Pakse 20.7. – 23.7.

Nappasimme 20.7. yöbussin Pakseen. Meillä oli yödösistä vähän mixed feelingsit Vietnamin kokemuksista, mutta päiväbussit eivät kertakaikkiaan vaikuttaneet yhtä näppäriltä diileiltä. Ostimme liput majoituksemme, Mixay Paradisen respasta. Hinta n. 12h matkalle oli 160kip (noin 15€) per nuppi. Hintaan sisältyi tuktuk-kyyti ovelta bussiasemalle. Pienen lisäsäädön aiheutti väärän bussifirman yli-innokas tuktuk-kuski, joka katsottuaan lippumme otti meidät kyytiin vain todetakseen myöhemmin, että hyppäsimme väärän firman autoon. Kuski heitti meidät takaisin hotellillemme (vähän jouduttiin kävelemään). Onneksi kyyti ei ollut lähtenyt ilman meitä, joten sen suurempia murheita erehdyksestä ei tullut ja pääsimme bussiasemalle. Firmamme King of Bus:in kulkupeli oli todellinen sleeping bus. Penkkien kallistelusta ei tarvinnut huolehtia, sillä penkkejä ei ollut. Oli vain patjoja, tyynyjä ja peittoja; kaksi matkustajaa per patja, sänkyjä kahdessa kerroksessa ja rivien välillä todella, todella kapea jalkakäytävä. Meillä kävi todella hyvä tuuri, sillä paikkamme olivat kaksikerroksisen bussin etummaiset. Saimme leveämmän patjan, enemmän jalkatilaa ja näkymät tielle edessämme. Vieressämme oli australialainen pariskunta, jotka douppasivat itsensä uneliaiksi valiumilla. Matka sujui todella hyvin. Saimme nukuttua kohtalaisen makoisat unet eikä matkapahoinvoinnista kärsitty - saavuimmekin Pakseen seuraavana aamuna melko hyvillä energiatasoilla.

Mukava, ei-niin-kolariturvallinen yöbussi.

Sadetta, leveitä katuja ja betonia. Pakse.

Silta rakenteilla.

Paksessa satoi. Lähdimme ensisijaisesti etsimään aamiaista, ja aloimme kysellä matkan varren majataloista hintoja. Hämmästyttävän kallista ja hämmästyttävän täyttä! Olimme luulleet hintatason putoavan Vientianesta päästyämme. Lopulta saimme huoneen sadallatonnilla, johon kyllä sisältyi ilmastointi (joka puhalteli todella hämäriä höyrypilviä huoneeseen), telkkari, jääkaappi ja oma kylppäri. Ei tosin ikkunaa. Ikkunattomuus on Laosissa sinänsä yleistä, sillä yksinäisetkin talot rakennetaan usein sellaisiksi joiden olettaisi olevan rivissä Keski-Eurooppalaisen kaupungin kadun reunalla: sileiksi ja ikkunattomiksi sivuilta. Yleensä sivut jätetään myös muuten viimeistelemättömiksi.

Pakse oli yllättävän neuvostomaisen näköinen pieni kaupunki leveine katuineen ja rapistuvine taloineen. Paikalliset olivat iloisia, ja lapset vilkuttelivat ulkomaalaisille. Me emme tehneet Paksessa juuri muuta kuin kävelimme kaupungilla ja söimme Mekongia reunustavissa pikku ravintoloissa. Pakse sijaitsee Bolaven Plateaun (ylängön) vieressä. Tällä ylängöllä sijaitsee paljon vesiputouksia ja suurin osa Laosin kahviplantaaseista. Seuraavana aamuna me vuokrasimme 110 cc semi-automaattisen Hondan hotellistamme, jätimme rinkkamme säilöön ja suuntasimme kohti ylänköä ja Paksongia, Laosin kahvipääkaupunkia. Alkuperäinen suunnitelma oli viettää tasangolla kaksi yötä, toinen Paksongissa ja toinen tasangon suurimman vesiputouksen juurella.

Paksen leveillä kaduilla leikkiviä lapsia.

Pertulla ei ole ihan selfien otto hanskassa.

Bolaven Plateu on noin 1300 metriä merenpinnan yläpuolella, ja korkeuseron huomasi lähinnä nopeasti viilentyvästä ilmasta. Heti Paksen ulkopuolella olimmekin takaisin Laosin maaseudulla. Tietä reunustivat pienet kylät bambutaloineen, hedelmäkojuineen ja pikkukauppoineen. Noin neljänkymmenen kilometrin jälkeen päätimme poiketa ensimmäiselle vesiputoukselle, joka sijaitsi parin kilometrin päässä päätieltä pientä mutaista kärrytietä pitkin. Kävi ilmi, että muta oli erittäin liukasta - tuntui kuin jäällä olisi ajanut. Kaaduimme ensimmäisen kerran puolentoista kilometrin jälkeen. Pyörä luisti alta, ja me saimme pari mustelmaa ja mutaa joka paikkaan. Ehkä sadan metrin jälkeen kaaduimme toisen kerran, ihan samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa päätimme jättää pyörän siihen ja kävelimme loppumatkan vesiputoukselle. Putous olikin suuri ja majesteettinen, mutta pian alkoi sataa. Odottelimme jonkin aikaa lippukioskin katoksessa, ja sateen tauottua lähdimme takaisin pyörällemme. Paluumatkakaan ei sujunut ihan täysin pystyasennossa, ja kaiken kukkuraksi sade alkoi uudelleen. Se ei kestänyt kauan, mutta kasteli meidät läpimäriksi. Koettelemustemme pelästyttäminä emme yrittäneet ajaa enää seuraaville tienvarren vesiputouksille, vaan ajoimme suoraan Paksongiin syömään myöhäistä lounasta.

Sateella ei oo kauheen siistii ajella.

Suuri vaiva palkittiin vesiputouksella.

Mr. Koffien tekemä espresso.

Onnistuimme saamaan nuudelikeitot eräästä pikku ravintolasta, jonka jälkeen ajoimme Mr. Koffien kahvilaan. Mr. Koffie on hollantilainen kahvi-intoilija, joka on asunut Paksongissa vuosikaudet ja järjestää kahvikierroksia turisteille. Hänen espressonsa olikin hyvää, mutta hahmona hän vaikutti vähän surulliselta.  Juttelimme kahvimme äärellä, ja lupasimme tulla hänen huomiselle kierrokselleen. Hänellä ei ollut meille sillä hetkellä vaihtorahaa, ja lupasimme maksaa seuraavana päivänä. Ajoimme hänen suosittelemaansa majataloon ja aloimme pestä yllättävän tiukassa istuvaa mutaa vaatteistamme. Ilmastointia ei todellakaan ollut ikävä, ja iloitsimme tuplapeitostamme. Lämpötila oli selvästi alle 20 astetta, olimme jäätyä hengiltä. Huoneemme telkkarista näkyi satunnaisia thai-kanavia.

Aamulla herätessämme satoi ja oli helvetin kylmä. Satoi edelleen, kun huoneesta piti kirjautua ulos. Kuivista housuista ei olisi ollut mitään hyötyä, joten pukeuduimme eilisiin, jotka olivat edelleen yhtä märät kuin kuivumaan ripustettaessa.  Sade ei lakannut aamiaisen aikana, joten ajoimme Mr. Koffien kahvilaan juomaan teetä ja maksamaan eilisen velkamme. Istuimme mestoilla pari tuntia hytisemässä, mutta sade ei edelleenkään osoittanut lakkaamisen merkkejä. Lopulta päätimme, ettei tästä moporetkestä tulisi tässä sateessa yhtään mitään, joten iltapäivällä kipusimme lannistuneina taas pyörämme päälle ja ajoimme takaisin Pakseen. Emme jääneet odottamaan sateessa tapahtuvaa kahvikiertuetta. Paksessa oli aurinkoista ja trooppisen lämmin, mutta katsottaessa taaksepäin ylänkö oli edelleen tummien pilvien peitossa.

Jos oikein tarkasti katsoo, näkee kalastajaveneitä.

Auringon laskiessa söimme järskin yhdessä Mekongin jokivenerafloista.

Kiva poika kantoi meille pöydät ja tuolin tyhjällä isolla terassilla Mekongin ja pienemmän joen risteyksessä.

Menimme syömään myöhäisen lounaan mainioon Mekongin rannan ravintolaan, jossa ilmeisesti kaikki kaupungin nuoret aikuisen hengailivat kaljaa jäillä juoden tiistai-iltapäivänä kello kolme. Nautimme meningistä aikamme ja suuntasimme palauttamaan mopomme ja varaamaan yöksi huoneen.

 Illalliseksi Marikon teki mieli länkkäriruokaa, ja lisäksi satoi kaatamalla, joten päätimme kokeilla hotellimme viereistä Pizza Boy –mestaa. Ei olisi kannattanut. Söimme ylikypsiä pakasteranskalaisia ja tunnistamattomasta materiaalista valmistetun eineshampurilaisen, emmekä edes erityisen halvalla. Länsimaisen ruuan tilaaminen on poikkeuksetta riski, jonka ottaminen ei yleensä kannata. Kylmä kookospähkinä hotellin aulasta kohotti kuitenkin mielialat takaisin positiivisille aallonpituuksille.