tiistai 19. elokuuta 2014

Bangkok, 9.-13.8.

Bussimme piti lähteä kello 7.30, ja noin 20 vaille 7 vääntäydyimme matkatavaroinemme huoneestamme ulos tarkoituksenamme nauttia aamiaista ennen lähtöä. Aulassa meitä vastassa oli hermostunut tuktuk-kuski, jonka mukaan olimme myöhässä ja haun hostellilta piti olla klo 6.30. Yritimme siinä sitten kirjautua mahdollisimman nopeasti ulos, mikä ei ollutkaan kovin helppoa, sillä tiskin takana oli hemmo, joka ei selvästi ollut kovin perillä tehtävistään emmekä olleet häntä ennen nähneetkään. Hän kaivoi jostain huoneellemme merkityn aamiaislaskun, jonka oletimme olevan saapumisaamumme ateria ja kerroimme maksaneemme sen heti syödessämme. Kaveri oli ilmeisen epäuskoinen, mutta hyväksyi lopulta tarjoamamme 38 dollaria (9+9 huoneesta, 2 pyykistä, 9+9 bussilipuista, meidän mukaamme). Kiirehdimme lastaamaan kamojamme tuktukiin, kun tajusimme, ettemme oikeastaan olleet saaneet mitään bussilippuja. Mariko ryntäsi takaisin sisälle pyytämään niitä, ja kaveri tiskin takana täysin tyhjällä ilmeellä väitti, ettemme olleet maksaneet mitään bussilippuja ja osoitti noin 5 dollarin arvoista aamiaislaskua, joka huoneellemme oli merkitty. Tässä kohtaa alkoi jo vituttaa aika paljon.

Onneksi paikalle saapui (nähdäksemme) hostellin ainoa fiksu työntekijä, jolle olimme sattuneet maksamaan aamiaisemme pari päivää sitten. Lopulta saimme lippumme, tuktuk-kuski ei ollutkaan hakemassa meitä ja lähtömme oli edelleen 7.30, sekä selvisi että emme olleet edes syöneet laskuun merkittyä aamiaista ja sen oli jättänyt maksamatta joku muu. Perttu lähti etsimään takeaway-aamiaista, sillä emme todellakaan olleet vaikuttuneita saamastamme asiakaspalvelusta omassa hostellissamme, mutta laihoin tuloksin. Tiedustelimme olisiko meillä vielä aikaa syödä omassa hostellissamme, ja meille kerrottiin bussin olevan kymmenisen minuuttia myöhässä, joten ehtisimme kyllä. Lopulta hotkimme omelettimme, sillä bussi oli minuutilleen aikataulussa.

Matka Bangkokiin kesti kaksi kertaa niin kauan kuin meille oli luvattu, mutta tämä ei ollut mikään yllätys. Järjestelyt olivat varsin hämärät, ja meitä odotutettiin moneen kertaan ilman mitään ilmeistä syytä. Rajan ylitettyämme matkaajia lastattiin minibusseihin, jotka saapuivat nähtävästi ihan milloin sattui ja niihin valittiin matkustajat melko mielivaltaisesti – me odottelimme kyytiä lopulta noin tunnin. Rajanylitys itsessään oli nopea ja kivuton, eikä missään tarvittu korruptiomaksuja. Thaimaahan saa maarajan ylittäessään kaksi viikkoa viisumivapaata aikaa.


Rajalla venaamassa kyytiä.

Thaimaan puolella olosuhteet olivat hyvin erilaiset kuin edellisessä kolmessa maassa. Tiet olivat hyvässä kunnossa, tienvarsilla oli vauraan näköisiä omakotitaloja. Minibussimme pysähtyi 7eleveniin. Bangkokissa oli bussiverkko, metro, skytrain ja luotettavia mittaritakseja. Paikallisilla on tyypillisesti joku muu tulonlähde kuin turistien häirintä. Kaikenkaikkiaan meistä tuntui että olimme palanneet Kiinaan, paitsi että paikalliset puhuivat enemmän englantia ja turisteja oli enemmän.

Minibussimme jätti meidät Khao San roadille, ehkä maailman kuuluisimpaan backpacker-ghettoon. Jos olisimme tienneet päätyvämme suoraan mestoille mistä voisi löytää hyvän ja halvan majoituksen, emme varmaan olisi varanneet etukäteen majoitusta toiselta puolelta kaupunkia. Ajattelimme saapuvamme pimeän tultua jonnekin kaukaiselle bussiasemalle (kuten olimme tottuneet), ja olimme tällä kertaa päättäneet varata kivan majoituksen valmiiksi. Pimeää toki oli jo. Meitä oli vastassa taksikuski, joka halusi 800 bahtia (19 euroa) kyydistä hostellillemme ja kertoi hoitavansa meidät huomiseksi jollekin saarelle Full Moon Partyihin. Tunnistimme kyllä pahimmanlaatuisen huijarin – hintapyyntö viiden kilometrin kyydistä oli tähtitieteellinen – ja valehtelimme menevämme ensin syömään ja vaihtamaan rahaa.

Löysimme pienen kävelyn jälkeen yhden auki olevan rahanvaihtokioskin, josta hankimme ensi hätään hieman käteistä. Kaikki paikat tuntuivat olevan kiinni, vaikka kello oli seitsemän. Pysäytimme toisen taksin, joka tarjosi kyytiä 150 bahtilla. Pyydettyämme mittarin käyttöä hän tarjosi sataa bahtia. Se oli jo halpa, joten hyväksyimme tarjouksen. (Mittarihinta olisi ehkä ollut noin 90 bahtia jälkikäteen selvitettyämme.)

Perille päästyämme emme enää katuneet majoituksen varaamista etukäteen. Glur Bangkok Hostel oli ehdottomasti yksi parhaista koskaan näkemistämme hostelleista – ehkä jopa paras. Meillä oli dormissa pehmoinen ja erittäin puhdas parisänky, josta maksoimme yhteensä noin 15 euroa yöltä. Henkilökunta oli mukavaa ja fasiliteetit vertaansa vailla. Ehkä parhaat suihkut ikinä. Marikolle hankittiin jopa pariksi aamuksi hedelmiä ja jugurttia, kun normaaliaamupalaan kuuluva paahtoleipä ei soveltunut ravinnoksi, vaikka tarjolla oli joka tapauksessa aina cornflakeseja. Hostelli sijaitsi aivan Saphan Taksin –nimisen skytrain-aseman ja päävenelaiturin vieressä. Ulkopuolella oli ostoskeskus ja paikallismarketti, jossa myytiin kaikenlaista matkalaukuista paistettuihin ötököihin.

Me suunnistimme saavuttuamme läheiseen katuravintolaan syömään ihan jees edulliset thairuoka-annokset. Marikon padthai oli varsin hyvää, mutta Pertun saama kylmä pieni annos kylmää ankkaa riisipedillä ei ihastuttanut, vaikka se ihan hyvää olikin. Perttu tilasi annoksen osoittaen naapuripöytää ja pyytäen saman annoksen, jotta kokemus heijastelsii mahdollisimman hyvin bangkokilaisen kokemusta. Syödessämme ravintola heitti lapun luukulle ja loppusiivous alkoi, vaikkei kello mielestämme ollut kovinkaan paljon. Bangkokissa liikkeet suljetaan hämmästyttävän aikaisin.
 
Please give this seat to monks.



Seuraavana aamuna nousimme myöhään toteamaan että joku muu oli syönyt puolet Marikolle tarkoitetuista jugurteista. Nautimme kuitenkin täysin mitoin kohtalaisen simppelistä aamiaisesta, jonka jälkeen suuntasimme skytrainilla Siam Squarelle, Bangkokin kalleimmalle ostosalueelle. Opaskirjamme mukaan Bangkok on shoppaajan taivas, ja jopa shoppaamista vihaavat eivät voi vastustaa sitä täällä. Siam Squaren ympäristö on täynnä erilaisia ostoskeskuksia, joilla on erilaiset profiilit. Me kävimme näistä muutamassa, mutta emme tunteneet vetoa shoppailuun. Enimmäkseen ostoskeskukset olivat täynnä länsimaisia ketjuja ja loistobrändien kauppoja. Ostoskeskuksia oli vierekkäin ainakin 10 ja kaikki olivat valtavia. Kulutushysteria oli tunnettavissa, kun käveli pitkin siistejä katuja ohi roskapusseja pitelevien siivoojien ja ostoskasseja kantavien korkokenkäisten naisten. 
Siam Squaren liikennettä.
Uskonto on läsnä myös shoppaillessa.

Jono Louis Vuittoniin.

Älä kanna kamojasi koreissa kepin avulla, osta laukku.

Tämän taideteoksen viereinen kyltti kertoo sen olevan Bangkokin uusi symboli. Hmm.


 Bangkok on multikulttuurinen keskus ja pääkaupunki pitääkin sisällään monien vähemmistöjen itselleen muovaamia alueita. On Chinatown, little India, little Arabia jne jne. Päätimme käydä näistä tsekkaamassa pienen Arabian. Nappasimme metron mestoille ja lähdimme jalan etsimään arabialaisen kahvin tuoksua ja itämaisia liikkeitä, joiden lomassa meiningin luvattiin olevan todella arabialainen. Emme kuitenkaan koskaan löytäneet perille. Sen sijaan päädyimme yhdelle Bangkokin monista “punaisten lyhtyjen” alueista. Kadun varrella oli kymmenkunta baaria ja hierontaklinikkaa joiden kulmilla notkuivat eri-ikäiset vähäpukeiset naiset ja iäkkäät valkoiset länkkärimiehet. Baarien takaovilta pääsi syrjäkadulle, jonka varrella oli rähjäisiä ovia, jotka johtivat likaisiin pieniin huoneisiin, joissa romantiikka vissiinkin tapahtuu. Emme tunteneet oloamme erityisen mukavaksi, joten jätimme sheesha-baarien etsimisen ja palasimme metroon.

Illalla nappasimme ilmainen ferryn, joka kuljettaa turisteja muutaman kilometrin jokea pitkin Asiatique-nimiseen night marketiin. Kohdetta suositteli meille dormissamme asunut brittipoika. Luulimme kohteen olevan suuri tori, jossa pienistä kojuista voi ostaa kaikenlaista ja nauttia katuruuasta. Asiatique osoittautui kuitenkin äärimmilleen viritetyksi luksus-kulutuskeskukseksi. Rantaravintoloista sai tähtitieteellisen kalliita annoksia ja kojujen sijaan ostosmahdollisuuksia tarjosivat kalliit merkkiliikkeet ja todella poshit souvenir-kaupat. Kohteessa oli kiinnostavaa lähinnä historia. Alueen rakensi 1900-luvun alussa tanskalaisomisteinen East Asiatic Company, joka oli ensimmäisiä Siiamin ja Euroopan välistä kauppaa tekeviä firmoja. Sataman hienot vanhat varastot ja muuta kamaa on säästetty ja entisöity, mikä tekee paikasta hyvin kauniin.

Niin kiva se ei kuitenkaan ollut, että olisimme jääneet pidemmäksi aikaa. Kävelimme ulos alueelta ohi KFC:n ja muiden ketjuravintoloiden pieneen kämäiseen ja tyhjään kadulle auki olevaan ravintolaan. Paikkaa pyörittävä perhe näytti hieman hämmentyneeltä, kun marssimme sisään. Mamma ilmoitti, että heiltä saa vain nuudeleita, joten tilasimme kaksi annosta nuudelikeittoa. Teini-ikäinen tyttö tarjoili meille läksyjen teon ohessa paikallista est-merkkistä limpparia. Punainen est-limu osoittautui täsmälleen muumilimun makuiseksi. Tämä teki Marikon luonnollisesti hyvin onnelliseksi. Pian pöytään tuotiin reissun ehdottomasti kehnoimmat annokset. Pahanmakuisessa liemessä oli instant-noodeleita, jotain lihoja ja kasviksia. Mariko ei tietenkään voinut vehnästä tehtyjä nuudeleita syödä, joten pyysimme riisiä. Sitä jostain löytyikin, joten onkin outoa, että mestasta sai vain nuudelikeittoa. Söimme mitä pystyimme ja lähdimme ravintolasta ulos edelleen hieman nälkäisinä. Pettyneinä menimme hakemaan lohtua KFCstä. Snäkkäily KFC:ssä oli varsin surullinen kokemus. Melkolailla vastenmielinen ravinto oli houkutellut ravintolan täpötäyteen ihmisiä. Viereisessä pöydässä thaimaalainen teinipoika levitti kasvopeilin kanssa poskiinsa valkaisevaa meikkivoidetta, ja toisella puolella neljän hengen seurue ylipainoisia teinityttöjä näpläsi älypuhelimia KFC-ämpärin ympärillä. Söimme tilaamamme naurettavan pienet ranskalaiset ja kaksi palaa kanaa ja lähdimme suunnistamaan takaisin venelaituriin.
Auringonlasku Bangkokissa.

Asiatiquessa on melkein huvipuistossa.

Paikallinen parantha ei vetänyt vertoja Vientianen versiolle.


 Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Bangkokin ruokatarjonta aiheutti suuren pettymyksen. Muuhun indokiinaan verrattuna saamamme annokset olivat järjestäen paljon huonompia ja kalliimpia. Pienistä ravintoloista ja kadulta saatava ruoka oli hyvin kiinalaishenkistä. Tyypillinen katuravintola tarjoili riisiä, jonka päälle kaadetaan haaleaa valmiiksi tehtyä kastiketta tai leikataan esillä olevaa kylmää lihaa. Vaihtoehtona tälle on annos nuudelikeittoa. Tällainen annos maksaa katuravintolassa noin 1,5€, mutta annoksia pitää niiden suorastaan hämmentävän pienen koon vuoksi oikeastaan tilata kaksi, jos on enemmän nälkä, eivätkä liemet vedä vertoja Vietnamin vastaaville. Odotimme thairuualta vahvoja ja raikkaita makuja, mausteisuutta ja tuoreutta. Näitä elementtejä emme paikallisten suosimista ravintoloista löytäneet kertaakaan. Kalliimmat turisteille suunnatut ravintolat tarjoilivat sen sijaan varsin maittavaa thairuokaa, vaikka Helsingistä parempaa saakin. Pääkaupunki Bangkok multikulttuurisena ja maan hintatasoon nähden kalliina kohteena ei tietenkään anna maan ruokatarjonnasta kovinkaan holistista kuvaa. Pitääpä siis palata joskus takaisin metsästämään hyvää thairuokaa.


 Hostellille palattuamme meille neuvottiin respassa myös toinen night market, joka oli auki vain viikonloppuisin ja epäilemättä enemmän senkaltainen kuin me olimme ajatelleet kokea - markkinat, joilta paikalliset ostavat vaatteensa ja muuta krääsää. Oli sunnuntai-ilta, ja ainoa mahdollisuutemme vierailla siellä, joten hyppäsimme skytrainiin ja huristelimme mestoille. Tunnelmaa ei ainakaan puuttunut! Oli kaikenlaista kauppatavaraa, musiikkia, tungeksivia paikallisia nuoria ja meininkiä. Meidän harmiksemme marketti oli kuitenkin sulkemassa, ja myyjät jo pakkailivat kamojaan. Viimeisetkin olivat lopettelemassa kun me saimme kierroksemme tehtyä. Pettymykseksemme täältäkään ei saanut mielestämme hyvää ruokaa, vaikka paikalliset selkeästi samoja nuudelikeittoja söivätkin. 
Ei-niin-hyvä soppa.

Fucking cheap!


 Seuraavana päivänä lähdimme testaamaan Bangkokin veneliikkennettä, sillä hostellimme sijaitsi aivan päälaiturin vieressä. Olimme varsin hämmentyneitä erilaisten veneiden ja lauttojen määristä ja rannassa päivystävistä myyjistä ja kojuista, joista myytiin toinen toistaan ylihintaisempia lippuja. Systeemi on selvästi rakennettu hämäämään turisteja maksamaan matkoistaan enemmän kuin paikalliset. Palasimme jopa hostellillemme ihmettelemään, miten saamme ostettua lipun normaaliin reittiveneeseen. Lopulta ratkaisu oli mennä seisomaan jonoon “passengers without a ticket”, josta ennen veneen lähtöä virkailija kävi myymässä kaikille 15 bahtin lipun, ja josta ohjattiin eri veneeseen kuin “passengers with a ticket”-turistijonosta.

 Alkuperäinen pläni oli ottaa paikallisvene kaupungin merkittävimpään nähtävyyteen: Grandl Palaceen, mutta hitaan aamumme ja venesysteemin ihmettelyyn käyttämämme ajan johdosta arvelimme ettemme olisi enää kunnolla ehtineet palatsiin, jonka ihmettelyyn suositeltiin varattavan puoli päivää. Päätimme mennä tsekkailemaan Chinatownia. Menimme saamiemme ohjeiden mukaisesti lipputiskin ohi jonoon, johon meille tulikin hetken odottelun jälkeen kolehtia kolisteleva virkailija myymään lippuja paikallisveneeseen. Olimme hyvin tyytyväisiä, kun katselimme liput kädessä nauhan toisella puolella kököttäviä turisteja, jotka olivat ostaneet kaliimmat liput turistiveneeseen. Kyllä kannatti parin euron säästön takia selvittää, miten systeemi toimii! Halpoihin liikkumismuotoihin liittyy kuitenkin myös positiivisia oheisvaikutuksia. Pääsee paremmin kokemaan paikallisten elämää ja yksinkertaisesti kokee enemmän. Kun säästää rahaa, saa enemmän!

 Noin 10min venailun jälkeen oransseilla lipuilla merkitty paikallisvene parkkeerasi laituriin, ja nousimme veneeseen muutaman munkin ja ison sekalaisen ihmisryhmän kanssa. Turistivenettä kalliimmat liput kädessä odottavat turistit jäivät vielä odottamaan kyytiään kun lähdimme matkaan. Katselimme Marikon karttasovelluksesta etenemistämme, jotta osaisimme jäädä oikealla pysäkillä kyydistä. Vene oli varsin nopea ja mukava, itseasiassa melkolailla samanlainen kuin turistivene. Etenimme jokea pitkin muutaman kilsan. Katselimme korkeita loistohotelleja joen vasemmalla rannalla ja rapistuneita osittain sortuneita hökkeleitä joen oikealla rannalla. Kontrasti oli hyvin hämmentävä. Vene kaartoi ehkä viidennen kerran laituriin joen oikeaan reunaan. Olimme perillä. Nousimme veneestä betonilaiturille ja kävelimme siltaa pitkin katetulle terassille, joka ilmeisesti oli jonkinlainen asemarakennus. Ulos pääsi huvittavan kapeaa käytävää pitkin.


 Otimme suunnaksi noin kilometrin päässä sijaitsevan valtavan kultaisen Buddhapatsaan. Golden Buddha eli  Phra Phuttha Maha Suwan Patimakon on maailman suurin kullasta valmistettu patsas. Se painaa 5500 kiloa. Kullan hinta on tällä hetkellä reilu 40 000$/kg. Patsas olisi siis harkoiksi sulatettunakin noin neljännesmiljardin arvoinen. Patsaan arvioidaan olevan peräisin 1200- tai 1300-luvulta, mutta jossakin vaiheessa se on pinnoitettu uudestaan vähentämään varkaiden kiinnostusta. Suunnitelma toimikin, sillä Burmalaisten valloitettua Ayutthayan kuningaskunnan 1767 patsas jätettiin temppelin raunioihin. Patsasta siirrettiin muutaman kerran seuraavien 200 vuoden aikana, mutta buddhan kultaista salaisuutta ei saatu selville. Vuonna 1954 patsasta varten rakennettiin uusi talo Bangkokkiin. Kun patsasta oltiin siirtämässä sinne vuotta myöhemmin jotain kummallista tapahtui, köydet katkesivat ja patsas putosi maahan. Tällöin osa pinnoitteesta vaurioitui ja sen alla oleva kulta paljastui. Tapahtumaa pidettiin suurena ihmeenä, sillä Gautama Buddhan kuolemasta ja buddhalaisen ajanlaskun alusta oli melko tasan 2500 vuotta. Patsaalle rakennettiin uusi koti vuonna 2010, joka on hyvin suosittu turistinähtävyys ja pyhiinvaelluskohde. 
Meidän veneessä oli myös munkkeja.

Kultainen Buddha.

Myös temppeli oli vaikuttava.


 Tallustelimme buddhaa kyllyksi fiilisteltyämme aikamme Chinatownissa. Kaduilla myytiin kaikenlaista ja kyltit olivat kiinaksi. Monet katuravintolat tarjoilivat kiinalaisia herkkuja, joihin suureksi harmiksemme huomasimme poikkeuksetta kuuluvan haineväkeitto. Kävellessämme alkoi melko yllättäen sataa, joten lyhensimme hieman Chinatownin visiittiä ja kävelimme kolmisen kilometriä takaisin hostellille. 
Kuja.

Täälläkään kaikki jätteet ei mene roskiin.

Katujen jääkahvit olivat loistavia.

Chinatown.

Bangkokin perustajan muistomerkki.

30-luvulla Bankokin perustamisen muistoksi rakennetu silta.

Chilejä marketilla.

Ananaksia satamassa.

Kalastusta kanaalissa.

Tuktukit.

Jätehuoltojärjestelmä.

Hostellin viereinen hedelmäkoju.

Viimeisenä päivänämme päätimme viimein käydä pällistelemässä Grand Palacea, Thai-kuninkaan entistä kotia. Liikkeellä olivat tosin kaikki muutkin, sillä oli kuningattaren syntymäpäivä, ja koko maalla oli vapaapäivä. Paitsi nähtävyyksien työntekijöillä, ilmeisesti. Päivän aikana näimme kaikenlaista juhlallisuuksiin valmistautumista ja kuningattaren kuvia ympäri kaupunkia. Puistoissa asenneltiin ilotulitteita ja tarjoiltiin ilmaista ruokaa ja hiustenleikkuuta. Sanomalehdissä, joita on kaupungilla vapaasti luettavissa, ei ollut tavallisia mainoksia, vaan yritykset kilvan toivottivat kuningattarelle hyvää syntymäpäivää. Sanomalehdissä ei ollut paljon oikeita uutisiakaan, vaan artikkeleja kansasta välittävästä kuningattaresta.


 Grand Palace oli tosiaankin vaikuttava, erittäin hyvin huollettu nähtävyys. Kulta- ja peilikoristeet rakennuksissa häikäisivät auringossa. Sisäänpääsy on kansalaisille ilmainen, muille kirpaisevan kallis (500 bahtia) - eikä mitään opiskelija-alennuksia tunneta. Vaeltelimme loistossa muutaman tunnin ennenkö väsyimme ja suuntasimme syömään ensimmäiseen porttien ulkopuolella olevaan pikku ravintolaan - niin kuin kaikki muutkin.
Seinämaalaukset kertoivat tarujen tapahtumista.

Jänniä otuksia.

Älä usko ketään. Sinua huijataan.





Palatseja.

The Grand Palace.



Mini-Angkor Wat. Mutta miksi?

Koristeelliset koristeet.

Häikäisee.


Vartijapatsaat.

Kultaiset nagat vartiossa.





 Seuraavaksi tallustimme Khao San Roadille katsomaan, mistä olimme jääneet paitsi majoittumalla muualle. Kävelykatua reunustivat hippiretkukojut, matkatoimistot ja ravintolat, kuten odotettavissa olikin. Olimme kuitenkin yllättyneitä siitä, että ravintoloiden hinnat vaikuttivat hämmentävän kohtuullisilta - hintaluokka oli samaa kuin katukeittiöissä. Me olimme kuitenkin juuri syöneet, joten laatu jäi testaamatta. Vaatteiden hinnat tosin olivat paljon korkeammat kuin edellispäivänä tsekkaamassamme night marketissa, joskin tyylikin oli eri. Täällä voisi epäilemättä bilettää muiden reissaajien kanssa. Tämä oli kuitenkin selkeästi Bangkokin ainoa alue, joilla turisteja oli enemmän kuin paikallisia, ja peräämme huudeltiin kojuista. Olimme tyytyväisiä valintaamme majoittua toisella alueella. 
Demokratiamonumentti.


 Seuraavaksi suuntasimme Golden Mountille, Bangkokin korkeimmalle (ja keinotekoiselle) kukkulalle, jolla sijaitsee kullattu temppeli, Wat Saket. Sinne oli turisteillekin vapaa pääsy, ja hyvät näkymät ympäröivään kaupunkiin. Matkalla huipulle oli kelloja ja gongeja, joita sai kilkutella. Itse temppelissä munkit toimittivat siunauksia paikallisille. 



Suuri gongi.


 Seuraavaksi hyppäsimme kaupungin halki päristävään kanaaliveneeseen. Jäimme pois Siam Squaren lähettyvillä aikomuksenamme nousta hostellillemme vievään skytrainiin, mutta törmäsimmekin hauskaan pikku katuruokamarkettiin erään ostoskeskuksen pihalla. Maistelimme antimia jonkin aikaa ja hämmästelimme harvinaisen rumaa, ilmeisesti kuningatarta esittävää veistosta.

Kuningatar?

Kanaaliveneessä.

Tulista papaijasalaattia tarjolla.


 Meillä oli jonkin verran ylimääräisiä bahteja jäljellä, ja ajattelimme syövämme illallista hostellin viereisessä tyyriimmässä turistiravintolassa. Ruokalistaa jo tutkaillessamme päätimme kuitenkin, ettemme oikeastaan halua syödä siellä. Ei se oikein sopinut tyylimme, eikä rahallamme oikeastaan edes ostaisi sieltä paljon mitään. Suuntasimme tien yli hieman hämärästi ostoskeskuksen varastotiloihin sijoitettuun “Food Centeriin”, jossa oli monenlaisia katuruokakojuja, ja putkitelkkareissa pyöri kuningattaren kunniaksi järjestetyt juhlallisuudet. Viimein löysimme kunnon thai-ruokaa, ainakin annosten järjettömästä tulisuudesta päätellen. Ruoka oli kuitenkin hyvää, ja iloksemme huomasimme, ettemme olleet ainoita turisteja. Samassa kojussa ruokaili myös vanhempi länsimaalainen pariskunta. Jälkkäriksi jaoimme Swensen’sissä jäätelöannoksen, niinkuin amerikkalaisissa elokuvissa.

 Myöhemmin pakkasimme kamojamme niin hiljaisesti kuin saatoimme ja yritimme olla häiritsemättä samassa dormissa nukkuvia kiinalaispoikia. Aamulla nousimme viideltä noustaksemme aamun ensimmäiseen skytrainiin, ja sieltä airport railway link-junaan, joka hurautti meidät lentokentälle puolessa tunnissa. Siellä hermojamme kiristi puolitoista tuntia kestänyt check-in-jono, joka ei jättänyt meille lainkaan aikaa viimeisten bahtiemme tuhlaamiseen lentokentän kaupoissa. Jouduimme vaihtamaan rahaa takaisin euroiksi!

 Koneemme lähti aamuyhdeksältä, lentoaika Suomeen oli kymmenen ja puoli tuntia. Löysimme itsemme Helsingistä nopeammin kuin olimme tottuneet bussimatkan seuraavaan kaupunkiin kestävän.

 Kolmen kuukauden aikana matkasimme maitse linnuntietä yli 6000 kilometriä, teitä pitkin varmasti yli 10 000. Meillä on nyt enemmän uusia kysymyksiä kuin vanhoihin vastauksia. Matkalla tapasimme monenlaisia ihmisiä, ja opimme heiltä paljon. Opimme myös itsestämme ja toisistamme.

 Tärkeimpänä voisi todeta, että ihmiset kaikkialla ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia, ja toisaalta kaikki yksilöt ovat erilaisia. Kuten Laosissa sanotaan, same same, but different.

 Reissumme loppulaskuksi ynnääntyi noin 3200€ + lennot Helsingistä Pekingiin ja Bangkokista Helsinkiin. Per nuppi tämä tekee siis 1600€, eli reilu 500€ per kuukausi. Tähän summaan sisältyy kaikki safkat, majoitukset, bussi-, vene- ja junaliput, ostokset ja kaikki muu mihin reissuilla rahaa kuluu (lukuun ottamatta kahta Kiinassa vietettyä ensimmäistä viikkoa, jolloin majoitus ja iso osa aterioista meni jonkun muun kuin meidän laskuun). Kaukomatkailun voisi sanoa olevan kohtalaisen hyvä diili jos vertailukohdaksi ottaa vaikkapa Helsinkiläisen yksiön vuokran.

 Maailma on iso ja ihmeellinen paikka ja sen näkemiseen ja kokemiseen kannattaa laittaa paukkuja. Tee se jo tänään. Ja ota mukaan vähemmän tavaraa kuin me.

 “It's a dangerous business, Frodo, going out your door. You step onto the road, and if you don't keep your feet, there's no knowing where you might be swept off to.”

- Bilbo, The Lord of the Rings



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti