Perttu in Beijing 2

Aika kuluu nopeasti. Aika on vettä. Joskus viemäri menee tukkoon ja ajan virta lakkaa. Silloin poistan hajulukon ja siivoan putkista kämppisteni sinne räveltämät ruuantähteet. 

Chapter 4: Tsinghua life.

Elämä kuuden hengen kämpässä sujuu edelleen varsin mainiosti. Rosterissamme tapahtui sellainen muutos, että korealainen Jenny muutti kampukselle ja tilalle muutti ranskalainen Coco. Cocon ja mun lisäksi täällä asuvat sveitsiläinen Ricci, hollanninkiinalainen Yvonne, aussi ja mun huonekaveri Theo ja Keskimaan kuvauspaikoilta karannut Julia.

Bibs.

Pidimme 20.9.2015 isot tuparit, joihin kutsuimme melko lailla kaikki lähialueen tyypit, joita olemme Pekingissä tavanneet. Juhlat olivat todellinen menestys, eikä kämppä tuntunut 50 hengelläkään tippaakaan ahtaalta. Ehkä ensi kerralla kutsumme vielä enemmän porukkaa :P. Tarjoilimme vieraillemme housedrinkkiä, eli Three o’clock Cockia, jonka olemme nimenneet lähistöllä aamukolmelta kiekumisen aloittavan kukon mukaan.

Pientä jännitysmomenttia lisäsi varsin rauhaa rakastava asuinalueemme. Saimme aiemmin huomautuksen metelistä kun istuimme iltaa ihan vaan keskenämme. Tuparit olivat tuskin ehtineet alkaa, kun oveen koputettiin ja vuokraisäntämme assistentti ystävällisesti kehotti meitä olemaan hieman hiljempaa. Meillä ei ollut musavehkeitä ja paikalla oli tuossa kohtaa vasta kolmasosa vieraista.

Kaikki meni kuitenkin hyvin, eikä mitään jatkoseuraamuksia tullut vaikka hieman ääntä pidimmekin. Olimme hyvätapaisina nuorina laatineet kohteliaan kiinankielisen ilmoituksen, jossa pyysimme naapuruston väkeä liittymään seuraamme ja pahoittelimme mahdollista häiriötä.

Aamulla mopattiin.

Bailuttamisen ja kaikenlaisen härväämisen ohella olen nyt käynyt viikon päivät koulua. Käyn lukukauden aikana 7 (6) kurssia:

Management System Simulation

International Business

Topics in International Accounting

Labor Economics (droppasin kurssin, koska esitietovaatimukset ei todellakaan hanskassa ja kurottavaa kohtuuttoman paljon, koska kurssi matemaattisesti hyvin haastava). 

Environmental and Resource Economics

Elementary Chinese

Financial Institutions

Loistavasti ajoitettu kuva meidän rahiskurssin tiimistä.

Monet kursseista ovat todella matematiikkapainotteisia, mikä tulee olemaan jännää ja varmasti haastavaa. Tsinghualaisten matematiikka on aivan eri levelillä, sillä valtakunnalliset valintakokeet painottavat matematiikkaa ja Tsinghuaan päätyy kirkkain kärki maakunnista (Joku ranking Kiinan yliopistoista 2015 http://top.at0086.com). Olen hyvin vaikuttunut opettajien kielitaidosta ja opetusmetodeista laskentatoimen kurssia lukuun ottamatta. Monilla opettajista on taustaa Harvardista tai muista lännen parhaista yliopistoista.

Elementary Chinesea lukuun ottamatta noin puolet opiskelijoista kursseilla ovat paikallisia. Tämä on ehdottoman mahtava juttu, sillä pääsen tutustumaan ja tekemään ryhmätöitä paikallisten kanssa ja saan syvempää ymmärrystä Tsinghualaisten koulunkäynnistä.

Kiinaa opettava Violet on mahtava maikka.

Kurssit ovat undergraduate –tasoa ja rahoitusta lukuun ottamatta starttasivat melko kevyellä introluennolla. Meininki kursseilla on hyvä ja opiskelijat vaikuttavat hyvin motivoituneilta. Mullakin on pientä opiskeluintoa päällä. Odotan innolla, että päästään multikulttuurisilla tiimeillä ensimmäisten keisejen ja projektien kimppuun. 

Tsinghuan kampus on valtava ja kaikki liikkuvat pyörillä - valitettavasti usein samaan aikaan. Kampuksen läpi menee muutama ”valtatie”, joita pitkin siirrytään ruokaloihin, himaan tai luennolta toiselle opetusrakennusten välillä. En ole koskaan nähnyt missään näin paljon pyöräilijöitä. Tuhannet opiskelijat polkevat edestakaisin enemmän tai vähemmän kiireisinä ja joskus on pysähdyttävä, koska risteykset ovat tukossa ja syntyy ihan oikeita ruuhkia. Törmäyksiä sattuu ihmeen vähän, vaikkakin tänään näin melko koomisen kahden skootterin törmäyksen. Ryminästä huolimatta ketään ei sattunut.

SEMin aulasta saa kampuksen parhaat kahvit.

Kampus on todella kaunis. On puistoja, kanaaleja, kauniita rakennuksia, nurmikenttiä ja todella paljon liikuntatiloja eri lajien harrastamiseen.  Ruokaloista olen käynyt testaamassa viittä, mikä on vain pieni osa ruokatarjonnasta. Ruoka on halpaa ja hyvää ja valinnanvaraa on loputtomasti. Suosikkipaikkani tähän asti on mesta, jossa käydään valitsemassa vitriinistä raaka-aineet, jotka guruttavat otteet omaava wokkimestari paistaa Sichuan-tyyliin (tulista!) suihkumoottorin intensiteetillä puskevan liekin päällä. Valikoimasta löytyy upeita kasviksia ja ainakin viittä erilaista tofua, joista yleensä kokoan annoksen. Riisin kanssa annos maksaa reilun euron.

Chapter 5: Made in China.

Kävin tiistaina ja keskiviikkona (15.9. ja 16.9.) edustamassa Slush Chinaa ja EntoCubea Global Innovators Conference –startup konferenssissa Kiinassa pidempään henganneen Samulin kanssa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja venuena toimi aivan käsittämättömän upea käytöstä poistettu vehnävarastokompleksi. Aikoinaan kaikki landelta tuleva vilja vietiin tähän paikkaan säilytettäväksi ennen kuin se jaettiin Pekingin eri alueille.

Kujalla oli tunnelmaa!

Matkalle tapahtumapaikalle kuljin kapean tien läpi, jonka varrella ihmiset elivät varsin yksinkertaisissa asumuksissa. Kontrastia loivat taustalla kohoavat massiiviset kerrostalot. Lapset leikkivät, ihmiset myivät toisilleen ruokaa ja ilmassa tuoksui hienoinen paska, mikä johtunee siitä etteivät paikalliset käytä juuri vaippoja. Sen sijaan pienet lapset napataan syliin housujen takaluukku avattuna ja hoidetaan hommat kadulle.  Aivan mielettömän upeat fibat. Tuntui reissaamiselta!

Pekingin läpi menevät monet kanaalit, jotka olivat vanhaan hyvään aikaan tärkeimmät  kuljetusreitit.

Tapasin tapahtumassa todella mielenkiintoista porukkaa, mm. Hyperloopin (tulee mullistamaan liikenteen tyhjiössä kulkevilla sukkuloilla) CEO:n ja COO:n, jotka keskustelumme päätteeksi kutsuivat mukaan Senegaliin tapaamaan tyyppejä ja esittelemään sirkkafarmeja. Katsotaan mitä siitä tulee, jos joku meiltä lähtee mukaan.

Hyperloopin tyypit.

GIC oli todella ammattimaisesti järjestetty tapahtuma ja puhujat todella kovia. Paikalla oli Kiinassa toimivia startup-yrityksiä, yrityshautomoita ja sijoittajia. Firmoista huomioni kaappasi Alesca Life, joka tekee todella päheitä hydrophonic-ratkaisuja salaattien ja yrttien kasvattamiseen. Kuvan Stephan näytti miten homma toimii, todella mielenkiintoista! Menetelmä vie vain 10% perinteisten metodien vedestä, ja Alescan systeemillä salaattia voidaan kasvattaa vaikka kellarissa. 

Peking on Kiinan startup-hubi ja jopa Shanghaita kovempi innovaatiokeskus. Kiina ei todellakaan ole enää pelkkä halpatuotantomaa. Made in China tulee tarkoittamaan jotain ihan muuta kuin paskoja verkkareita. Ekosysteemi rakentuu yrittäjyyden ympärillä ja loistavia ideoita putkahtaa ilmoille jatkuvasti. Myös Kiinan markkinat kasvavat talouskasvun myötä. Ostovoimaista porukkaa on jo vallan perkuleesti. Kiina on jenkkien jälkeen maailman suurin markkina-alue, ja on varsin selvää mikä tilanne tulee olemaan tulevaisuudessa.

Jjep. www.entocube.com 

3D-printattu pannari, vehkeitä myy startup yritys PeterPanCake.

Mikäli innostuit Pekingistä bisnesmielessä voi lisätukea etsiä suomalaisia yhteen tuovista organisaatioista Finnish Business Council ja Finnish Young Professionals. Kävin jälkimmäisen kick-off illassa kuulemassa toiminasta ja on oikein hienoa, että suomalaiset ovat järjestökansana organisoituneet myös Pekingissä. 

Chapter 6: Pari vinkkiä alkutaipaleelle.

Elämä muistuttaa jo arkea, joten onkin oiva aika käydä läpi perusasiat Kiinassa toimimisesta ja Pekingiin sopeutumisesta. Kannattaa jaksaa, lopussa kakkajuttuja!

Älypuhelin on pakollinen varuste.

Kiinassa kirjoitetaan kiinalaisin merkein, joita voisi luonnehtia riimuiksi. Käytäntöön liittyy paljon hyviäkin puolia. Merkkijärjestelmä yhdistää moninaista Kiinaa, ikivanhoja tekstejä on helppo tulkita ja kieli on moniulotteista ja ilmaisultaan rikasta ja symbolista. Wàiguórénille (外国人) eli ulkomaalaiselle merkit ovat kuitenkin melkoinen päänvaiva.

Apu löytyy älypuhelimesta. Navigointi olisi ilman GPS-sovelluksia varsinaisen perseestä. Hommaa toki mutkistaa The Great Firewall of China, eli Kiinan nettisensuuri. Tästä syystä esimerkiksi googlen karttapalvelut eivät toimi. Ennen Kiinaan tuloa kannattaa siis ladata jokin offline-GPS sovellus, jotta voi suunnistaa ilman nettiäkin. Kiinassa voi hankkia paikallisen sim-kortin verrattain helposti. Kun simi on hommattu voi siirtyä käyttämään Baidu mapsiä, joka on tarkka ja helppokäyttöinen, mutta myös kiinan kielinen mikä on aluksi hieman jännää.

Pekingin katukuvaa.

Kiinan kielen kanssa diilaamisessa helpottavat Pleco (sanakirja ja loistava apu kiinan opetteluun) ja waygo (kännykän kameralla katsotaan kiinalaisia merkkejä ja ne kääntyvät englanniksi reaaliajassa). Applikaatioista tärkein on kuitenkin wechat, jonka varaan rakentuu lähes kaikki kommunikaatio. Luulin aluksi, että wechat on vain kehnompi versio WhatsAppista ja muista länsimaisista pikaviestisoftista, mutta voi pojat kuinka upea keksintö wechat onkaan. Tekstailun lisäksi sillä voi mm. soittaa, jakaa sijainteja, maksaa laskuja, tilata ruokaa, organisoida tapahtumia ja jakaa tiedostoja. Kaiken kukkuraksi wechat vaan toimii todella hyvin ja rullaa kevyesti. Todella kovaa kiinalaista tuotekehitystä.

Kieli on yllättävän helppo.

Kuten todettu on kiinan kielen opiskelu on varsinkin kirjoittamisen osalta hidasta ja vaikeaa. Merkkejä pitää osata tuhansia, jotta voi esimerkiksi lukea sanomalehteä. Kieli itsessään on kuitenkin todella yksinkertainen. Sanat eivät taivu persoonan tai edes aikamuodon mukaan. Sanoja vaan lätkitään pötköön ja näin muodostetaan lauseita. Oppimista helpottamaan on kehitetty pinyin-järjestelmä, jolla kiinaa voidaan kirjoittaa länsimaisin aakkosin.

Kiina on tooninen kieli, eli samalla sanalla eri intonaatioilla tai sävelkorkeuksilla lausuttuna on useita merkityksiä. Tooneja on neljä ja ne on varsin nopea oppia, vaikkakin vaikeuttavat etenkin ymmärtämistä. Kiinaa voi siis aivan hyvin oppia puhumaan varsin sujuvasti muutamassa kuukaudessa. Tämä vaatii toki melkoista paneutumista.

Kiinassa äärimmäisen harva puhuu englantia, joten muutama fraasi kannattaa ottaa haltuun päivittäisten asioiden hoitamista varten.

Ruoka ja kaupustelu:
Ruoka on kiinassa varsinkin lihatuotteiden osalta jännittävää. Kiinalaiset tapaavat syödä elikoiden osat, jotka länsimaissa jäävät vähemmälle huomiolle. Mitä rasvaisempaa liha on, sitä parempi. Suosittelen kaikkia Kiinanmatkaajia kokeilemaan juttuja, mutta einehtimään eläinkunnan tuotteita kohtuudella. Kiinan lihankulutus on räjähtänyt käsiin ja kulutuksen kasvuvauhti on huimaa. Vastauksena erityisesti porsaan lihan kysyntään Kiinassa puuhataan massiivista possuprojektia, joka nostaa eläinten kasvattamisen eettiset ja ympäristölliset ongelmat ihan uudelle levelille. Onneksi kiinalaisten herkkujen joukossa on kestävämpiäkin vaihtoehtoja: upeita nuudeleita, moninaisia sieniä, herkullisia vihanneksia ja lukemattomia variaatioita erilaisia tofuja.

Ruukku ulkoa.

Saviruukussa paisettaan keittoja.

Ravintoloissa pärjää varsin pitkälle osoittelulla, sillä yleensä menuissa on kuvat mukana. Avoimella mielellä hommasta saa enemmän irti. Moni länkkäri vetää herneet nenään kun kanacurry ei ollutkaan mitään helvetin filettä, vaan kunnon tavaraa jänteet ja luut mukana. Kasviksissa on siis sekin plussa, että niistä harvemmin löytyy yllätyksiä. Kiinasta löytyy todella monenlaista ruokaa. Eri alueiden erikoisuuksien lisäksi Pekingistä löytyy ruokaa kaikkialta maailmasta, etenkin erinomaisia korealaisia ravintoloita. Koti-ikävän iskiessä voi sortua mäkkäriin tai mennä länkkärimestaan syömään norjalaista lohta. Nämä jätän kuitenkin pääasiassa muille, sillä kiinalainen ruoka on mahtavaa ja tarjoaa jotain uutta joka päivä. Tulen kirjoittamaan ruokakulttuurista ja erikoisuuksista myöhemmin.

Dumplingmestassa on näytillä koko tuotantolinja. Tuotetta syntyy huimaa vauhtia.

Ruuat vedetään tauluun puikoilla ja kiinalaisilla keittolusikoilla. Kannattaa olla puikoilla syöminen jotenkuten hallussa jo ennen Kiinaan laskeutumista.

Akvaariokalojen myyntitapa marketissa vaikutti ikävältä.

Pekingistä löytyy monia supermarketteja, jotka ovat hyvin länsimaiseen tyyliin duunattuja. Näistä on helppoa käydä ostamassa kaikkea tarpeellista, kuten petivaatteita, pesuaineita, pyyhkeitä, ruokaa, keittiövälineitä – melkein mitä tahansa. Veitsiä en ole kuitenkaan mistään löytänyt. Kummastelin tätä pitkään, kunnes minulle selvisi, että voitonpäivän paraatin valmisteluihin liittyen veitset vedettiin pois markettien hyllyiltä. Ilmeisesti niiden pitäisi kohta taas ilmaantua sinne. Toivottavasti pian, sillä kokkailu ilman kunnon veistä on perseestä.

Polkupyöriä saa kadulta pienistä polkupyöräliikkeistä. Pyörä maksaa 150 (25€) yuanista 500 yuaniin ja hinnasta voi hieman tinkiä. Kadulta saa myös hedelmiä ja joskus jotain muuta kamaa. Näistä on aina mahdollista tinkiä ja tehdä diilejä jos ostaa enemmänkin juttuja. Ilmaa hinnoissa todennäköisesti on, sillä länkkärille banaanien lähtöhinta on hieman eri kuin paikalliselle.

Asiainhoito:

Kannattaa olla kiinaa puhuva tyyppi mukana kun tekee yhtään mitään. Oli kyseessä sim kortin osto, asunnon vuokraus tai pakollisen rekisteröinnin tekeminen poliisilla. Kiinalainen yrittää kusettaa, mikäli tilanne vaikuttaa siltä ettei töhö oikein tiedä mitä on tekemässä.

Meidän pihalla on tämmösii!

Esimerkiksi meidän kohdalla asunnonvälittäjä vakuutti, että poliisiasemalla joutuu maksamaan rekisteröinnin yhteydessä älyttömän summan veroja, mutta välittäjä voisi hoitaa sen puolestamme jotakin summaa vastaan ja tehdä väärennetyn sopimuksen verojen minimoimiseksi. Tämä on kaikki paskaa, eikä poliisiasemalla tarvinnut maksaa yhtään mitään mistään. 

Kun olimme ostamassa sim-kortteja myyjä vakuutti, että heillä ei ole muuta kuin 100 yuania kuukaudessa maksava liittymä ja senkin myyminen olisi vaikeaa. Matkalla ulos kaupasta jostakin löytyikin liittymä 300 yuanilla koko vuodeksi varsin tyydyttävillä datakatoilla. Myöhemmin selvisi, että tämän liittymän todellinen hinta on 200 yuania, joten vähän tulimme nenästä vedetyksi kuitenkin.

Näistä molemmissa kommelluksissa meillä oli mukana kiinalainen auttaja. Tuudittautua voi siis sillä että kyllä täällä kusetetaan paikallisiakin!

Random:

Liikenne on… no jännää sekin. Porukkaa on perkeleesti etenkin ruuha-aikoihin (7:30 – 9:00 ja 16:30 – 18:00 tjsp). Pyörällä on kätevä liikkua, kävellen ei niinkään sillä etäisyydet ovat kävelyyn turhan pitkiä. Julkisilla pääsee varsin kivasti, mutta kannattaa ehdottomasti välttää ruuhka-aikoja. Viime viikolla istuin ruuhkabussissa Wudaokoun keskustassa pitkälle toista tuntia parin kilsan matkalla. Metrolla kulkeminen on edullista ja helppoa, koska asemien nimet ovat englanniksi, ja homma toimii hyvin intuitiivisesti.

Koulumatka 22.9.2015. Matkalta mukaan lähtee 8:00 aamuina aamupala.

Vessapaperia kannattaa pitää mukana. On myös syytä muistaa, että etenkin monet julkiset vessat ovat squat-mallia, eli varsinaista pönttöä ei ole. Tämähän on kiistatta parempi malli biologian kannalta ja olen kyllä sitäkin mieltä, että päivittäinen kyykkääminen tekisi helvetin hyvää. Moni länsimaalainenhan ei edes pääse kyykkyyn, koska vuosikausien istuminen on surkastuttanut lihakset ja jäykistänyt nivelet. Pönttömallinen vessa kuitenkin yleistyy jatkuvasti ja alkaa olla peruskamaa hotelleissa ja alueilla, joissa liikkuu länsimaalaisia. 

Aina välillä squatteri kuitenkin löytyy, ja silloin iloitsen maailman monimuotoisuudesta.

Berliini, osa 2

 Aika on alkanut mennä tosi lujaa eteenpäin. Kohtahan täällä on oltu kolme viikkoa, sehän on melkeen kuukausi, ja kuukausihan on kuudesosa mun ajasta täällä! AAAA äkkiä museoon!

 

Viikon minivaatekaappivinkit: nahkarotsit on aina cool...

... ja huulipuna korvaa puuttuvat bilevaatteet.

Berliinissä tapahtuu koko ajan joka puolella, ja sen lisäksi on satoja pysyviä museoita, muistomerkkejä, taloja, kauppoja, rafloja, baareja, kahviloita ja klubeja joita voisi tutkia. On mahdotonta pysyä kaikesta kärryillä, ja on mahdotonta tehdä kaikki. Niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Vaikka hintataso täällä onkin yleisesti ottaen Suomea huokeampi, ulkona käyminen on merkittävästi lisääntynyt ja siten myös rahankulutukseni. Maksan myös Teekkarikylää reippaasti korkeampaa vuokraa, eikä opintotuellani tee paljon muuta kuin maksaa sen pois. Onneksi hankin itselleni mukavasti palkatun harjoittelupaikan siksi kun tulen kotiin, joten voin unohtaa reissaajan vanhan vinkin siitä, että kotiinpaluuseenkin kannattaa säästää jokunen ropo. Berlin, take my money!

 

Ruokakuvat. Pähkinät on terveellisiä, ja opin tekemään kahvia.

Take-awayt ei ikinä säväytä.

Sitruuna korjaa pahanmakuisen hanaveden.

Kun ei halua pastaa, voi tehdä salaattia.

Annoskoot rafloissa ei oikein tyydytä.

Häppärisushi...

... ei myöskään ollut mikään makuelämys.

Käytiin Laurin kanssa kehutulla gluteenittomalla vegaanibrunssilla Ohlalassa. Ihan ok, mutta ei vieläkään erityistä, ja edelleen moitimme naurettavia annoskokoja - tsekkaa smoothie shottilasissa. 

San Vietin phosta tuli lähinnä epätoivoiseksi. Ainekset näyttävät periaatteessa olevan paikallaan, miksei se maistu siltä kuin Vietnamissa? Hyvä ruoka edelleen haussa. 

Random mellakka.

Näin vaihto-opiskelijana kärsin kuitenkin jonkinmoisesta turisti-dilemmasta. Koska asun täällä, en haluaisi näyttää turistilta. Haluan kuitenkin tehdä kaikki turistijutut ja nähdä paikat, ja ottaa niistä vieläpä valokuvia. Tuntuu nololta kaivaa oma selfiestickkinsä esiin ja asettua riviin japanilaisten kanssa räpsimään kuvia itsestään ja East Side Galleryn muraaleista. Sitä vain kiusaantuneena miettii, että mitä kaikki turistit tekevät täällä syyskuussa torstai-iltana sateessa kun haluaisi yksin ja salassa tehdä nolot turistijuttunsa. Berliinissä käy kuitenkin 135 miljoonaa (!) vierailijaa vuodessa, joten ilmeisesti niitä riittää joka päivälle joka paikkaan. Mielenkiintoista kyllä, minuun ja kameraani silti kiinnitetään aika paljon huomiota, ja tullaan tiedustelemaan että olenkohan turisti (mistä kerran hämmentävästi seurasi tien tiedustelu jonnekin, josta en ollut kuullutkaan). Kerran Kreuzbergissä mellakkapoliiseja ja rähiseviä Turkin lippua heiluttelevia miehiä kuvatessani minua luultiin toimittajaksikin.

Warschauer Strassen juna-asema.

Saksankurssini on nyt puolivälissä, ja ilokseni voin todeta kielitaitoni parannuksen olevan jo ihan huomattava. Kämppikseni lähti tosin viikko sitten tyttöystävänsä kanssa Romaniaan, ja en ole päässyt harjoittelemaan hänen kanssaan. Sen sijaan tapasin ”buddyni”, 30-vuotiaan tuta-opiskelijan Robertin, joka on myös pyörinyt paljon kv-hommissa AIESECin puitteissa. Hän on hurjan mukavaa seuraa. Ei pelkästään, mutta hieman ehkä myös siksi, että hän ei ole 21, toisin kuin kaikki muut vaihtarit täällä. Toki tiesin etukäteen olevani todennäköisesti vanhimmasta päästä, eikä se yleensä haittaakaan, mutta välillä sitä tuntee olonsa todella vanhaksi (ai sä aloitit yliopistossa 2009? Hahaha mä olin silloin viisitoista, en edes muista mitään mitä silloin tapahtui!). Hassuinta oikeastaan on se, että kun kerron ikäni muille, reaktio on poikkeuksetta lohduttaa, etten näytä päivääkään yli 22-vuotiaalta. Minua taas ei huvittaisi olla päivääkään nuorempi kuin 26, sillä olen erittäin tyytyväinen siihen, miten olen aikani käyttänyt.

 

Warschauer Strassella löytyy kaikenlaista baaria, clubia ja partya - tosin nämä pippalot taisi olla lavastettu promovideota varten.

Biergartenin katto loi sopivaa tunnelmaa,

Selfservice, kuten Suomessa.

Mentiin kuuntelemaan jazzia...

... ja lukemaan englantilaista nykyrunoutta. Pitää multitaskata että kaiken ehtii.

On meillä ja nuorilla tovereillani tietysti välillä hieman erilaiset ideat hyvästä viihteestä. Kaikkien Berliinin Erasmus-opiskelijoiden yhteisiin liikennevalobileisiin heidän reaktionsa on uuujeee!  ja minun reaktioni on, että ei helvetissä. (Liikennevalobileissä osoitetaan punaisella, keltaisella tai vihreällä härpäkkeellä oma parisuhdestatus.) Mutta siis, yleisesti ottaen fiksua, kypsää, poliittisesti valveutunutta ja hauskaa porukkaa.

Jotain on vialla, jos kyydissä ei ole muita.

Olen päässyt yli alkuihastuksestani Berliinin julkisiin.  Yöllä on tosi vaikea päästä minnekään (tai no, tänne kuuseen missä minä asun), ja välillä tapahtuu jotain tosi outoa. Kuten että metrosi muuttaa kesken matkaa reittiä ja meneekin jonnekin ihan muualle kuin minne sen piti (minkä huomaat pääteasemalla, kun luit kirjaa etkä keskittynyt kuulutuksiin). Tai että joka toinen juna ei menekään perille asti.  Tai reittiopas väittää, ettei mikään kulje. Tai sinun juna-asemasi onkin 300 metrin päässä juna-asemasta, jolla on ihan sama nimi. Välillä mikään ei vain kulje sinne minä sinä haluat mennä, ja pitää mennä taksilla. Yhteen asiaan voi kuitenkin luottaa: metrossa on aina todella kuuma. Muualla on enimmäkseen yllättävän kylmä, erityisesti minun asunnossani, mutta metroon voi mennä lämmittelemään. Sää on kuitenkin hyvin vaihtelevaa, eikä minnekään kannata mennä ilman sekä aurinkolaseja että sateenvarjoa.

Berliini idästä katsottuna.

Jute Bäckerein herkkuleipä.

Vaikka kaikki ei 24/7 toimikaan, ovat asiat sen suhteen kuitenkin paremmin kuin Suomessa. Ei ole ongelma, että päätät lähteä bileisiin kymmeneltä illalla ja matkalta pitää hakea viinipullo. Baaritkin ovat auki niin pitkään kuin niitä huvittaa. Sunnuntaisin kaupat kyllä ovat täälläkin kiinni.  Mikä ketuttaa, kun löysit juuri leipomon josta ostit herkullista gluteenitonta leipää, mutta mistään ei saa juustoa. Sitten raastat parmesaania leivälle.

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat saksankurssin ja baareissa istumisen lisäksi kuluneet katutaidetta katsellessa, muutamissa näyttelyissä ja kirppiksillä. Viime viikonloppuna osallistuin kv-toimiston järjestämälle katutaidekierrokselle, jossa alun perin Brasiliasta lähtöisin oleva graffitimaalari kierrätti meitä Kreuzbergissä, ja lopuksi pääsimme itse testaamaan spray-purkkeja. Kierroksemme vetäjällä oli hyvin jyrkät mielipiteet virkavallasta. Berliini on kuulu katutaiteestaan, se tuo kaupunkiin vierailijoita, siitä tehdään postikortteja ja kuitenkin maalarit pakenevat alituisesti poliisia. Osa taiteesta on toki luvallistakin. Oppaamme mielestä graffitit olisivat paljon hienompia, jos niitä ei tarvitsisi tehdä yön varjoissa mahdollisimman nopeasti. Suurin osa graffiteista liittyy paikallisiin jengeihin tai ihan vaan oman maineen kasvattamiseen, eikä taustalla ole mitään poliittista agendaa.

Tultiin oppimaan eri graffitityyleistä.

Katolta maalaaminen on vaikeaa.

Erityisen uskalias teos.

Mitä teet kun haluat tehdä ison tägin nopeasti? Laitat maalin vaahtosammuttimeen.

Astronautti on Volkswagenin tilaustyö.

Tämä vasemmalla ei ole luvallinen, mutta taitelija työskenteli niin itsevarmasti, että kukaan ei tajunnut mitään ennenkö oli myöhäistä.

Kreuzberg myynnissä monopolissa.

Jännä.

Suihkulähde palomiesten kunniaksi.

Oppaamme näyttää, miten kirjaimia tehdään.

Minun ja Wiktorian söpöstelyt.

Kuuluisin esimerkki luvallisesta katutaiteesta lienee Friedrichscheinissa sijaitseva East Side Gallery, jossa kävin säheltämässä selfietikkuni ja sateenvarjoni kanssa. Taideteokset on maalattu Berliinin muurin itäpuolelle pian muurin murtumisen jälkeen vuonna 1990 118:n 21:stä eri maasta kotoisin olevan taiteilijan toimesta. East Side Gallery on 1,3 kilometriä pitkä ja siten maailman suurin ulkoilmagalleria. Maalaukset päätettiin suojella 1996 ja tämä osa muurista jäi pystyyn. Suurin osa maalauksista restauroitiin vuonna 2009, sillä ne oli pahoin töhritty.  Olivat ne taas ottaneet vähän osumaa niin turistien tervehdyksistä kuin spraymaalitägeistä, mutta sitä ei oikein voi estää katutaiteessa.

East Side Gallery.

Rakkauslukkoja.

 

I think so, too.

East Side Galleryn takana virtaava Spree-joki.

Minä ja muraali.

Minä ja kuuluisampi muraali.

Muurin länsipuoli oli jo valmiiksi täynnä kaikenlaista graffitia.

Näyttelyistä kiinnostavin oli ehdottomasti luokkaretkemme Sony World Photography Awardsien näyttelyyn. Esillä oli valikoituja teoksia kilpailun eri sarjoista ja kategorioista. Olin itse asiassa varsin yllättynyt siitä, että suuressa osassa ammattilaissarjan töitä kuvien muokkaus vaikutti minimaaliselta, ja kuvat olisivat voineet olla sanomalehdessä. Ehkä ne olivatkin olleet. Sen sijaan avoimen sarjan töissä kuvien editointi oli enimmäkseen huomattavaa ja voimakasta. Myöhemmin keskustelin muutaman kurssikaverin kanssa kuvien editoinnista. He kokivat sen olevan huijaamista, ja että sitä ei ehkä pitäisi sallia kilpailuissa. Tämä tuntuu olevan ihan yleinen asenne kuvien muokkaukseen, ainakin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät itse kuvaa.  Se varmaan jotenkin liittyy siihen käsitykseen, että valokuvan pitäisi kertoa totuus – ja valokuva onkin yksi voimakkaimmista todellisuuden kuvaamisen välineistä. Toisaalta valokuvat voivat olla myös taideteoksia. Mutta ei mikään kuva edusta objektiivista totuutta tai ole todellisuudessa käsittelemätön. Jo ennen kuvan käsittelyäkin voi ”huijata”: kuvasta voi rajata jotain pois, ja kameran objektiivi, asetukset  ja kuvakulma määrittävät, millainen kuvasta tulee. Onko sillä väliä, laskiko kamera automaattisesti puolestasi ehdotuksen värikylläisyydestä, kontrastista ja terävöityksestä, kuten jpeg-formaatissa, vai hoidatko homman itse ja kuvaat raakaformaatissa? Käsittelemättömyys ei kuitenkaan ole vaihtoehto - sen tekee joko sinä tai kamera. Itse tehtyä kuvankäsittelyä ohjaa tietenkin kuvaajan motiivi: pyritäänkö kuva viemään mahdollisimman lähelle oikeasti vallinnutta tunnelmaa, vai jotain muuta.

 

Kaikki nämä kuvat täällä blogissa olen pikku kätösineni käsitellyt. Ne eivät ole totuus, vaan minun näkemykseni, niin kuin kaikki muukin täällä.

Totuudesta mieleeni tuli muutama milloin minkäkin kriitikon Facebookiin linkkaama stoori. Ihan vinkiksi, jos jutun otsikko on muotoa ”totuus jostain”, se on todennäköisesti ihan yhtä vähän totuus kuin valtiot, joiden nimeen sisältyy ”demokraattinen”, ovat demokratioita.

Boxhagener Platzin kirppiksellä ei oikeasti ollut kirppismyyjiä.

Katusoittajia sen sijaan oli.

Vinyylejä ja kivoja ja kalliita lamppuja. 

Tyypillä oli jännä soitin ja hyvä meno.

Berlinische Galeriessa esiteltiin Berliinin kehitystä.

60-luvun arkkitehtuuria.