Xitangista matkasimme luotijunalla (toki tarvittiin kaksi
bussia ja monta tuntia että päästiin asemalle – suoriakin busseja olisi mennyt)
Hangzhouhun, jota ainakin Hangzhoun kaupungissa mainostetaan Kiinan parhaana
turistikaupunkina. Turisti-infraa siis löytyy, ja opasteita on kivasti enkuksi
(pätee kyllä moniin paikkoihin). Mainittakoon kuitenkin, että hattuvakiolla yli
95% turisteista on kiinalaisia – länkkäreihin ei juuri törmää, vaikkakin
hostellissa joitakin nähtiin ja löydettiin jopa suomalainen pariskunta. He
olivat reissanneet lännestä landempaa ja olivat matkalla Shanghain kautta
Japaniin. Ekaa kertaa reissullamme hostellissamme oli saatavilla mixed dorm,
eli pääsimme samaan huoneeseen maksamatta maltaita privaattihuoneesta. Hostelli
oli muutenkin eri kiva – Hangzhouhun matkaavat tsekatkaa Wushanyi International
Youth Hostel.
![]() |
| Teeviljelmä. |
![]() |

Safkahommien osalta heittäydyimme kolmena iltana pötkössä
edukkaan ja maukkaan seafoodin maailmaan. Hostellimme läheltä löytyy päräyttävä
ruokakatu, jonka varrella sadoissa kojuissa veistellään kaikkea mahdollista
ihan sieltä skorppareista ja toukista lähtien (vaikkakin nämä ovat esillä vain
turisteja varten). Maistelimme joitakin kiinnostavia asioita ja ostimme puoli
kiloa hienoja perunasnäkkejä junamatkaa varten. Asiantuntemuksemme perusteella
violetin väriset perunat ovat Suomessakin taannoin suosiota nauttinutta Blue
Kongo –lajiketta (Pertun arvio). Marikon mielestä kyseessä on jokin bataatti. Update:
huikeat perunasnäksimme unohtuivat myöhemmin junaan, yhyy!
Niin ne safkahommat.. Luotimme illallisten osalta skarpit ja
vauhdikkaat otteet omaaviin wokkimestareihin. Homma toimi niin, että kokki
wokkailee kadulla kojussa, jonka edessä on erilaisia raaka-aineita, joista
annos kootaan. Setit olivat 15yuanista (alta 2€) aina yli sataan yuaniin.
Etenkin seafoodia oli tarjolla runsaasti. Herkuttelimme hyvin aktiivisilla ja
kohtalaisen pienillä simpukoilla, jotka maksoivat 20 yuania per setti. Tämän
lisäksi otettiin jotain vegejuttuja ja pari kuppia riisiä, jolloin koko aterian
hinnaksi tuli noin 40 yuania (about 5€). Tämä siis kahden hengen safkoista.
Hienoja fisuja tilailemalla ja mässäilyllä rahaa saa toki menemään enemmänkin.
Esim. hyvin hämmentävä kala, jonka päästä kasvaa kohtalaisen suuri kenkälusikka
maksoi 100yuania.
Seafoodista vielä mainittakoon näkemämme toimitus:
Hangzhoussa virtaa vanha todella matala kanaali kävelykadulla (katso kuvat).
Tästä vesiväylästä bongasimme miehen ja pojan etsiskelevän jotain
taskulampuilla. Yht’äkkiä poika innostui – he selvästi löysivät jotain. He
kumartuivat ja mies veti kiven kolosta pienen ravun ja laittoi sen purkkiin.
Huikeeta urbaania lähiruokaa! Touhua katsellessa tuli mieleen Kivijärvellä
vietetyt ikimuistoiset ravustusyöt.
Myös ravintolat ovat todella edullisia jos sniiduilee
annosten valinnassa ja jättää papaya birds nest –ruokataideteokset ja muut sheikkimätöt
rikkaammille. Eräs kolme annosta + riisit herkullinen lounaamme maksoi noin 40
yuania ja siitä riitti vielä dogibägiin toiset annokset molemmille. Yhden
vatsantäytön hinnaksi tuli siis reilu euro.
Hangzhoun merkittävimpiä nähtävyyksiä ja featureita on
järvi, West Lake. Sitä ympäröi mielettömän hieno ja skarpisti hoidettu vanha
puutarha ja idyllinen kävelykatu. Järvellä kiinalaisetkin söpöstelevät
julkisesti, ja naiset pukeutuvat romanttisesti pitkiin mekkoihin ja hattuihin.
Järvi on oikein kaunis ja päätimme jäädä sinne katselemaan auringon laskua.
Pettymys oli melkoinen kun aurinko katosi laskiessaan savusumuun ja odotettu
taivaanrannan värjäytyminen ja muut siistit valoshowt jäivät näkemättä. Itä-Kiinassa
auringonlaskuja tahi –nousuja ei taideta paljon katsella. Hyvä reissu enivei.
Oli kiva istua penkillä hämmentävän herkullinen herne-soijajäätelö kädessä
järvelle katsoen.
Hangzhou oli muutenkin erittäin vehreää mäkistä aluetta, ja joka puolella on pikkuisia lähteitä ja virtoja. Matkallamme teemuseoon törmäsimmekin yhteen isoon lähteeseen yksinäisellä puistotiellä, ja vilvoittelimme hetken jalkojamme. Kauniita kävelyreittejä löytyi paljon. Lisäksi alueella on vanhoja temppeleitä ja metsät ovat täynnä paviljonkeja.
![]() | ||||
| Lipputoiveet enkuksi ja kiinaksi. Pyysimme aina hostellin henkilökuntaa kääntämään tällaisen paperin. Kuvassa ollaan ostamassa junalippuja Hangzhoun juna-asemalta. |
![]() |
| Juna-asemalla on aina jonkin verran jonoa lipputiskille. |
Hangzhou oli jepa mesta ja miellytti meitä loppupeleissä eniten vierailemistamme miljoonakaupaungista.








Tuo Kuva Marikosta vilvoittelemassa jalkojaan on aivan ihana <3
VastaaPoista