Si Phan Don 23.7.-28.7. Chilling

Huisit penkit kyydin lähtemistä odottaville.

Aamulla otimme tuktukin eteläiselle bussiasemalle aikomuksenamme nousta Si Phan Doniin, eli 4000 Islandsille vievään bussiin. Asemalla kävi tosin ilmi, ettei busseja ollut ollenkaan, vaan kulkumuoto olisi songthaew, eli suuri tuktuk. Meidän lisäksemme autoon pakattiin kaksi muuta turistipariskuntaa, kymmenisen paikallista, pari säkillistä pieniä possuja, kasoittain vihanneksia ja muuta roinaa. Yllättävää kyllä, auto ei tullut erityisen täyteen ja me saimme pitää jalkojamme suorana koko matkan. Vaikka emme säästäneet lainkaan rahaa, tunsimme olomme tyytyväiseksi vältettyämme turistiminibussin, vaikka alkuun hieman järkytyimmekin ajatuksesta viettää tuktukissa monta tuntia. Matka oli hyvin tapahtumarikas ja tarjosi hyvän tilaisuuden paikallisten observointiin. Kyydissä oli todella suloinen muutaman vuoden ikäinen tyttö, joka touhusi hassusti kaikenlaista ja naposteli maissia ja erilaisia hedelmiä, joita sai äidiltään. Hän myös hyvin leveä virne naamallaan tarjosi omistaan kaikenlaista syötävää vieressä istuvalle nuorelle backpacker-pariskunnalle. Paikallisten anteliaisuus todella lämmittää sydäntä. Kuten Kiinan junissa, auton pysähtyessä kyytiin hyökkäsi viisi mammaa kädet täynnä erilaista grillattua lihaa tikuissa toisen mokoman joukon työntäessä kaikenlaista syötävää ikkunoista.

Bussiaseman marketilla myytiin vaikka mitä.

Säkeissä on pieniä possuja.

TSIKEEEN?!?! Mammat pushasivat kaikenlaista syötävää pienen tauon aikana.

Tie oli yllättävänkin hyväkuntoinen, suora asfalttitie. Noin 3½ tunnin matkan jälkeen saavuimme Ban Nakasangiin, josta otimme pienen veneen Don Detille, yhdelle alueen pienistä saarista. Saarella asuu noin 700 ihmistä ja koko saaren itäinen rantaviiva on täynnä bungaloweja ja ravintoloita. Turisteja ja matkalaisia siis riittää, sadekaudella kuitenkin vähemmän. Suuri osa saaresta on riisipeltoa, ja kotieläimiä on todella paljon: etupäässä kanoja, mutta myös ankkoja, sikoja, lehmiä ja vesipuhveleita. Näiden lisäksi kaduilla rundaavat myös monet koirat, kissat ja leikkivät lapset. Vene vei meidät saaren pohjoiskärkeen, jossa on viiden suuren perheen pyörittämä turistikylä. Me halusimme kuitenkin vähän rauhallisempaan mestaan, joten otimme suunnaksi Mama Leuan guesthousen, jota meille oli suositeltu. Pääsimme lopulta noin puolentoista nälkäisen mutaisella tiellä kävellyn kilometrin jälkeen perille kuulemaan, ettei heillä ole tilaa. Söimme mestan ravintolassa, jonka lopuksi meille järjestyi kyyti toiselle saarelle Don Khonille. Lähdimme etsimään mieluisaa majapaikkaa sieltä, olimmehan opaskirjoista oppineet Dong Khonin olevan huippumesta. Kivoja rantabungaloweja ei kuitenkaan oikein löytynyt, majoituspaikat olivat enemmänkin hotelleita. Löysimme pienen etsimisen jälkeen ihan jees bungalowin, jossa kylläkin oli jaettu terde ranskalaisen pariskunnan kanssa. Yö maksoi 50,000kip (5€). Summalla sai pyyhkeet, hyttysverkot, tuulettimen ja kuuman suihkun, vaikka meidän tapauksessa lämmitin oli harmittavasti särki.

Mariko chillaamassa Don Khonilla.

Matkalla Don Khonille.

Seuraava aamuna nousimme myöhään, pakkasimme kamat ja lähdimme etsimään aamupalaa ja parempaa majoitusta. Kävelimme betonisen sillan yli takaisin Don Detille saaren eteläpäähän. Söimme ekassa ravintolassa, jonka löysimme ja saimme varsin maukkaat ja rakkaudella kuistilla olevassa keittiössä kokatut perunat. Syödessämme sveitsiläiset frendimme Joel ja Melissa porhalsivat pyörällä ohi, aikamoinen sattuma! Huusimme heidät pöytäämme ja juttelimme tovin. He olivat olleet saarilla jo joitain päiviä ja aikoivat käydä vielä Laosissa tsekkaamassa Champasakin ja lähteä sen jälkeen Thaimaahan ja Myanmariin. Hyvästelimme sveitsiläiset ja lähdimme kulkemaan Don Detin rantaa takaisin pohjoiseen tavoitteena löytää tarpeemme täyttävä bungalowi. Pienen kävelyn jälkeen meidät pysäytti ravintolansa eteen Mini, keski-ikäinen britti, joka muutti Don Detille 10 vuotta sitten. Olimme hieman kuumissamme kävelystä, joten jäimme hyvin mieluusti kahville kivan näköiseen tyhjään ravintolaan. Saimme hyvät kahvit ja fruitshaket ja juttelimme Minin kanssa kaikenlaista. Jäimme lopulta myös lounaalle ja lopulta yöksikin, vaikka Minin bungalowit aika karuja olivatkin. Hinta oli tosin vain 30,000kip (3€) per yö. Valoa sai vain pienestä vihreästä lampusta (miksi vihreästä? Ilmeisesti vihreä valo ei houkuta ötököitä), eikä betonisessa pesuhuoneessa voinut nauttia kuin kylmistä suihkuista. Sängyt olivat ihan kivat, vaikka niissä hieman elämää olikin. Suurimpana plussana mainittakoon hyvä ja valtavan kokoinen hyttysverkko.

Bungalowimme King Kong -ravintolan vieressä. Mr. Minin sanoin: very very basic. Näyttää paljon karummalta sisällä, hyvät unet ja virkistävän kylmät suihkut kuitenkin! Hinta n. 3€ per yö.

Marikon ja Pertun bungalowia vartioin minä!

Kisu vartioi myös reppuja.

Mr. Mini nauttimassa joka-aamuista teetään ravintolassaan.

Mini on ammatiltaan kokki, ja alun perin jäänyt jeesimään yhden majatalon ja ravintolan, King Kongin, omistanutta paikallista perhettä. Herra King Kong oli parin vuoden kuluttua nukkunut pois, ja myöhemmin Mini nai lesken ja adoptoi lapset. Heidän ravintolastaan on tullut kuuluisa, ja myönnettäköön ruuan olleen pirun hyvää. Minille Marikon gluteenittomuus ei myöskään ollut ongelma: fish and chipsit valmistuivat maissista tehtyyn taikinakuoreen ja seuraavana iltana lihamureke onnistui ilman korppujauhoja. Toki Minin ravintolassa tarjoiltiin myös herkullista aasialaista ruokaa, mutta hyvään länkkäriruokaan törmätessään ei voinut olla sortumatta. Eikä kyllä kaduta, kastikkeet olivat upean kermaisia ja perunamuusi jopa parempaa kuin Pertun tekemä!

Fruit Salad with Yoghurt, noin 2€.

Gluteeniton Fish n' Chips, noin 4€.

Vietimme Minin luona neljä päivää hengaten riippumatossa, syöden hyvää ruokaa, pelaten pokeria ja katsellen ohilipuvaa Mekongia. Perttu fiksaili Minin netin kondikseen ja sai palkinnoksi ilmaiset bisset. Keskustelimme pilvien muodoista ja taivaan väreistä ja siitä miten vastarannan puut muuttuvat silueteiksi ja katoavat lopulta pimeään. Puhuimme sateesta ja siitä miten siistiä olisi jos Mekongissa virtaisikin suklaata. Jeesustelimme maailman pahuutta ja ahneutta, joka tuhoaa maailman. Chillisti kuitenkin. Kuunneltiin musaa.. regeetä ja semmosta letkeetä. Erityismaininnan ansaitsee ilmasto. Ei nimittäin paljon parempia olosuhteita voisi kuvitella. Ilma oli semmosta 25-28 astetta lämmintä, tuuli juuri sopivasti, ilma tuoksui raikkaalta ja aurinko pastoi sopivasti pari tuntia päivässä. Ötököitä ei myöskään ollut lähimainkaan niin paljon kuin pelkäsimme (paljon vähemmän kuin Suomessa). Luulisi lätäkköisten teiden ja riisipeltojen seisovien vesien aiheuttavan hyttysinvaasion, mutta ei. Alueella on nimittäin niin perkuleesti sammakoita ja muita pieniä petoja, ettei hyttysillä ole mitään tsäänssiä. Siunatut sammakot! Kuivalla kaudella homma on aivan eri. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta kuukausitolkulla. Kaikki on kuivaa, pölyistä, kuumaa, mutta high seasonin takia myös kallista ja täynnä muita turisteja. Olemme todella tyytyväisiä, että mentiin Don detille sadekaudella! Kuivalla kaudella tosin joki virtaa hiljempaa ja vesi on kirkasta, which is nice of course.

Kävimme myös vilkaisemassa Minin väsäämää pientä eläintarhaa, jonka hän on rakentanut tontilleen. Eläintarhassa on erilaisia kaloja ja käärmeitä. Oli pythonia ja spitting cobraa. Mini myös kertoi hulvattomia tarinoita ajoista, jolloin hänellä oli muitakin eläimiä. Erityisen hauska oli kertomus apinoista, jotka rapsuttivat hitsaukset irti häkeistään ja aiheuttivat karattuaan kaikenlaista pahennusta saarella.

Totaalisen ihanaa zeneilyä hieman häiritsi jokiveneiden pärinä. Perämoottoreista lähtee ihan tolkuton meteli. Muuta ääntä pitivät lähinnä erikokoiset ja –näköiset elikot. Eräs poikkeuksellisen innokas kukko aloitti kieuntansa jo yhden aikaan aamuyöllä. Suurimman osan ajasta ääniä oli kuitenkin kiva kuunnella. Lintujen laulu ja sirkkojen soitto sekoittuu ihanalla tavalla Mekongin liplatteluun.

Näkymä ravintolan terassilta.

Mies fiksailee venettään.

Lapset leikkivät lehmällä. Taustalla Mekong.

Mekong, jokivene ja vesipuffeli.

Kukko kiekuu!!!

Ystävällinen Lucky-koira tykkäsi lähennellä riippumatossa chillaavaa matkaajaa.

Vesipuhveli matkalla vesiteitse.

Rantatie Don Detillä.

Lapset leikkivät rannassa.

Pienet possut erään talon alla.

Jännillä asioilla voi houkutella turisteja.

Outo kukka.

Spirit house Mekongin rannalla.

Mariko Don Detin läpi kulkevalla tiellä.

Don Detin ainoan luostarin pihalla oli suuri lootus-lampi.

Putoavat kookospähkinät ja lehdet ovat todella vaarallisia.

Suurin osa Don Detistä on riisipeltoa.

Otuksia hengaili rantatien varrella.

Don Detillä asuu jo parikymmentä länsimaalaista, useat heistä naimisissa paikallisten naisten kanssa ansaiten elantonsa turistibisneksessä. Saarella on hyvin vähän tekemistä, ja aika liikkuu hitaasti. Me otimme vähän lomaa reissaamisesta emmekä tehneet juuri mitään muutamaan päivään. Sen me saimme kuitenkin selville, että paikallinen olut Beerlao tehdäänkin jasmiiniriisistä eikä mistään gluteeniviljasta. Mariko olisi siis voinut juoda kaljaa koko ajan Laosissa!

Sunnuntai-ilta huipentui perinteiseen brittityyliin sunnuntaipaistiin. Roasted pork and apple sauce! Eipä ole Marikokaan Uuden-Seelannin jälkeen sellaista nauttinut. Maanantaina nappaamme kyydin takaisin vastarannan kylään, josta matka kohti Kambodzan pääkaupunkia, Phnom Penhiä alkaa dösällä. Tiedossa on rankka matka ja paskaa huoltoasemasafkaa.

King Kongissa pidimme lähinnä itse kirjaa kulutuksestamme. Viiden päivän herkuttelun loppulasku oli miljoona kippiä, eli noin 90€ mukaan lukien majoittuminen.

Matkalla pois Don Detiltä. Myös Mini tuli kyytiin, sillä hänen piti lähteä Pakseen poistattamaan tikkejä päästään.

Jäljellä on enää nopea visiitti Kambodzaan ja matka Bangkokiin, josta palaamme Suomeen. Aika, minne menit?