. Uiminen oli mahtavan virkistävää ja toi mieleen Suomen kesän. Krokotiilejä ei nähty.

Day 6

Rutiinit jatkuivat samaan tapaan. 

Oppitunnilla demonstroitiin 12 perusasanaa, eli asentoa, joita hatha-tunneilla harjoittelemme. Asana on sanskriittiä ja tarkoittaa vakaata ja mukavaa asentoa. Asanoita on tuhansia ja ne imitoivat moninaisia luontokappaleita. Eläinten kyky olla mukavasti ja vakaasti inspiroi joogeja ottamaan näistä mallia. Esimerkiksi hämähäkki voi viettää täysin paikallaan tuntikausia vireänä, jatkuvasti valppaana liikkumaan. Perusasennot imitoivat mm. kobraa, ruumista, krokotiiliä, heinäsirkkaa ja kalaa.

Roska-kumihanskat ja teekuppeja.

Melkein kaikki roskien roudaaja karmajoogalaiset ovat lähteneet menemään, joten hoidin roskien roudaamista yksin. Edellisenä päivänä roskia ei tyhjennetty puu-urakan vuoksi, joten astioissa oli paljon tavaraa. 

Enää yksi päivä jäljellä. Lähteminen jännittää. Ashramissa eläminen on todella tyydyttävää. Joka päivä oppii uutta itsestään, löytää uusia kulmia ja sopukoita omasta mielestä. Hatha-jooga sujuu jatkuvasti paremmin. Sain tänään sormet varpaisiin taivuttamalla seisaaltaan eteen. Ihmiset ashramissa ovat aivan mahtavia. Kaikki ovat äärimmäisen ystävällisiä, huomaavaisia ja anteliaita. 

Uutta porukkaa tulee päivittäin. Naapuriimme saapui virolainen nainen, jolle esittelin pikaisesti miten arki ashramissa toimii. Hän oli tullut melko suoraan Virosta ja aivan pihalla kaikesta. Ashram on alkuun todella kummallinen paikka. 

Day 7

Aivan äärettömän stydi bliss-kokemus aamujoogassa. Hengitysharjoituksessa keskityin etuotsaani, kolmanteen silmään eli Ajna-chakraan, joka sijaitsee kulmakarvojen välissä. Pääsin lyhyessä ajassa todella syvälle itseeni ja tunsin kolmannen silmän otsassani. Oloni oli mahtava, rauhallinen ja irtautunut. Ruumiini oli kevyt kuin höyhen ja näky oli todella vahva. Silmä oli ensin tulinen, mutta suuri aalto pyyhkäisi sen yli ja se muuttui kauniiksi, siniseksi ja kosteaksi silmäksi. Hetkeä myöhemmin näin, että silmä olikin kiinni suljetussa ovessa ja tiesin, että oven takana olisi jotain mitä voisi kuvata valaistumiseksi. Tuntemus kesti minuutin verran. 

Kokemus oli todella vaikuttava ja moniulotteinen. 

Ashram-keikasta jäi todella paljon käteen. Koen, että ymmärrän ihmisyyttä, kulttuureja ja uskontoja paljon syvemmin. Sain myös työkaluja itseni kehittämiseen ja opin todella hyödyllisiä taitoja, kuten esimerkiksi hengittämään oikein. 

Jos elämässäni joskus tulee tilanne, josta on pakko ottaa etäisyyttä ja saada elämän peruspilarit takaisin pystyyn, tiedän mitä tehdä. Retriiteissä on helvetisti järkeä. 

Ashram-päiväkirja, Mariko

Saapumisilta 15.7.

Patsas pihalla.

Respatiskin takana on länkkäri. Olen vähän pettynyt. Mihinköhän tuotto tästä toiminnasta menee? Kätevä tapa välttää palkkakuluja, laittaa vapaaehtoisia turisteja duuniin ilman palkkaa. Mietin, pitäisikö kysyä ruokavaliojutuista. Laitoin aiemmin meilin, ja vastaus oli että täällä oleva ruoka sopii. Sopiihan se varmaan yleisesti, mutta mitäs sitten kun safkana onkin joku vehnälätty ja soosi? No, en kysynyt kun ei se respatyttö olisi kuitenkaan varmaan mitään tiennyt, lisäksi on ärsyttävää tehdä itsestään aina numero.

Ennenkö voi tsekata sisään, piti käydä lääkärillä ja punnituksessa. Ruokamyrkytys toimii eri hyvänä dieettinä, en ole painanut näin vähän sen jälkeen kun keliakia diagnosoitiin. Toivottavasti täällä saa syödäkseen.

Kun tultiin mestoille, tuntui vahvasti siltä ettei me kuuluta tänne. Ei ole meidän tyylistä tämmöinen ihme retriitti ja maailmalta sulkeutuminen pikku turistikuplaan. Mitä tässä nyt on ympärillä pyörivää porukkaa vilkuillut, ei ne vaikuta kovin inspiroivilta. 

Syötiin viimeksi lounas, ei ehditty tänne läheskään ajoissa illalliselle. Tänään ei saa ruokaa mistään. Nälkä on, onneksi on edes pähkinäpatukka.

Ensimmäinen päivä, 16.7.

Meditaatio on hemmetin vaikeaa. En ole aiemmin kokeillut. Mieli ei pysy hetkeäkään tyhjänä. Pitänee mennä tukiopetukseen.  Lisäksi täällä ei selvästi ole kuultu että istuminen tappaa. En usko, että risti-istunta on tähän mikään poikkeus. Mulla ei edes ole mitään selkäongelmia, ja olen ihan hajalla.

Ashramissa on pirusti sääntöjä, jotka laitettiin lukemaan ja allekirjoittamaan sisääntultaessa. Yksi on kännykkäkielto. Ja sitten heillä onkin wifi yhdessä joogasalissa! Siellä hengaavat vapaahetkensä nenät älypuhelimissa sekä turistit että paikan työntekijät. Sitten on selibaattiohjeistus täällä oleville pariskunnille – pitää harjoittaa spiritual disciplineä. Mikä kumman tarve kaikilla uskonnoilla on kieltää seksin harrastaminen? Kertoo minusta, ettei niissä ymmärretä ihmisestä paljoakaan. 

Ruokailu.

Ruokaillessa pitää olla hiljaa ja syödä nopeasti. Siinä menee minusta kaikki ilo syömisestä, vaikka safka onkin ihan hyvää. Illalliseksi oli chapatia, eli vehnälättyä ja soosia. Keiton paksuista linssisoosia on sormin aika pirun vaikea syödä siihen tahtiin, että olisi vartissa kylläinen. Onneksi oli vielä vähän pähkinäpatukkaa. Pitänee mennä huomenna puhumaan jollekulle, että oisko mahdollista saada jotain riisiä kun muut vetää leipää. Ei täällä kyllä ilman ruokarajoitteitakaan lihomaan pääse – päivässä syödään kaksi kevyttä kasvisateriaa. 

Sitten on se, että menkkojen aikaan naiset eivät saa mennä temppeliin, koska hindujen perinteet. Maailman kehnoin perustelu, mutta kun ei muutakaan ole. Olen ajatellut mennä kyselemään tästä lisää ja vähän haastamaan. Kuinka joku saatana kehtaa sanoa kellekään naiselle, että ne on epäpuhtaita kun niillä on täysin luonnollisesti kuukautiset.  Täyttä sortoa, kontrollointia ja alistamista.

Päälläseisontareeniä.

Paikkaa näyttää pyörittävän pari vanhaa länkkäriä, mies ja nainen. Nainen on ihan todella kuihtunut, haluaisin tietää kuinka vanha se on. Jos se ei ole 80, tällainen elämä ei näytä tekevän kovin autuaaksi. Olisi myös kiinnostavaa tietää niiden tarinat.

Asana-tunnit on  kivoja. Ohjaajat kyllä droppailee vähän väliä semmoisia terveysväittämiä, että oksat pois.  Ei kannattaisi, tulee sellainen fiilis että koko homma on ihan käsittämätöntä hömppää, vaikka eihän se niinkään ole.

Toinen päivä, 17.7.

Tämä päiväkirja näyttää nyt antavan tästä paikasta aika negatiivisen kuvan – miksiköhän mulla on aina tarve valittaa? 

Tänään kirjoitan vain positiivia asioita.

Tämä on vähän kuin olisi taas lapsi kesäleirillä. Kaikki on järjestetty valmiiksi, ja kaikki tapahtuu kellontarkasti. Ei tarvitse huolehtia yhtään mistään – tai no vähän huolehdin kun täällä on tää wifi ja yritän säätää Saksan kämppäjuttuja samalla. Tänään kävin illallisen jälkeen kirjoittamassa yhden meilin, ja sain 32 hyttysenpuremaa vaikka yritin olla tarkkana! Hups, palaan positiiviseen.

On ihan uskomattoman rentouttavaa, ettei tarvitse miettiä mitään. Pitää vaan mennä oikeaan paikkaan kun kello soi. Ja siellä paikassa yleensä ohjataan rentoutumaan jollain tavalla.

Täällä on tosi miellyttävä ilmasto. On lämmin, ei kuuma. Ei tarvitse hikoilla. Paikka on nätti, ja jos kuuntelee, kuulee aina sirkkojen siritystä tai lintujen laulua. Ruoka on hyvää, ja sitä saa niin paljon kuin haluaa. Tänään illallisellakin oli riisiä, Perttu sai mun poppadomit.

Tänään nukuttiin koko viiden tunnin vapaa-aika. Meditaatio illalla sujui helpommin kuin ennen. Opin havainnoimaan ajatuksia ja päästämään niistä irti, annoin niiden tulla ja mennä. Eilen yritin hirveästi kamppailla ja kontrolloida mieltä, mutta tänään sanottiin että se on väärin. Pitää suhtautua mieleensä niin kuin telkkariin. 

Spessu-iltasatsangin sotamaalaukset.

Selvisi että chänttäily on ruokaa sielulle, siksi sitä tehdään pari tuntia päivässä. Tänään iltasatsang oli yhteisöllisempi kokemus ja aika kiva. 

Täällä on joku kirjasto. Voisin käydä siellä huomenna, lainata ja lukea kirjan. Kelatkaa, kirjan! Koskakohan oon viimeksi lukenut kirjan? No, ollaan me kyllä Pertun kanssa iltasaduiksi kotona jotain välillä luettu. Mutta ei koskaan päästä kirjoja loppuun, kyllästytään aina paljon sitä ennen. 

Olen edelleen vähän flunssainen. Ashramiin on tullut semmoinen ikoninen vanha intialaisukkeli, jolla on valtava parta ja paljaat jalat. Se antoi mulle auyrveda-flunssalääkettä hierottavaksi otsaan ja kurkkuun. 

Neljäs päivä, 19.7.

Eilen ei ehtinyt kirjoittaa – täällä on oikeastaan tosi vähän vapaa-aikaa tavallisena päivänä. Sain kirjan lainattua, mutta en kyllä tiedä koska sitä ehtii lukea, muuten kuin pari sivua ennen nukkumaanmenoa. Kävin myös meditaatiocoachingissa – sain hyviä vinkkejä ja vastauksia, mutta on se kyllä edelleen todella vaikeaa. Eilen oli myös talent-show, joka oli hirmu kiva. Täällä on hirveän mielenkiintoisia ihmisiä – kaikki on täällä toisaalta eri syistä ja toisaalta samasta. Eilen oli myös esittelyluento joogasta, se oli kovin mielenkiintoista. En ehtinyt kysyä kuukautisasioista, mutta onneksi Perttu ehti kysyä seksistä. Jälkeenpäin Miguel tuli sanomaan, että hauska kun kysyit, kaikki sitä varmaan aatteli mutta ei kehdannut. 

Luennolle menossa.

Illalliseksi oli taas vehnälätty, tällä kertaa menin kysymään riisiä. Ei ollut, mutta sain illalliseksi kurkun, tomaatin ja porkkanan. Täällä on yksi ihminen, joka ei noudata kehotusta syödä käsin – mumbailainen nainen. 

Joogalomalaisia kalliolla.

Tänään kiivettiin viereiselle vuorelle tekemään aamuchänttäily. Tai isolle mäelle, miten sen nyt ottaa. Miksei mäen ja vuoren välissä ole mitään kuvaavaa sanaa? Tykkään kiivetä kukkuloille. Se, että voi vähän ponnistella fyysisesti jonkun konkreettisen päämäärän takia on hirveän tyydyttävää, ja palkinnoksi saa erilaisen, kokonaisvaltaisemman perspektiivin ympäröivään maastoon. Lisäksi kävellessä on helppo ajatella. Tykkään kyllä myös syödä aamupalaa kukkuloille kiipeämisen jälkeen – ollaan vähän huolestuneita, ettei saada täällä tarpeeksi ravintoa ja kulutetaan omat lihaksemme asana-treeneissä.

Mariko ja Perttu vuorella.

Oon kehittynyt asanoissa. Kävin myös asana-coachingissa, sielläkin sai paljon vinkkejä ja vastauksia. Yksityisjoogatunti Suomessa maksaisi varmaan maltaita, täällä se sisältyy vapaaehtoisena kymmenen euron ”päivälahjoitukseen”, kuten kaikki muukin. Täällä on myös muuten hirmu kivaa ja äärimmäisen rauhoittavaa ja rentouttavaa. Vähän harmittaa ettei voida olla täällä kahta viikkoa. Alan ymmärtää, miksi jotkut on täällä kuukausia ja jotkut ikuisesti. Itseensä keskittyminen on mahtavaa. Ashram on kuin turvasatama vellovan meren keskellä. Mutta ei tänne minusta kannata jäädä asumaan, koska kaikki seikkailut ja mahdollisuudet ovat siellä merellä. Tänne on hyvä tulla keräämään tarvikkeita matkaa varten.

Saksan kämppäsäädöt kyllä häiritsevät zeniä meininkiäni. Täällä ei kannattaisi olla sitä wifiä.

Ayurveda-luento oli tänään ihan hirveetä kukkua. Myöhemmin Perttu meni ja osti selän lihasjumeihin ashramin ayurveda-parantolasta eurolla ”parannusöljyä”. Haisee ihan samalta kuin kaikki ruoka täällä.

Jooga-Mariko.

Ashram-muistelmat 26.7.

Hämmästyttävää kyllä, kävi ilmi ettei ashramissa oikeastaan ehtinyt edes lyhyttä päiväkirjaa kirjoittaa, vaikka kirjoitettavaa olisikin enemmän kuin koskaan – ei niinkään siitä mitä tapahtui, vaan mitä siitä ajatteli. Kävimme paljon mielenkiintoisia keskusteluja, ja ilmapiiri oli muutenkin hyvin pohdintaa stimuloiva. Elämäntapa oli täysin erilainen kuin mihin me olemme tottuneet tai ylipäätään koskaan kokeilleet. Viikko oli tarpeeksi pitkä aika siihen, että omassa kehossaan alkoi huomata muutoksia, vaikkei se ollutkaan läheskään tarpeeksi pitkä kaiken oppimiseen tai sisäistämiseen, tai uuteen rytmiin täysin tottumiseen.

Opin kuitenkin, että joogan takana on monimutkainen filosofia tai teoria ihmisestä, maailmankaikkeudesta ja näiden yhteydestä. Jokainen guru opettaa hivenen erilaista joogaa, ja gurun opit ovat tavallaan laki jota ashramissa seurataan – toisaalta korostetaan, että jooga on oman itsen tutkimusta, ja jokaisella on sen suhteen omat päämäärät ja tavat, eikä joogan harjoittamisessa ole oikeaa ja väärää. 

Ashramissa opettava valkoinen zimbabwelainen kutsui joogaa subjektiiviseksi tieteeksi – käsite joka vaati minulta aika pitkää pohdintaa ennen sen minkäänasteista hyväksymistä, sillä minusta mikä tahansa ”vaihtoehtoiseen tieteeseen” viittaava on vaarallista ja harhaanjohtavaa huuhaata. 

Subjektiivinen on tietenkin objektiivisen eräänlainen vastakohta, ja määritelmällisesti tiede on nimenomaan objektiivista. Objektiivisen tieteen tarkoitus on ymmärtää maailmaa havainnoimalla ympäröivää todellisuutta – ja ehkä täten selittää ihmisen paikkaa maailmassa ja maailmankaikkeudessa. Havainnot perustuvat pääasiassa erilaisiin mittaustekniikoihin, joilla on tietty tarkkuus. Voidaan oikeastaan sanoa, että havainnot ovat aina toisen käden tietoa tutkittavasta kohteesta. 

Tiede ei kuitenkaan selitä kaikkea. Tiede ei kerro, millaista on hyvä elämä, mikä on elämän tarkoitus, onko olemassa jotain muuta kuin fyysinen todellisuus – eli onko jumalaa tai sielua tai mitä tietoisuutesi tai mielesi oikeastaan on. Tiede voi havainnoida ja selittää vain mitattavia asioita. Miten siis voit tutkia asioita, joita ei voi mitata, mutta joihin kuitenkin haluat vastauksen – eli kuka olet, miten mielesi toimii, miten mieltäsi voi ohjata tai hallita, miten tulet onnelliseksi? 

Tällaista omien tuntemuksien ja itsen havainnointia voisi kutsua subjektiiviseksi tieteeksi. Omien tuntemuksien muutosten havainnointiin ei tarvita mittauksia, vaan kyseessä on ensikäden tieto.  Subjektiivisen tieteen avulla maailmaa pyritään ymmärtämään ymmärtämällä itseä. 

Hyvän elämän ja onnellisuuden pohtimista itsetutkimuksella on harjoittanut tietysti yksi jos toinen filosofi, joogi ja Reiska, ja monet ovat tulleet samankaltaiseen lopputulokseen: hyvässä elämässä tasapainottuvat fyysisestä terveydestä huolehtiminen, älykkyyden stimulointi ja merkityksellinen tekeminen eli jollekin asialle omistautuminen; ytimekkäämmin ruumis, mieli ja sielu. Koska samaan lopputulokseen on päästy yksittäisissä ”tutkimuksissa”, voidaan ajatella, että tulos on toistettavissa ja siten (subjektiivisen) tieteellisesti pätevä. Tässä kontekstissa voi ajatella, että jooga on subjektiivisen tieteen teoria hyvän elämän saavuttamiseen. Jooga tarjoaa ohjeet kaikkien kolmen osa-alueen huolenpidolle. Oikeastaan neljän, sillä joogassa myös epäitsekäs palveleminen eli karma-jooga on erotettu omaksi polukseen.

Mikään ei tietenkään estäisi myös asian ihan oikeaa tieteellistä tutkimista. Satunnaisotannalla porukka kahteen ryhmään, joista toinen alkaa harjoittaa joogaa ja kokemus onnellisuudesta tai elämän tasapainoisuudesta kysellään koeajan alussa ja lopussa. Olisikin mielenkiintoista tietää, minkä verran joogaa on tutkittu.

Arthur piilossa puskassa.

Se ainakin on selvää, että jooga kiinnostaa ihmisiä laajalti. Ashramissa oli vieraita yhdeksäntoistavuotiaasta singaporelaistytöstä, Lanista, 68-vuotiaaseen englantilaismieheen, Arthuriin. Arthur veti puutarhatiimiä, ja kerran pääsimmekin rikkaruohojen nyppimisen lomassa viettämään mukavan syvällisen keskusteluhetken (enimmäkseen raivasimme pusikkoa ja roudailimme mätäneviä valtavia jackfruitteja ympäri ashramia). Arthur oli 60 vuotta täytettyään lopettanut tupakoinnin ja juomisen, ja alkanut joogata. Hänen ystävänsä pitivät häntä kahjona, mutta Arthur pitäytyi uudessa elämäntavassaan ja koki vain nuorentuneensa, vaikka ystävät vanhenivat silmissä. Arthur oli kuitenkin sitä mieltä, ettei ashramissa voi oppia meditoimaan, vaan siihen tarvitsee ihan oman kurssinsa, jossa ei tee mitään muuta ainakaan kymmeneen päivään. Arthur kertoi, että tiesi oppineensa meditoimaan, kun kokemus oli samanlainen kuin nuoruuden acid tripit, mutta ilman huumeita. 

Krishna vokottelemassa tyttöjä.

Ashramissa joogan harjoittaminen linkittyi vahvasti hindulaisuuteen. Uskonto ei kuitenkaan ole joogan harjoittamiselle välttämättömyys – usko johonkin itseä suurempaan kuitenkin on, ainakin opettajamme mukaan. Se voi olla jumala, universumi tai vaikka luonto, ekosysteemi. Hindulaisuus on kuitenkin aika hyvin joogan kylkeen sopiva järjestelmä. Useimmilla länsimaalaisilla on vääriä käsityksiä hindulaisuudesta – tai ainakin minulla oli – sillä hindujen jumalat eivät ole jumalia siinä mielessä kuin kristinuskon jumala. Hindut uskovat, että jumaluus on kaikkialla, myös jokaisessa ihmisessä, ja se pitää vain tuoda esiin oman egon alta. Hindujen ”jumaluudet”, kuten Siva ja Vishnu, ovat erilaisia positiivisia ominaisuuksia omaavia hahmoja, joita käytetään oman toiminnan esikuvina. Hindujen legendat käsittelevät metaforin ihmisen kohtaamia haasteita ja niistä selviytymistä. ”Jumalia” on miljoonia, koska jokainen voi keksiä itselleen sopivan esikuvahahmon, jos huvittaa.

Ei hindulaisuuskaan ilman typeriä sääntöjä ole kuitenkaan selvinnyt – esimerkkinä se naisten kielto tulla temppeliin menkkojen aikana. Kysyin siitä luennolla, ja englantilaisen hindutytön mukaan temppelissä olisi epäkunnioittavaa olla, koska on haaskannut jumalan lahjan, eli munasolun, joka olisi voinut olla elämä. Zimbabwelainen sanoi, että tapaa noudatetaan heillä siksi, että se on papille tärkeää ja kuuluu kulttuuriin, mutta ulkomailla heidän ashrameissaan ei ole tällaista sääntöä. Hän spekuloi, että koska naisen hormonitasapaino on kuukautisten aikana erilainen ja kuukautisiin liitetään suurempi henkinen tasapainottomuus, tässä tilassa oleva nainen saattaisi häiritä temppelin energiaa. Toisaalta jotkut naiset tykkäävät olla enemmän omissa oloissaan kuukautisten aikaan, joten kielto onkin ehkä vain palvelus naisille itselleen. Lopulta hän kuitenkin myönsi, että ehkä kyse on vaan sorrosta miesten dominoimassa yhteiskunnassa. Niinpä. 

Länsimaalaisille tutuin osa joogasta on tietysti joogan fyysiset harjoitteet, kuten asanat, aurinkotervehdykset ja hengitysharjoitukset. Jooga eroaa melko lailla kaikesta muusta liikunnasta siinä, että verenkiertoelimistöä ei pyritä stimuloimaan nostamalla sykettä, vaan painovoimalla ja erilaisilla puristuksilla. Lisäksi asanat harjoittavat staattista lihasvoimaa, notkeutta ja tasapainoa. Asanat painottuvat selän hoitamiseen, sillä selkä on ruumiin toiminnan kannalta hyvin tärkeä yhdistävä osa, ja selkärangan ongelmat heijastuvat myös muualle kehoon. Viikon aikana itsessään huomasi jo ihan selvää kehitystä: ensimmäisenä päivänä esimerkiksi olkapäillä seisominen oli rankkaa ja asennon suorana pitäminen liki mahdotonta, mutta muutaman päivän jälkeen asennossa pystyi olemaan melko mukavasti minuutteja. Asanoihin liittyy kaikenlaisia terveysväittämiä, joista osa on järkeviä ja osa naurettavia, ja joista olisi kiva nähdä ihan oikeita tutkimuksia. 

Hanuman.

Joogaan liittyy myös oikeanlainen ruokavalio, jota ashramissa tiukasti noudatettiin – lukuun ottamatta sitä, että aamuisin sai teetä, kun se oli erottamaton osa intialaista kulttuuria. Joogin dieetti on lakto-vegetaarinen, eli eläinkunnan tuotteista vain maito sallitaan. Ruuassa ei saa olla sipulia, valkosipulia tai vahvoja mausteita, sillä näiden uskotaan tylsistyttävän mieltä ja toimivan depressantteina. Kofeiinia, alkoholia tai tupakkaa ei sallita. Ruuan tulisi olla mahdollisimman tuoretta. On kyllä myönnettävä, että kun ashramissa olon jälkeen olemme syöneet kananmunia ja lihaa, olo on ollut hyvin erilainen. Ruoka väsyttää ennemmin kuin piristää, ja on ollut tarvetta sellaiselle käsitteelle kuin ruokalepo.

 

Ashramissa seurattiin vahvasti ohjenuoraa syö elääksesi, älä elä syödäksesi. Mielestäni ruuan suhteen oltiin kuitenkin liiankin välinpitämättömiä: hedelmät mätänivät ashramin puihin, sillä niitä ei kerännyt kukaan, vaikka ruokavalio olisi minusta ehdottomasti tarvinnut lisää tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Saksalainen Daniel kyllä keräili ahkerasti maahan pudonneita passionhedelmiä, ja jakoi ne meidän kanssa.

Yksi iltasatsangissa käsitelty viisaus Swami Sivanandalta oli ”luxuries of today become necessities of tomorrow”, eli tämän päivän luksuksesta tulee huomisen tarve. Tämä on hyvin sanottu – matkaillessa erityisesti tulee jatkuvasti uudelleen määritellyksi, mitä oikeasti tarvitsee ja mitä vain haluaa. Istuinvessa ei ole tarve, eikä ilmastointi, eikä lämmin vesi, eikä eläinproteiini. Oma elintaso muuttuu nopeasti itsestäänselvyydeksi, eikä sitä osaa enää arvostaa. Turisti ei tosin pääse halvimmissakaan majataloissa elämään paikallisten tyyliin – niissäkin vieraille on yleensä mukavat sängyt ja omat vessat, ja isäntäperhe nukkuu keittiössä patjoilla. Paikallisetkin ovat oppineet, millaiset mukavuudet ovat muuttuneet länsimaalaisille tarpeiksi. Meitä ollaan jatkuvasti ohjaamassa ilmastoituihin kulkuvälineisiin, vaikka haluamme päästä tavallisiin muiden kuolevaisten kanssa.

Alleppey ja houseboat, 12. – 14.7.

Lounas Kochissa ennen lähtöä.

Backwaters on yksi keskeisimpiä syitä Keralaan menemiselle. Erityisen suosittu ja mukava tapa tutustua backwaterssien moniin jokiin, kyliin ja jokia reunustaviin riisipeltoihin on houseboat, talovene. Houseboatit ovat vanhojen riisinkuljetusalusten päälle rakennettuja asuntoja ja niitä löytyy söpöistä yhden makkarin veneistä övereihin monikerroksisiin monstereihin erilaisia varustelutasoilla.

Backwatersseihin voi tutustua myös mm. Kochista järjestettävillä päiväretkillä, jollaiseen tarttuivat lähes kaikki muut hostellikaverimme. Me halusimme kuitenkin kokonaisvaltaisemman backwaters-kokemuksen, joten nostimme kytkintä ja paukimme bussilla Alleppeyyn, joka on suosituin ja helpoin paikka houseboat-reissujen järjestämiseen. Vedanta Wake Up –ketjun hostelli löytyy myös Alleppeystä. Kokemuksemme hostellista oli varsin mainio, joten menimme ilolla saman ketjun mestaan. Toivoimme myös tapaavamme siellä muita matkaajia, joiden kanssa jakaa isompi houseboat, jotta hinta ei tulisi niin kalliiksi.

Alleppeyn ranta oli täynnä erilaisia majoitusvaihtoehtoja ja veneretkien myyjiä. Paikka vaikutti suhteellisen autiolta turistien suhteen; kuulimme, että elokuussa mestoilla järjestetään suuri soutukilpa, jossa kisataan järjettömän pitkillä kanoottimaisilla veneillä, joista jokaista meloo sata miestä. Silloin alkaa intialaisten turistien sesonki, ulkomaalaiset tulevat muutamia kuukausia myöhemmin.

Pettymykseksemme myös Vedanta oli tyhjä. Majoituimme sinne kuitenkin toiveikkaina, josko joku muu ilmestyisi. Ei ilmestynyt. Yritimme kysellä, mikä olisi paras ja edullisin tapa vuokrata houseboat, ja vastaus oli tietysti hostellin kautta. Valkonaamaisilta länkkäreiltä kuitenkin pyydettäisiin kalliimpia hintoja satamassa. Lopulta päädyimmekin varaamaan reissun hostellin kautta 6000 rupialla. Tällä sai ilmastoinnin veneen makkariin, oman kokin ja kolme ateriaa. Hinta oli pari tonnia halvempi kuin netistä etukäteen scouttaamamme, ja säästyimme tinkaukselta reput selässä rannalla. Ehkä olisimme saaneet itse järkkäämällä hilattua hintaa vähän alemmas, kuka tietää, mutta ainakin meillä oli jotain takuita siitä että kokemuksesta ei tulisi ihan kehno, sillä hostelli järjesti reissuja usein ja se vaikuttaisi myös heidän saamiinsa arvosteluihin, jos jokin ei olisi niin kuin oli luvattu.

Hämis.

Illallisen löytäminen tyhjällä turistirantakadulla ei ollut ihan ongelmatonta, mutta lopulta löysimme pienen ravintolan majatalon kyljessä. Tarjolla oli fried ricea, joka oli tällä kertaa varsin länsimaalaiseen makuun soveltuvaa. Kadulla paikalliset moikkailivat meille ahkerasti, ja pari pikkutyttöä uskaltautui juttelemaankin. Hekin kysyivät, jos meillä olisi eurokolikoita täydentämään heidän kansainvälistä rahakokoelmaansa koulua varten, mutta eihän meillä ollut – ja vaikka joskus olisikin ollut, ei varmaan olisi ollut enää, sillä niitä on kysytty useasti. Annoimme heille kuitenkin kynän, jota he myös pyysivät. Tytöt tiirailivat haltioituneena vähän rikkinäistä TEKin mainoskynää, ja kiittelivät kovasti.

Illalla Perttu huomasi dormin katossa valtavan hämähäkin (jalkojen kärkien väli noin 15cm). Mariko kävi (Pertun pyynnöstä) pyytämässä henkilökuntaa apuun ja hämähäkki saatiin heitettyä ulos. Yöstä hostellissa ei tullut erityisen mukava, sillä jälleen meitä purivat ahkerasti luteet. Intiassa verenimijät sängyissä ovat tähänastisen kokemuksen perusteella ehdottomasti sääntö eivätkä poikkeus. Perttu vaihtoi tyhjässä dormissa sänkyä kesken yötä, jotta sai nukuttua.

Meidän houseboat.

Meidät haettiin houseboat-kruisellemme hostellilta tuktukilla, mikä oli kätevää, vaikka matka rantaan olikin hyvin lyhyt. Rannassa meitä odotti pieni, yhden makuuhuoneen supersuloinen houseboat ja miehistönä toimiva parivaljakko Mani ja Babu. Hyppäsimme kyytiin, köydet irrotettiin ja lähdimme matkaan. Mani kipparoi veneen irti rannasta, ja Babu väsäsi meille tervetuliaisjuomiksi sokeriruokomehut. 

Babu ja Mani

Ajelimme houseboatilla pitkin jokia ja järven reunaa vuorokauden. Näimme paljon muita houseboatteja, mutta myös kauniita kotkia ja vesilintuja. Pysähdyimme ennen lounasta tekemään pienen kävelyretken Manin kotinurkilla. Kävimme morjestelemassa Manin naapureita ja ottamassa kuvia riisipellolla. Mani näytti meille myös oman kotinsa – mielestämme melko fancy, verrattuna naapurien pikku hökkeleihin. Kapteenin palkalla näyttää tulevan varsin hyvin toimeen. Vietimme myös yön köysissä kapteenin talon edustalla. Babu oli aivan mielettömän palvelualtis ja huomaavainen butleri. Hän toi meille illalla hyttyssavun ja teki kaikkensa, jotta meillä olisi hyvä olla. Tippasimme fantastisen illallisen jälkeen Babulle 100 rupiaa. Kapteenimme Mani meni yöksi kotiin, mutta Babu nukkui veneen terassilla.

Houseboatteja oli paljon, suurin osa tyhjinä parkissa.

Huoneessamme oli ilmastointi ja kaikki tarvittavat mukavuudet, mutta sängyssämme oli varsin paljon muurahaisia ja huoneen seinillä oli luteiden jätöksiä. Pääsimme lopuksi muurahaisista eroon Sri Lankan Kandystä ostamallamme citronella-voiteella. Citronella on sitruunan tuoksuinen yrtti, joka karkottaa hyvin tehokkaasti hyönteisiä. Muurahaiset eivät kerta kaikkiaan pystyneet ylittämään voiteella piirrettyä viivaa, joten katkaisimme sen avulla muurahaisten reitit sänkyymme. Laitoimme voidetta myös luteiden reiteille ja viritimme hyttysverkkomme sängyn päälle. Nukuimme oikein makeasti, eikä yksikään ötökkä häirinnyt meitä yön aikana.   

Perttu chillaamassa.

Kotkia liiteli taivaalla.

Paikalliset ajelivat pienillä kanooteilla.

Venettä ohjattiin keulasta.

Kalat valmistettiin Keralan tyyliin.

Manu esitteli naapurustonsa riisipeltoja.

Banaanipuu.

Ruoka oli loistavaa.

Papaijapuu.

Riisiaitta-Kerala.

Joen varrella saattoi seurata kylien elämää.

Vene oli hyvin chill.

Mariko ja ohilipuvat kylät.

Vesibusseilla voi liikkua muutamalla kymmenellä rupialla.

Iltadrinkiksi ostimme toddya.

Perttu kalastamassa naapuriveneen henkilökunnan kanssa.