Tässä Helsinki-Vantaalla Berliinin sään takia myöhästynyttä
konetta odotellessa tuli väkisinkin mieleen edellinen ja ainoa toinen kerta,
kun yritin lentää Saksaan talvella, ja koko lento peruuntui ”huonon sään”
takia. Tällä hetkellä Berliinissä on puolipilvistä, tuulee neljä metriä
sekunnissa ja pakkasta on 7 astetta. Vaikea vastustaa tilaisuutta haukkua muuta
maailmaa, joka sekoaa ja jumittuu kun jossain näkyy lumihiutale.
|
Kuplataiteilija ja lapsia Münchenissä. |
Olen kuitenkin oppinut arvostamaan saksalaisten tapaa olla
toisille ihmisille kohteliaita. Tuntemani ihmiset ovat niin hyväkäytöksisiä,
että tunnen itseni välillä vähän juntiksi. Keskimääräisen suomalaisen ja
saksalaisen käytöserot tiivistyivät aika hyvin matkallani Berliinin kämpältä
Suomeen. Bussissa matkalla kentälle, kun kuski ei eräällä pysäkillä huomannut
avata keskiovea, matkustajat huikkasivat kuskille anteeksi, avaisitteko vielä keskioven, olkaa hyvä! (Suomessa
pääkaupunkiseudulla liikkuvat tietävät kyllä, miten suomalainen tilanteessa
normaalisti reagoi.) Lentokoneeni olikin jo täynnä enimmäkseen joulun viettoon
suuntaavia hilpeitä suomalaisia. Ilokseni lähellä istuva täti auttoi minua
saamaan puhelimeni sim-korttipaikan auki ihan omasta aloitteestaan! Mutta kun
lentoemäntä tuli kärryn kanssa kysymään, että mitähän juotavaa teille saisi
olla, vastaus oli topakasti ”apple
juice”. Kyllähän se kommunikointi
meidänkin tyylillämme toimii, mutta viestintä olisi luullakseni kaikille
osapuolille kivempaa, jos opettelisimme sanomaan saksalaistyyliin ”ottaisin
mielelläni omenamehua, kiitos”.
|
Patsas Münchenin katolla. |
|
Aachenilaiset ei tykkää natseista. |
Joulukuu oli kiva kuukausi. Vietin sen suurimmaksi osaksi
istuen jonkinlaisessa kulkuvälineessä kuunnellen Haloo Helsinkiä tai hengaillen
vanhojen ja uusien kavereiden kanssa. Kävin Aachenissa, Münchenissä ja
Würzburgissa, ja lopuksi tulin jouluksi Suomeen, jossa tapasin urakalla
perhettä ja ystäviä, enkä tosiaan koskenut koulusta saatuihin ylimääräisiin
lomatehtäviin (ryhmätyökaverini yrittivät kyllä kovasti hoitaa asioita, minä
hillitsin haluni kehottaa heitä relaamaan ja ilmoitin vain ytimekkäästi koska
palaan Saksaan). Reissailun välissä kävin vähän luennoilla, ja sain parhaat
pisteet yhden kurssin välikokeesta. Tästä kurssiassistentti lähetti minulle
onnittelumailin, johon en koskaan vastannut, koska olen edelleen epävarma, millaista reaktiota tällaiseen viestiin odotetaan.
|
Aachenin tuomiokirkko on eri kulmista eri näköinen.
|
|
Varsoja Aachenin rautatieaseman ulkopuolella: Aachen
on tunnettu hevosurheilustaan. |
Saksassa junamatkustaminen on kallista.
Opiskelija-alennuksia ei ole olemassa. Joskus saa tarjouslippuja, jollaisen
löysin esimerkiksi matkalle Aacheniin. Yhdensuuntainen lippu maksa normaalisti
120 euroa (kyllä), mutta jos olisi sopinut mennä keskellä yötä ja vaihtaa junaa
neljä kertaa – aamuyöllä – niin olisi päässyt viidelläkympillä. Ilmiselvään
tarpeeseen Saksaan on ilmestynyt kattavahko valikoima halpabussiyhtiöitä, joita
hyödynsin matkalla Müncheniin ja Würzburgiin. Niilläkin pääsee vielä halvemmalla,
jos varaa lipun tarpeeksi ajoissa. Myös lentäminen on erityisesti junailuun ja
hyvällä tsäkällä busseihinkin verrattuna edullista (ilmeisesti mm. verottoman
kerosiinin takia), mutta sitä minä en ole testannut. Sydäntä raastaa tällaiset ympäristölle
haitalliset insentiivit kuluttajille.
|
Currywurst-ateria ennen keskiyötä Essenissä. Se oli edelleen pahaa. |
Välillä on kuitenkin kohteita, joihin ei pääse kätevästi
millään yllä mainitulla menetelmällä. Silloin voi kokeilla onneaan
carpoolingin eli kimppakyytipalveluiden
kanssa. Näistä suosituin lienee
Blablacar,
johon minäkin rekisteröidyin ja etsin kimppakyytejä Aacheniin ja takaisin.
Kimppakyydit ovat busseja kalliimpia, mutta nappiin mennessään nopeampia ja
suorempia. Aina tietenkin on mahdollisuus, että kuski peruu matkan melko
lyhyellä varoitusajalla – kuten minulle kävi. Menomatkani kuski oli kaksi
päivää aiemmin laittanut minulle palvelussa feidausviestin, mutta minä en
tajunnut tsekata sivustoa ennenkö
|
Nätti Aachen. |
olin odotellut puolisen tuntia Zoologischer
Gartenin Mäkkärin edessä ja pohtinut, mikä kaverilla maksaa. Onnekseni mestoilla
pyöri hieman hämärän oloinen venäläismies, joka kyseli kyydin venailijoilta
minne he olivat matkalla ja paljonko he kyydeistään maksoivat. Hän tarjoutui
ajamaan minut Esseniin 23 eurolla, ja kiipesiin pakuun. Vaikutti siltä, että
tyyppi teki hommaa jonkinlaiseksi työkseen, ja jollain kumman keinolla auton
kymmenisen paikkaa olivat koko ajan täynnä. Enimmäkseen ei-saksalaisia, joista
joidenkin kanssa kommunikointi ei onnistunut ollenkaan, sillä venäläinen ei
puhunut englantia ja osa matkustajista ei puhunut saksaa. Lukuisien pysähdysten
takia matka kesti melko kauan, ja lopulta ajeltuani lähijunalla Aacheniin olin
perillä keskiyön jälkeen. Mutta kuitenkin perillä! Ilman venäläistä reissu
olisi varmaan jäänyt tekemättä, sillä minulla ei oikein ollut aikaa liftaamiseen.
Toiseen suuntaan kyytini oli täsmällinen ja kaikki sujui sovitusti.
|
Hirviö Aachenissa. |
|
Aachenin joulumarkkinat. |
Aacheniin matkustin tapaamaan Sebastiania, jota tuutoroin
muutamia vuosia aiemmin, kun hän suoritti vaihtonsa Aallossa. Nykyään hän tekee
tohtoriopintojaan, mutta hei, olenhan minäkin jo tekniikan kandidaatti! (En
tosin kertonut kesällä valmistumisestani missään medioissa, koska suurin osa
ihmisistä on olettanut minun valmistuneen kandiksi jo kauan sitten, ja mitä
sitä turhaan itselleen edullisia olettamuksia korjaamaan.) Aachen sijaitsee
läntisessä Saksassa, aivan Hollannin ja Belgian rajalla. Se on siellä
ilmeisesti lähinnä kuumien lähteittensä takia. Jo roomalaiset kylpivät
Aachenissa, ja keskiajalla Saksan kuninkaat kruunattiin siellä. Kaarle Suuri
oli paikan erityinen fani. Mestoilla on edelleen jäljellä vaikuttavaa
barokkiarkkitehtuuria, vaikka suuri osa siitäkin pommitettiin tuusan nuuskaksi
toisessa maailmansodassa. Nykyään Aachen tunnetaan lähinnä yliopistostaan: Aachenin
240 tuhannesta asukkaasta 40 tuhatta on opiskelijoita, ja teknillisenä heistä
suurin osa on miespuolisia. Kämppikseni tyttöystävä vitsailikin, että tunnen
todennäköisesti Aachenin ainoan naisen (häntä, vanhaa reissututtua Laosista, en
harmikseni onnistunut samalla käynnillä tapaamaan). Aachen on kuulu myös
joulumarkkinoistaan, ja se onkin suosittu turistikohde. Markkinoilla oli niin
kova tungos, että niillä pystyi hädin tuskin liikkumaan. Totuuden nimissä ne
eivät minusta olleet sen ihmeellisemmät kuin muutkaan Saksan joulumarkkinat,
mutta olivat ne somassa ympäristössä keskellä vanhaa kaupunkia. Harmikseni en
ruokavammaisena voinut maistaa Aachenin kuuluisia pipareita, Printeneitä. Sen sijaan leivoimme
Sebastianin ja hänen kavereidensa kanssa oman lajitelmamme gluteenittomia
vegaanikeksejä. En ole ennen osannutkaan arvostaa keksien leipomista eri hyvänä
tapana tutustua uusiin ihmisiin.
|
Patsas pitelemässä Printeniä. |
|
Toinen patsas Aachenissa. |
(Välihuomautuksena: mikä ihme tarve taaperoilla on läpsiä
vieressäistujia ja niiden läppäreitä? Tästä ja äidin estely-yrityksistä saisi
hyvän thug life-pätkän. Sovinnoneleenä
vauva yritti myöhemmin tarjota minulle mehua.)
|
Sebastian ja joulukaruselli. |
|
Päheä Aachenin raatihuone. |
|
Aachenin tuomiokirkko on vähän överi. |
|
Jerusalemista Aacheniin aikanaan roudattu
marmorinen kuninkaan valtaistuin. |
|
Selfie musta ja Sebastianista. |
|
Ei-selfie musta ja Simonista. |
Müncheniin minun piti mennä alun perin Wiktorian kanssa,
mutta koska yhden hänen kurssinsa proffa vaikuttaa olevan lähinnä
koulukiusaaja, hänen oli lopulta jäätävä työstämään projektiaan Berliiniin. Onneksi
minulla oli Münchenissäkin tuttuja, niin aika ei tosiaan käynyt pitkäksi.
Saksalaisten vieraanvaraisuus vaikuttaa olevan melko ääretön, eikä isännästäni
Simonista ollut ollenkaan outoa, että tulin hänen pikkuruiseen soluasuntoonsa
nukkumaan viikonlopuksi, vaikka olimme tavanneet kerran vuosi sitten
Göteborgissa. Häntäkin on kuulemma puolitutut majoittaneet, ja vastalahjaksi
voin ottaa omaan kämppääni muita ihmisiä punkkaamaan. Niin se hyvä kiertää.
München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki Alppien
juurella. Varsinaisessa kaupungissa on 1,5 miljoonaa asukasta,
metropolialueella lähes neljä kertaa enemmän. Toisin kuin Berliini, München on
kuitenkin tiivis ja niin sanotusti käveltävä kaupunki. Asukastiheys on Saksan
suurin. Julkista liikennettä tulikin käytettyä hyvin vähän – ja lähinnä
silloin, kun vapaamatkustin Pertun Münchenissä opiskelevan serkun Henrin ja
hänen vierailevien kavereidensa ryhmälipulla. Ulkomaalaisten keskuudessa
München tunnetaan enimmäkseen Oktoberfesteistä ja nahkahousuista – berliiniläisen
ensimmäinen kommentti kaupunkia koskien on yleisimmin, että siellä on kallista.
Asumisesta ja ruuasta saa pulittaa tuntuvasti enemmän. Myös München
pommitettiin sodassa maan tasalle, mutta sen keskusta rakennettiin uudelleen
pitkälti samaan perinteiseen tyyliin, ja kaupunki onkin kovin nätti. Ehkä
yllättäen München on suhteessa jopa kansainvälisempi kuin Berliini: asukkaista
lähes 40% on ulkomaalaisia.
|
München, taustalla Alpit. |
|
Münchenissä voi surffata joessa. |
|
Knödel-palat. |
|
Ranskiksia markkinoilla. |
Münchenissä vietin huomattavan paljon aikaa kaupungin
lukuisilla joulumarkkinoilla. Näin myös lyhyitä nahkahousuja, vaikka lämpötila
olikin lähellä nollaa. Kuulemma nahkahousujen käyttö
talvisin on lisääntynyt huomattavasti, kun
metropysäkeistä tehtiin maanalaisia. Onnistuin testaamaan myös muutamia bayerilaisia
ruokia. Keskiaikaisilta joulumarkkinoilta löytyi gluteenittomia
knödeleitä, eli perunapalloja. Soosia en
voinut syödä, mutta ne maistuivat myös
blaukrautin
kanssa. Ravintolasta löytyi noin yksi minulle sopiva ruoka,
tellerfleisch. En oikeastaan tiedä miten
lautasenkokoinen lihanpala oli valmistettu (keittämällä? Höyryttämällä?
Hauduttamalla?) ja mistä eläimestä se oli peräisin, mutta se oli ihan kamalaa. Sori
Henri, valehtelin siellä raflassa, minusta se ruoka oli oikeasti pahaa, mutta
vältän konflikteja. Mutta tulipahan testattua! Avauduin myöhemmin Berliinissä
bussissa kaverille tästä kulinaristisesta kokemuksesta, ja vieressä istunut
vanhempi herrasmies ei ottanut kuuleviin korviinsa että Bayerissa valmistettu
tellerfleisch voisi olla pahaa. Kun oli selvitetty etten varmasti ollut syönyt
sitä keittotaidottomassa Berliinissä, hän hyväksyi vain sen mahdollisuuden,
etten ylipäätään pidä lihasta. Niin se ehkä taitaa olla.
|
Joulumarkkinoilla. |
|
Feuerzangenbowle on mun lempparijuoma. |
Münchenissä pääsin tutustumaan myös saksalaiseen
saunakulttuuriin. Teknillisellä yliopistolla on toinen kampus hieman kauempana
kaupungista, ja paikassa on paljon opiskelija-asuntoja ja jokseenkin
otaniemimäinen meno. Opiskelijakylästä löytyi myös saunatilat, jotka toimivat
hyvin eri periaatteella kuin suomalaiset talosaunat. Asuintalon kellarissa oli
baari, pukuhuone, oleskelutila, suihkut, muutama vessa, kaksi saunaa,
kylmävesialtaat ja infrapunalamput. Mitään vuoroja ei varailla, eikä tyttöjä
erotella pojista. Minkään uikkareitten pitäminen ei tule kuuloonkaan, vaan
kaikki ovat ihan rehellisesti nakuna. Saunat ovat avoimia kampuksen asukkaille
ja heidän vierailleen, ja kertakäynti kustantaa kolmisen euroa. Saunominen ei
ole mikään tunnin juttu, vaan me menimme paikalle neljän jälkeen, ja saunominen
jatkui puoleenyöhön. Minun tosin piti lähteä yöbussilleni hieman aikaisemmin.
Saksalaiseen tyyliin homma on hyvin organisoitu. Saunaseuruetta johtaa
Saunameister, joka huolehtii
aikataulusta (kirjoitettu taululle saunan ulkopuolelle) ja saunaseremonioista.
Muut eivät kiukaan kanssa sählää. Saunassa vietetään tyypillisesti kerrallaan
vartti, jonka jälkeen käydään suihkussa ja kylmävesialtaassa, ja jäähdytellään
vartin verran oleskelualueella.
|
Jouluinen nähtävyysratikka. |
Ensimmäinen puolisko sauna-ajasta istutaan rauhassa ilman
löylynheittoa, ja löylyjen alkaessa erilaisten tuoksujen käyttö on hyvin
suosittua. Löylykierroksia oli kolme, ja jokaisella veden sekaan heitettiin
erilaista tuoksua. Saunan viimeiset seitsemisen minuuttia ovat jokseenkin
intensiiviset, sillä jokaisen löylyn jälkeen saunamestari pyörittää kuuman
ilman pikavauhtia pyyhkeellä helikopterityyliin saunan joka kolkkaan. Tämän
jälkeen ilma leyhytellään vielä vuorollaan jokaisen saunojan kasvoille. Illan
mittaan saunan kuumentuessa ylälauteella istumiseen piti käyttää jo ihan
reilusti tahdonvoimaa. Muutamalla erityisen kuumalla kerralla mestari jakoi
saunojille jääpaloja, ja taisi jäämurskaa päätyä kiukaallekin.
Vaikka saunaosaston vieressä olikin opiskelijoiden
pyörittämä edullinen baari, saunojat eivät pahemmin kaljaa kiskoneet. Vettä
kyllä kului, ja jotkut litkivät myös beroccaa. Erilaisia kasvonaamioitakin
ihmisillä näkyi.
Yhteenvetona voisin sanoa, että kokemus oli
mielenkiintoinen, mutta ei huono.
|
Patsas. |
|
Pieni FC Bayer -fani. |
|
Münchenin uusi raatihuone. |
|
Vähän jännempi joulupukki. |
|
Auringonlaskun katselu yliopiston kattokahvilasta oli suosittua hommaa. |
|
Würzburgin joulumarkkinat. |
Würzburgiin matkasin tapaamaan meillä kymmenen vuotta sitten
asunutta vaihto-oppilasta, Valerieta. Würzburg sijaitsee Franconian alueella Main-joen
varrella, ja siellä tehdään viinejä. Hyviä sellaisia. Valerien äiti Hedwig vei
meidät paikalliseen raflaan syömään, ja pääsin maistelemaan alueen tuotantoa.
Jos olisin etukäteen tiennyt Hedwigin olevan niin tietäväinen viineistä, en
välttämättä olisi uskaltanut viedä heille tuliaiseksi viiniä. Mutta onnenkantamoisella
valintani osui ilmeisesti nappiin (”tämän alueen Rieslingit ovat paljon
pehmeämpiä kuin muut, neuvoiko sinua joku?”). Tosin käytin hyväkseni pullon
kyljestä löytynyttä ”vuoden viini” –tarraa. Siinä Rewen halpisviinihyllyllä
seisoessa tuli kieltämättä ikävä Alkoa, jossa joku fiksumpi kertoo sinulle aina
pyydettäessä, että mitä haluat ostaa.
|
Marienbergin linnoitus Würzburgissa. |
Myös Würzburg kärsi toisessa maailmansodassa pahoin: 225
brittiläistä pommikonetta tuhosi siviilejä täynnä olevan kaupungin lähes täysin
17 minuutissa. Tärkeät historialliset rakennukset kuitenkin sittemmin
rekonstruoitiin, ja Würzburg onkin erittäin kaunis keskiaikainen kaupunki.
Kaupungin sodanjälkeisestä jälleenrakennuksesta ovat vastuussa pääasiassa
naiset, joita kutsuttiin nimellä Trümmerfrauen
(paremman käännöksen puutteessa raunionaiset). Heidän miehensä olivat joko kuolleet tai sotavankeina.
Valerien mukana pääsin myös vierailemaan paikallisella
tallilla, ja sain istuakin hetken hevosen selässä. (Note to self: tutustu
enemmän ihmisiin, joilla on hevosia.)
|
Saksalaiset ne vaan juo viinii ja katselee auringonlaskua sillalla. |
|
Jännä soittopeli. |
|
Würzburgin linna. |
|
Ruoka ja viini olivat paikallisessa erittäin hyviä. |
|
Perinteinen saksalainen tapa on juoda
cappucino kermalla. Se on aivan sairaan
rasvaista eikä muutenkaan kovin hyvää, vaikka
yleensä rakastankin kermaa. |
|
Selfie Hedwigin ja Valerien kanssa. |
|
Hevosen peppu! |
|
Würzburg linnoituksesta nähtynä. |
Kaiken kaikkiaan oli
ihan sairaan kivaa reissailla ympäriinsä ja tavata vanhoja ja uusia tuttuja.
Ehkä lempiasiani maailmassa on istua kulkuvälineeseen ja istua siinä matkalla
uuteen paikkaan maiseman vilistessä ohi.
|
Bussissa. |
Huomenna odottaa paluu arkeen niin ryhmätyötapaamisen ja
laskareiden kuin myös joogan parissa. Jälkimmäisestä olen hieman enemmän
innoissani kuin edellisistä. Koulussa on yliopisto-opiskelulle tyypillisesti
odotettavissa melko rankka loppukiri ennen lukukauden päättymistä, mutta jotta
olennainen ei unohtuisi, olen sopinut yhden reissun Puolaan ja saan lopulta
vieraitakin Berliiniin. Jo kahden viikon päästä Perttu tulee käymään!
<3<3 (Mikäli vierailijani lukevat
tätä, varautukaa velvollisuuteen roudata takaisin Suomeen osa kamoistani, joita
on kertynyt vähän liikaa lentoyhtiön vaatimuksiin nähden.)