Dien Bien 29.6. - 30.6.

Päätimme taittaa matkan Sapasta Dien Bieniin minibussilla, jotta psykedeelisen kiemuraisella tiellä näköyhteys tiehen olisi parempi ja näin matkapahoinvointi lievempää (yöbussia emme ainakaan halunneet!). Ajattelimme voivamme minibussista myös parempi katsella mielettömiä maisemia, tie näet kulkee vuoriston läpi. Sitä paitsi se oli halvempi kuin kunnon bussi – maksoimme lipuistamme 280 000 dongia per nuppi Sapan turisti-infoon. Minibussin saapuessa kyllä hämmästelimme sen ikkunaan liimattua hinnastoa, jonka mukaan matka oli huomattavasti halvempi. Samaan bussiin meidän kanssa hyppäsivät sveitsiläiset Joel ja Melissa, ja vietnamilaisten seassa bussin takapenkillä istui jo vanhempi saksalainen pariskunta.

Tie oli paikoin hyvä ja paikoin surkea. Höpsöt vietnamilaiset makasivat päällekkäin penkeillä hengitysmaskit (joihin jostain syystä oli tungettu pala leipää) naamalla ja silloin tällöin oksensivat kuuluvasti pieniin muovipusseihin, jotka he heittivät auton ikkunoista kaiken muun roskan kera. Pysähdyimme matkalla lounaalle tienvarren ravintolaan, kuten tapana on, ja noin kymmenen tunnin matkanteon jälkeen saavuimme perille Dien Bieniin. Vain muutama riivaaja tarjosi puolivillaisesti kyytiä ja huoneita yöksi. Yritimme lippukioskista ostaa lippuja huomiseen bussiin, mutta meille kerrottiin että niiden myyminen ei ollut mahdollista ja että meidän pitäisi tulla takaisin aamulla viideltä (bussi Muang Khuaan lähti 5.30). Olimme vähän huolestuneita olisiko toimisto silloin auki, mutta neidit vakuuttivat avaavansa 4.15.

Hämmentyneinä lippujen ostamisen hankaluudesta lähdimme etsimään majoitusta. Bussiasemaa vastapäätä oli monta majataloa, joista majoituimme ensimmäiseen. Hinta oli 150 000 dongia (eli noin 5€) per huone. Kävimme tsekkaamassa huoneiden kondiksen ennen tarjouksen hyväksymistä. Majoittumisen jälkeen lähdimme Joelin ja Melissan kanssa kaupungille missiona tsekata nopeasti Dien Bien, hankkiutua eroon ylimääräisistä dongeista, sekä tietenkin muonittaa itsemme edukkaasti, mutta tyydyttävästi. Suoritimme nämä toimet einehtien fried ricet, vaihtamalla rahat korukaupassa erinomaisella kurssilla ja kävellen muutaman kilometrin Dien Bieniä ympäri. Painuimme ajoissa pehkuihin, sillä tiedossa oli todella aikainen herätys. Sovimme lähtevämme yhdessä bussiasemalle väijymään lippuja klo 5:00.

Muistomerkki, voitokkaat sotilaat

Näkymä muistomerkiltä

Kello pirisi klo 4:15, söimme hätäiset edellisiltana kaupasta hankitut aamiaisjugurtit, keräsimme kamamme kasaan ja lähdimme sveitsiläisten kanssa asemalle. Emme vieläkään saaneet lippuja ostettua, vaan meidät ohjattiin suoraan bussiin. Mysteeriksi jäi, minkä takia asemalla on kolmella virkailijalla miehitetty ticket office, joka ei suostu myymään matkustajille lippuja. Bussi ei tullut läheskään täyteen, joten tilaa oli hyvin ja kamat mahtuivat sisään bussiin. Matka kohti Lao People’s Democractic Republicia alkoi poskeaan hämärästi hipsuttavan kuskin nostaessa kytkintä.

Vietnamista näimme toistaiseksi todella vähän. Ehdimme kahdessa viikossa vain pööpöillä Hanoissa ja visiteerata kauniit, mutta hyvin turistisoituneet Sapan ja Cat Ba-saaren. Lähdimme maasta monien kysymysten kanssa: Miten poliittinen järjestelmä toimii? Miten kymmenet eri heimot ja etniset ryhmät tulevat toimeen ja mikä niiden suhde on valtioon? Mitä vietnamilaiset ylipäänsä kelaavat maailmasta, Vietnamista, perheestä, uskonnosta..

Vietnamissa riittäisi todella paljon nähtävää ja ymmärrämme hyvin, miksi monet varaavat pelkästään Vietnamissa reissaamiseen 3 kuukautta. Toivottavasti ehdimme käydä tsekkaamassa Mekong Deltan ja Saigonin reissullamme, vaikkakin näyttää kyllä siltä, ettei aika kerta kaikkiaan riitä.