Sihanoukville 1.8. – 6.8.

Perjantai-aamuna hyppäsimme 7 dollarin liput kädessä bussiin, joka vei meidät Phnom Penhistä luoteisrannikon rantakaupunkiin, 200 000 asukkaan Sihanoukvilleen. 4 tunnin matka meni varsin mukavasti, ja ilmastoidussa bussissa oli yllättäen vain muutamia turisteja paikallisten miehittäessä valtaosan paikoista.  Bussi vei meidät kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle bussiasemalle, josta otimme pienen pähkäilyn jälkeen tuktukin Otres beachille, joka on lähialueen rannoista hiljaisin ja etäisin, ja lukemamme mukaan puhtain ja muutenkin kivoin. Kyytiin hyppäsi myös samalla bussilla tullut britti Phil. Reilun viiden kilometrin ajelun jälkeen pääsimme perille niin kutsutulle Otres 1:lle, eli muutaman kilometrin pituisen Otresin pohjoispäähän. Ranta oli rakennettu aivan täyteen majataloja, bungaloweja ja baareja. Phil hyppäsi tässä kyydistä, hänellä oli varaus yhteen majataloista. Me emme olleet erityisen vaikuttuneita, joten pyysimme kuskia viemään meidät kauemmas, Otres kakkoselle, joka on parin kilsan rannan eteläisimmässä kolkassa. Samankaltainen tiivis turistikylä oli vastassa myös siellä, joskin jonkin verran edellistä pienempi. Emme oikein pitäneet näkemästämme, joten ajelimme lopulta rannan aivan viimeiseen kulmaan mutaista tietä pitkin ja pelkäsimme koko ajan pikku tuktukimme jäävän jumiin. Kävimme kysymässä yhdestä bungalowi-mestasta majoitusta, mutta paikka oli täynnä – vaikkakin myöhemmin uudelleen tarkasteltuna se vaikutti ennemminkin suljetulta. Lopulta päädyimme etäisimpään mestaan joka Otres Beachilta on mahdollista löytää: Golden River Guesthouseen. Paikka oli vähän kallis, 18$ per yö, mutta luksuksin mesta, jossa olemme koko reissullamme yöpyneet. On uima-altaat, airconit ja siisti tilava huone ihastuttavan pehmeällä sängyllä. Kuskimme myös vakuutti, ettei täältä löytäisi halvempaa majoitusta. Halvat majoituspaikat olisivat lähempänä kaupunkia, jossa olisi myös paljon enemmän ihmisiä. Tämä osoittautui myöhemmin pupuksi, sillä biitsillä mainostettiin bungaloweja viidellä dollarilla. Mutta olimme jo sijoittaneet yhteensä 14 dollaria tuktuk-kyytiin tänne, joten emme viitsineet heti lähteä pois. (Saman verran kuin bussilippuihimme siis. Bussiasemilta hakevat tuktukit käyttävät häikäilemättä hyväkseen matkatavaroiden rasittaman reissaajan ilmeistä tarvetta kyydille.)

 

Matkalla. Sadekaudella yli 50% Kambodzasta tulvii.

Majoiuksemme Otresilla.

Majoittumisen jälkeen lähdimme rannalle. Luvattuja häikäisevän valkoisia rantoja ja turkoosia, kirkasta vettä ei löytynyt, mutta reissun ensimmäinen kunnon ranta kuitenkin! Paikka on varmastikin paljon kauniimpi kuivalla kaudella, kun vesi ei ole täynnä jokien mukana huuhtoutunutta roskaa ja mutaa, joka värjää veden rusehtavaksi ja sameaksi. Rannalla tepasteli kourallinen turisteja toisen mokoman levytellessä rantatuoleissa, jotka ovat tehneet tulonsa Otres 2:lle vasta viime vuosina. Hämmästyimme kyllä jonkin verran huomatessamme, että täällä majailevat turistit eivät olleet mitään reppureissaajia vaan selkeästi rantalomailijoita: oli pinkiksi paahtuneita pulleita eläkeläisiä ja perheitä lapsineen. Ympäristössä näkyi monta rakennustyömaata, jossa pykättiin mitä ilmeisimmin hotelleja merinäköalalla. Menimme syömään erääseen rantaravintoloista ja yllätyimme todella iloisesti kun 5$ kipale maksaneet seafood-annoksemme saapuivat. Herkullista! Ruokailtuamme tallustelimme hieman meressä ja kävimme pikaisella pulikoinnilla guesthousen uima-altaassa ennen vetäytymistä ilmastoituun huoneeseemme. Pesetimme likaiset vaatteemme ja jäimme vielä toiseksi yöksi. Toisena päivänä menimme heti aamusta rannalle katselemaan aaltoja ja iloitsemaan pilvien välistä paistavasta auringosta.

 

Uusi pedikyyri!

Halpoja drinksuja ja halvempaa kookosta.

Biitsillä on hyvä kirjoittaa blogia.

Safka oli hyvää.

Ruskeusrajat.

                                                       

On ihan hauskaa luksustella välillä, mutta parin päivän hedonismin jälkeen on kiva vaihtaa rähjäiseen bungalowiin astetta autiommalla rannalla. Sihanoukvillen läheisyydessä on muutama kehittymätön saari, joilla löytyy bungalow-majoitusta ja mainosten mukaan koskemattomia hiekkarantoja. Todellisuudessa monet paikat ovat jo muuttuneet drinkkiämpäreitä tarjoavia baareja kuhiseviksi backpacker-bilemestoiksi ja Full Moon Party -kohteiksi. Me etsiskelimme pitkään tietoa päättääksemme, mille saarelle menisimme ja mihin majoittuisimme. Lopulta löysimme hyvät arviot saaneen Koh Rong Samloemilla sijaitsevan M’PayBay Bungalowsin, joka mainosti olevansa kestävää turismia edistävä projekti pienen kalastajakylän, Pay Bein, vieressä. Tämä kuulosti meistä hyvältä, ja soitimme varmistaaksemme että heillä on tilaa. Saimme myös ohjeet mestoille pääsemiseen. Botskeja piti mennä päivässä kolme: klo 8, 11 ja 15. Tähtäsimme näistä keskimmäiseen, mutta kun pääsimme matkoja diilaavan agentin toimistoon kävi ilmi ettei klo 11 vene menekään PayBeihin asti. Jätimme siis rinkat toimistoon, jotta voimme käyttää saamamme nelisen tuntia Sihanoukvillen ihmettelyyn. Menimme syömään aamiaista länkkäreistä täpötäyteen Monkey Republic guesthouseen. Ruoka oli todella hyvää. Syödessämme alkoi sataa, joten jumahdimme istumaan ravintolaan muutamaksi tunniksi. Hengailimme tovin ja kävimme kävelemässä lähikatuja sen verran kuin tihkusateessa viitsi. Söimme vielä ennen lähtöä lounaan paikallisten pitämässä katuravintolassa. Loppulasku jääkahvienkin kanssa oli alle puolet Pertun aamiaiseksi vetämästä English breakfastista. Kaupan päälle sai tälläkin kertaa ilmaiset jääteet, kuten kambodzalaisissa ravintoloissa on tapana.

Syötyämme olikin jo aika lähteä suunnistamaan venelaituriin läheiselle Serendipity Beachille, joka on reppureissaajien suosima ranta- ja bilekohde. Laiturissa meitä ja aikamoista kasaa muuta turistijengiä odotti kohtalaisen fancy speedboat. Olimme hämmästyneitä rannan siisteydestä. Vaikkakin ranta oli täyteen rakennettu ja rantavesi täynnä jengiä, oli vesi todella kirkasta. Otres-beachin vesi oli ruskeaa ja sameaa, mutta täällä vesi oli tumman turkoosia ja kirkasta. Päättelimme, että Otres-beachin sotkee lähistöllä mereen laskeva joki. Sinänsä syrjäinen ja kiva ranta ei siis taida olla paras valinta sadekaudella.

Noustuamme kyytiin turistilauman kanssa lähdimme matkaan. Meidän pysäkki oli numero 3, eli Paybei-kylä Koh Rong Samloemilla. Sitä ennen vene pysähtyi kahdessa muussa kohteessa samalla saarella. Hyppäsimme vajaan parin tunnin matkan jälkeen laiturille noin 80%:in jengistä jäädessä veneeseen. Meidän jälkeen oli enää yksi pysäkki. Koko porukka oli siis matkalla ilmeisen täyteen pakatulle bilesaarelle, Koh Rongille. Laiturilla meitä oli vastassa guesthousemme isäntä, joka johdatti meidät kerta kaikkiaan ihastuttavan rantakylän poikki bungalowillemme. Olimme todella kikseissä mestasta. Kylän poikki kulki leveä rantahiekkainen tie, jonka varsilla lapset, kissat ja koirat leikkivät. Molemmilla puolilla oli kyläläisten kadulle avonaisia asumuksia, joissa jengiä hengaili lattialla tai riippumatoissa. Bungalowimme oli hyvällä hyttysverkolla varustettu, kohtalaisen siisti ja tukevarakenteinen, vaikka seinistä läpi näkikin lautojen välistä. Terassilla oli pari bambuista tuolia ja pöytä, sekä riippumatto. Guesthousen pihalla hengaili pari kissaa ja kourallinen koiria, jotka ajoittain taistelivat mestojen herruudesta.

 

Meidän bungalowi.

Ja sen sisäpuoli.

Majoittumisen jälkeen lähdimme tsekkaamaan biitsin. Saimme noin kilometrin kaarevan rantaviivan melkein kokonaan itsellemme. Meri oli lahdessa melkein täysin tyyni, vesi kirkasta ja hiekka pehmoista. Uimme ja chillailimme tovin ja todella nautimme olostamme. Ihastelimme kaunista ympäristöä ja leikimme vedessä kuin lapsukaiset ympärillämme kilometritolkulla tyhjää merta. Säältä olisimme tosin toivoneet enemmän, sillä aurinkoa ei juuri näkynyt. Uituamme vetäydyimme bungalowiimme, jossa peseydyimme kaatamalla kauhalla vettä päällemme sammiosta. Tämän virkistävän kokemuksen jälkeen lähdimme kylään etsimään ruokaa. Vilkaistuamme suurpiirteisesti mahdolliset ruokapaikat läpi menimme kivan näköisen suuren talon terassille, jossa kohtalaisen hyvää englantia puhuva teinipoika opasti meidät pöytään. Sisällä suuri joukko kyläläisiä istui lattialla ringissä ja katseli telkkarista saippuasarjaa juoden jääteetä ja –kahvia. Listalla oli vain fried riceä ja fried noodlea. Annokset olivat suuria ja ihan hyviä hinta-laatusuhteeltaan, ottaen huomioon että saarella sijainti lisää kuljetuskustannuksia. Syötyämme painuimme takaisin bungalowiimme hyttysverkon alle pimeyden laskeutuessa saarelle. Sähköä saarella saadaan generaattoreista, joita käytetään vain iltaisin. Kuistilla oleva valo loisti seinälautojen välistä sammuen aina välillä ilmeisten sähkönsaantiongelmien vuoksi. Koirat räksyttivät ja tappelivat ulkona, sirkat ja muut örkit sirisivät, sade ropisi kattopressulle ja kaiken taustalla meri löi hiljaa ja hellästi rantakiville.

Ensimmäinen saariaamu valkeni sateisena ja leutona. Avasimme bungalowin oven ja löysimme kolme koiraa levyttelemästä terassiltamme. Paria päivää aiemmin Phnom Penhissä meitä oli haastatellut länkkäri lääkisopiskelija, joka teki kyselytutkimusta liittyen vesikauhuun. Hän kyseli olimmeko antaneet koirien nuolla itseämme ja varoitteli, että jopa koiran nuolaisusta voi huonolla tsägällä saada esim. vesikauhun, puremasta puhumattakaan. Hänen puhuessaan mieleen palasivat levyttelyhetket Mr. Minin King Kong -ravintolan terassilta Etelä-Laosista. Lucky-koira oli todella kiltti ja olimme päästäneet karvaturrin aika läheiseen kontaktiin. Siispä löydettyään kolme kohtalaisen aggressiivista koiraa Perttu oli sen verran kuumottunut, että viritteli köysiesteet bungalowin rappusille. Yksi koirista osasi senkin tosin ohittaa, mutta karvajalkojen määrä terassilla väheni kuitenkin huomattavasti. Operaation jälkeen terassin komplementaarinen riippumatto sai väistyä omamme tieltä. Pikaisen levyttelyn jälkeen vatsaa kurnikin jo sen verran, että oli aika syödä aamiaista. Guesthousen rafla oli ihan ok, vaikkakin kahvi oli kehnoa instant-kahvia ja hinnat melko korkeita. Aamiaisen jälkeen vetäydyimme takaisin riippumattoon. Satoi vettä. Välillä sade melkein lakkasi, välillä satoi aavistuksen kovempaa. Parin tunnin jälkeen lähdimme kylään etsimään halvempaa safkaa lounaaksi.

Kävelimme rannan päästä päähän päätyen lopulta eiliseen mestaan syömään uudestaan. Tarjonta oli todella rajattua. Tilasimme fried ricet ja noodlet seafoodin kanssa. Meille ei missään vaiheessa selvinnyt mitä söimme. Arvelimme aluksi saaneemme surimia, mutta vaaleat suikaleet olivat tekstuuriltaan hyvin erilaisia. Paras arvauksemme on, että söimme ankeriasta tai jotain vastaavaa. Mene ja tiedä, ihan hyvää, vaikkakin vähän jännää oli. Annokset olivat kylläkin niin suuria, että niistä riitti vielä takeaway-iltapalaksi. Kylästä sai myös yllättävän halpoja hedelmiä sympaattiselta mummelilta. Palasimme bungalowillemme mahat täynnä, sadetakit päällä ja kädet täynnä ruokaa. Satoi edelleen. Vuokrasimme viidellä dollarilla snorklausvehkeet loppupäiväksi, sillä snorklailu onnistuu sateellakin. Polskimme matalassa vedessä pari tuntia. Meren alainen maailma oli todella jännittävä! Näimme valtavia merisiilejä, merimakkaroita, joitakin roskia, helvetin isoja simpukoita ja pieniä kaloja. Friikkiä miten paljon kaikkea pinnan alla olikaan. Edellisenä päivänä olimme uineet samoilla huudeilla tietämättä mitään veden möröistä. Lopulta oli pakko lähteä pesulle, koska oli yksinkertaisesti kylmä. Vettä satoi edelleen ja oli koleaa. Sade oli jatkunut melkein taukoamatta jo ainakin 15 tuntia.

 

Pertun kaveri-erakkorapu.

Näkymät bungalowistamme.

Naapurimestan bungalowit oli koristeltu mietelausein.

Kylän kalastusveneitä.

Koiranpennut talon kuistilla.

Rikki mennyt vesijohto kylän tien varrella.

Chilli koira ravintolassa.

Kylän lapset leikkimässä.

Kyläläiset kokoontuivat rantaan meille tuntemattomaksi jääneestä syystä.

Sateesta johtuen vaihtoehdot tekemisten suhteen olivat hyvin vähäiset, joten hengailimme bungalowissamme ja katsoimme leffoja läppäriltä. Yön aikana satoi ajoittain niin kovaa, että pelotti kestääkö bambukatto ja sitä vahvistamaan viritetty pressu. Välillä vettä roiskui seinälautojen välistä naamalle. Unemme oli katkonaista, mutta myös hyvin makeaa – loihan sade touhuun hyvin charmantin retkeilyfiiliksen. Herätessämme satoi edelleen. 24 tuntia sadetta. Kohtasimmeko viimein yli kahden kuukauden jälkeen Kaakkois-Aasian sadekauden? Siihen malliin sade mieltä joka tapauksessa latisti, että päätimme painua saarelta helvettiin päivää aikaisemmin, mikäli se vain olisi mahdollista. Söimme aamiaista guesthousen raflassa ja tiedustelimme mahdollisuutta lyhentää visiittiämme. Clerkki soitti mestan omistajalle ja saimme vihreän valon. Aamiaisen jälkeen pakkasimme kamat ja suksimme kylän läpi Sunset Bungalowsin ravintolan terassille, joka on aivan venelaiturin vieressä ja jonka terassilta näkee merelle niin, ettei kyydin tuloa voi missata. Pelasimme terassilla yatzya ja joimme teetä. Parin tunnin pelailun jälkeen yritimme tilata lounasta, mutta ravintola oli kiinni. Perttu kävi siis juoksemassa sateen halki tutusta ravintolasta takeawayt. Tuntikausien venailun jälkeen speedboattimme lopulta saapui ja vei meidät tyrskyjen läpi Koh Rongin kautta Sihanoukvilleen. Jostain syystä vene meni kuitenkin tällä kertaa rahtisatamaan, josta meidät vietiin viitisen kilsaa bussilla perille. Saarikeikka oli ihan jees, mutta melkein taukoamattoman sateen takia jotain paljon jäi kokematta. Lähes kokonaan asumattomalla saarella olisi ollut upeaa luontoa ja trekkipolkuja ja paljon harvinaisia otuksia spotattavaksi.

 

Kisu tuhoamassa Pertun kenkiä ajankulukseen.

Kun kengät otettiin pois, narut kelpasivat myös.

Oli jo ilta, joten priority #1 oli säätää majoituspaikka jostain, jonka jälkeen etsisimme illallista. Mukiinmenevä löytyikin melkein heti, kun reilusti yli keski-ikäinen britti ylipuhui meidät kadulta guesthousensa asiakkaiksi. Huone oli kelvollinen ja hinta 8$ yöltä. Fiksasimme oman hyttysverkkomme sängyn päälle, vaikkei örkkejä huoneessa ihmeemmin ollutkaan. Majoittumisen jälkeen lähdimme syömään tuttuun mestaan paikallisten pyörittämään halpaan tienvarsiravintolaan. Ruoka oli jälleen kerran kerta kaikkiaan herkullista! Vaikuttaa siltä, että Kambodzassa kalliissa turistiravintoloissa Khmer-ruoka ja kaikki paikalliset herkut ovat todella huonoja, mutta länkkärisafkat ihan ok. Halvoissa toriravintoloissa ja teiden varsilla emme sitä vastoin ole saaneet yhtään huonoa annosta, eikä mikään ole maksanut yli kahta euroa.

Seuraavana päivänä hengailimme Serendipity-rannan ravintoloissa ja tsekkasimme paikalliset hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämät matkamuistokaupat. Suurin osa päivästä oli pilvinen ja poutainen, välillä satoi vettä. Illalla nousimme Siem Reapiin vievään ”hotellibussiin”, joka ei ollut ihan niin hyvin mukavuuksin varustettu kuin luvattiin ja punkissa oli todella ahdasta kahdella ihmisellä. (Yksin matkaaville tällaiset bussit eivät ole kovin hyvä vaihtoehto, sillä joko joutuu nukkumaan ventovieraan kanssa lusikassa tai ostamaan itselleen kaksi paikkaa ja maksamaan tuplahinnan.) Tie oli jokseenkin huonossa kunnossa, eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Näin kuitenkin saapuisimme perille aamulla emmekä myöhään illalla, ja säästäisimme yhden yön majoituskulut.

Onko tässä Sihanoukvillen paras ravintola?

Annokset eivät pettäneet kertaakaan!