Xitang 3.-4.6.

Olimme ostaneet itsellemme etukäteen Shanghaista junaliput Suzhouhun, Xitangiin ja Hangzhouhun, mikä paljastui myöhemmin hieman typeräksi valinnaksi, sillä jouduimme suhaamaan edestakaisin eri kaupunkeihin, luotijunien pysäkit ovat lentokenttätyyliin ns. kuusessa ja maksoimmekin enemmän kuin vaihtoehtoisista busseista.

Siellä sitten seisoimme, Xitangia lähimmällä (toisen kaupungin) luotijuna-asemalla, eli kahden bussin ja ainakin 20 kilometrin päässä pimeät riivaajataksit niskassamme etsimässä bussilinjoja, jotka olimme kaivaneet jostain nettikeskustelusta ja jotka oli mitä ilmeisimmin sen jälkeen korvattu eri linjoilla. (Kyllä, Suzhousta olisi mennyt suora bussi.) Yksi taksikuskeista keksi pyytää avukseen englantia puhuvan matkustajan kysyäkseen, minne haluamme mennä. Kävi ilmi, että poika oli myös menossa kaverinsa kyydissä Xitangiin, ja he ottivat meidät kyytiin huolimatta edes bensarahaa. Kaveri oli todella mukava ja kiltin oloinen, vaikkakaan ei aivan peruskiinalainen pinkin tukkansa kanssa. Lopulta auton takaikkunasta luuppailevat pehmolelut vakuuttivat meidät matkan turvallisuudesta. Kiinalaiset ovat olleet kaikkialla todella avuliaita ja ystävällisiä, eikä kertaakaan ole mihinkään vuorokauden aikaan yhtään missään tuntunut siltä, että olisi jonkinlaisessa vaarassa tulla esim. ryöstetyksi. Todella seiffiä hommaa reissata Kiinassa.

Xitangin vanhankaupungin sisäänpääsy oli sata yuania, opiskelijat toki puoleen hintaan kuten useimpiin mestoihin täällä (Perttu tosin päätteli ennen matkaa, ettei opiskelijakortilla tee mitään – efektiivisesti saamme siis 25 prossan alennuksen). Me olimme lukeneet jostain huhun että maksu pätisi vain viikonloppuisin, mutta osoittautui ettei näin ollut. Mikäli mestoille olisi saapunut julkisella bussilla, pysäkillä olisi kuulemma odotellut lokaleita valmiina viemään turistit sisään sivuportista lipputiskin ohi pienempään hintaan. Me menimme nyt kiltisti virallisista porteista ja lunastimme itsellemme sisäänpääsyn samalla kaikkiin alueen pikku museoihin, puutarhoihin, temppeleihin ja muihin nähtävyyksiin (kuuluu sisäänpääsylipun hintaan). 

Xitangin arkkitehtuuri oli hurmaavaa, mutta paikka oli niin kaupallinen kuin olla voi. Kadut olivat täynnä pikku kojuja, kauppoja ja ravintoloita, jotka kauppasivat turisteille kaikenlaista snäksiä ja krääsää. Ja turisteja siellä myös oli, kaikki kiinalaisia (Kiina on niin suuri, että kotimaan turismi on valtava bisnes, ja harvempi kiinalainen on käynyt ulkomailla – heidän näkökulmastaan toiset provinssit ovat käytännössä ulkomaita). Törmäsimme vain yhteen länkkäriin, Hong Kongin vaihtari -Dannyyn, joka asui Pertun kanssa samassa dormissa. Ehkä olimme sen verran omituinen näky, että paikalliset poliisitkin halusivat tulla ottamaan kuvia kanssamme. Marikon kanssa samassa dormissa oli kiinalainen Lavender, joka opiskeli englantia ja hengasi mielellään kanssamme. Saimme tietää paljon enemmän tarinoista kaiken kadulla myytävän oudon ruuan ja kaman takana, ja saimme kyseltyä myös muista meitä kummastuttaneista asioista – kuten miksi kiinalaiset miehet kuljeskelevat ympäriinsä mahat paljaana, paidat käärittynä kainaloihin. Ilmeisesti heillä vain on kuuma, eikä tähän liity mitään erityistä. Dannylta ja Lavenderilta saimme myös paljon matkavinkkejä, ja illan vietimme lopulta yhdessä tiiviisti reittiämme suunnitellen.

Xitangissa ja muissa perinteistä arkkitehtuuria omaavissa kaupungeissa on yleistä vuokrata perinteisempi kiinalainen asu ja otattaa kuvia ammattilaisella. Oli ilmeisen suosittua ottaa myös parisuhdepotretteja näin. Muualla Kiinassa näkeekin sitten hääkuvien kuvauksia aina silloin tällöin, joskus myös hyvin jännissä paikoissa.