Peking 19.5.-25.5.

Saavuimme Pekingiin 19.5.2014 aamulla. Meitä oli vastassa Tsinghuan yliopiston bussi ja kourallinen innokkaita opiskelijoita. Sää oli hyvä ja aurinko näkyi ohuen usvan takaa. Emme vielä tuolloin tienneet, että auringon näkeminen itäisen Kiinan suurissa kaupungeissa on melko harvinaista. 

Smogi/savusumu on talouskasvun kiinan symboli siinä missä Shanghain pilvenpiirtäjätkin. Savusumu ei kuitenkaan ole verho, joka blokkaisi näkymät jo kymmenien metrien etäisyydellä, vaan se koostuu pienistä ja ikävistä pienhiukkasista. Se näyttää kevyeltä usvalta, jollaista näkee joskus Suomessakin, kun ilma on kostea. Kaikki noin kilometriä kauempana oleva on verhottu valkoiseen, hieman harmahtavaan usvaan, joka tihenee kauemmas katsottaessa. Noin 10km päähän ei näe ollenkaan. Päivän aikana valon määrä vaihtelee, mutta mitään pilviä, tähtiä, kuuta tai aurinkoa ei taivaalla näy kuin harvoin. Fiilis on todella friikki, kun taivas näyttää valkoiselta ja tasaiselta paperilta ja on vaikea edes päätellä mistä suunnasta aurinko paistaa.

Tilanne savusumun kanssa on Pekingissä ja Shanghaissa parantunut (joskin saastelevelit ovat edelleen melko psykedeeliset) viime vuosina, joskin lähinnä tehtaiden pakkosiirtojen takia. Smogia aiheuttavat teollisuus, kivihiilivoimalat ja etenkin liikenne. Pelkästään Pekingissä on 6 miljoonaa autoa. Uusien autojen määrää rajoitetaan kuukausittaisilla rekisterikilpiarpajaisilla ja tuontiautojen erittäin korkealla verotuksella. Jotta autolla voi ajaa, pitää ensin voittaa rekisterikilpi arpajaisissa. 

Tiananmenin aukio. Monen tonnin painoinen Mao-taulu vaihdetaan vuosittain.

Joukkomme miittaamassa arvovaltaista Tsinghuan varareksiä

Pekingissä iso osa ajasta meni ruuhkassa odotellessa

Tsinghuan ylioppilaskunnan 2013 hallituksen bilehileiden kanssa radalla

Ruuhkat Pekingissä ovat järjenvastaisia, mutta ihmiset autoilevat, mikäli heillä on varaa hankkia auto. Autot ovat Kiinassa jopa Suomea kalliimpia korkean verotuksen takia. Autoilu onkin ennen kaikkea ”because I can” juttu. Työmatkaan autolla saattaa mennä parikin tuntia per suunta ja maksaa maltaita, mutta se nähdään silti parhaana tapana taittaa työmatka erittäin halvasta ja kattavasta metroverkostosta riippumatta. Mekin liikuimme Pekingissä joka paikkaan yliopiston bussilla. Pahimmillaan köröttelimme muutaman kilsan matkaa pitkälle toista tuntia. 

Peking on Kiinan väkirikkain kaupunki ja ihmisiä on paljon, mutta vähemmän yhdessä paikassa kerrallaan kuin voisi odottaa.Jalkakäytävillä liikkuminen ei ole tuskaista muuten kuin pyörien ja skoottereiden takia (siis miksi skootteria saa ajaa jalkakäytävällä?!). Asemille, ravintoloihin ja kauppoihin mahtuu ihan hyvin, eikä missään ole erityisempää tungosta. Moottoriteitä lukuun ottamatta.

Pekingistä ja sen läheisyydestä löytyvät Kiinan tärkeimmät kulttuurinähtävyydet, kuten Kielletty kaupunki ja Kiinan muuri, palatseja, hautoja ja temppeleitä. Meiltä jäi valitettavasti Kielletty kaupunki aikatauluhaasteiden takia väliin, mutta kävimme kiipeämässä muurille jonossa ympäri maailmaa saapuneiden turistien kanssa , katselimme Tiananmeniä ja yritimme tihkusateen ja smogin läpi ottaa kuvia olympialaisia varten rakennetusta stadionista ja uimahallista Bird’s Nestistä ja Water Cubesta. Näille reissuille meille oli hommattu ammattiopas, joka kertoi mielenkiintoisia tarinoita kiinalaisesta historiasta ja kulttuurista. Oppaamme kertoi myös hyvin avoimesti nyky-Kiinan ongelmista. Hän kertoi saasteista, riistämisestä, korruptiosta ja myrkyllisestä ruuasta (elintarviketeollisuus). Kuitenkin Tiananmenillä käydessämme erään tapahtuman mainitsematta jättäminen aiheutti aikamoisen giant elephant in the room –fiiliksen. 

Oppimassa puolueen nuorisoliigan toiminnasta hallintorakennuksen propaganda-osiossa

Pekingissä ylioppilaskunnissa puolue tuntui olevan varsin määrittävä tekijä,  vaikka meille on edelleen hieman epäselvää missä kaikkialla puolue vaikuttaa virallisesti ja missä epävirallisesti. Kaikkialla se kuitenkin tuntuu olevan, ja Peking onkin verraton paikka haistella maan poliittista ilmapiiriä.

Taustalla tyypillinen näky, Peking on pullollaan melko tylsiä isoja asuinkerrostaloja.

Peking, kuten muutkin Kiinan suuret kaupungit, on täynnä melko mielikuvituksellisen näköisiä korkeita rakennuksia, jotka tosin sijaitsevat kaupunkisuunnittelun näkökulmasta hieman jännästi hajallaan. Arkkitehtuuria opiskelevan ystävämme analyysin mukaan tämä johtuu siitä, että valtio omistaa maan ja tonttien hinnat eivät noudata markkinamekanismeja, jotka normaalisti kannustaisivat rakentamaan tiiviisti keskuksiin. Suuri osa jengistä asuu valtavissa, ankeahkon näköisissä kerrostaloissa, jotka ulkonäöstään huolimatta ovat varsin kalliita. Turistioppaaltamme kuulimme, että Pekingin jälkimmäinen hotellimme sijaitsi kaupungin kalleimmalla asuinalueella. Paikka ei ollut mitenkään erityisen posh, pikemminkin päinvastoin, mutta kuulemma siellä sijaitsi kaupungin paras peruskoulu. Kuten Suomessa, Kiinassakin muksu menee lähimpään kouluun. 

Överiä luksustelua Pekingin parhaassa ankkaravintolassa.
Isäntämme kysyi 10 ruokalajin jälkeen onko vielä nälkä.
Olimme haljeta ja sanoimme, että jo vain, oli hyvää!
Isäntä tilasi 8 ruokalajia lisää.

Yksi ensimmäisistä asioista, jotka kiinnittivät huomion Pekingissä, ovat runsaat ja erittäin skarpisti hoidetut istutukset. Moottoriteiden reunat ovat täynnä kukoistavia ruusupuskia. Tuli mieleen eräästä tunnetusta teoksesta peräisin oleva ajatus, että mahtaa olla hieno paikka, jos puutarhureita pidetään korkeassa arvossa.

PS. Syömämme Pekingin ankka oli lähes orgastinen kokemus, mutta ankka on käsittääksemme epäeettisesti pakkoruokittu.