Älä huku hiekkaan: Guilin, Kiinan kaunein (kallein) kaupunki 10.-13.6.

Bussi oli hieman villi kortti, sillä olimme suunnitelleet menevämme junalla. Diili osoittautui kuitenkin erinomaiseksi. Bussi oli hyvässä kondiksessa, ilmastoitu, melkein tyhjä ja jalkatilaa oli ruhtinaallisesti. Perttukin sai jalkansa suoraksi, kun penkin kaatoi ja jalat asetti edessä olevan penkin alle. Ikkunasta näki maisemia paljon paremmin kuin junassa ja kyyti oli letkeää. Bussissa oli myös ruutuja, joilla pyöri hämärä BusTV, joka näytti nonstoppina outoja väkivaltaelokuvia ammuskelu-sankarileffoista kiinalaisiin kungfu-tappeluleffoihin. Matkalla näimme aivan mielettömiä kalkkivuorimaisemia ja fiilis oli hyvä.

Oletuksemme Guilinista olivat suurin piirtein:
- Guilinissa on perkeleesti turisteja
- Guilinissa on kaunista ja huikeita vuoria ja luontonähtävyyksiä
- Guilinissa on puhdasta (koska turismi)

Voitte huviksenne googlen kuvahaulla etsiä Guilinin, ja tajuatte miksi menimme sinne. Olimme lähteneet Guiliniin lähinnä luontonähtävyyksien perässä ja ehkä yllätyimme hieman, sillä Guilin näytti ihan vaan kaupungilta. Oletuksistamme vain ensimmäinen osoittautui oikeaksi. Guilin oli yleisilmeeltään ehdottomasti likaisimman tuntuinen suurkaupunki, jossa olemme käyneet, vuoria ei kaupungista näkynyt, eikä Guilinissa ei ole myöskään juurikaan luontonähtävyyksiä, vaan se on enemmänkin tukikohtana lähialueen spotteihin päiväretkiä tekeville turisteille.

Löysimme pienen säädön jälkeen hostellimme, Wadan, ja majoituimme. Hostelli oli oikein kiva ja aivan täynnä länkkäreitä. Hostelli myös järjesti päiväretkiä läheisiin hienoihin spotteihin ja konsepti oli selvästikin tarjota travellereille kaikki yhdestä paikasta. Hostellista sai hyvät aamupalat ja muutkin safkat (kuulemma itsetehdyt jugurtit ja jäätelöt ja Italiassa paahdetut kahvipavut, koska kiinalaiset versiot eivät kelpaa), päiväretkille pääsi lähtemään hostellin ovelta ja illat voi istuskella hostellin baarissa ja pelata bilistä muiden länkkäreiden kanssa. Muuten ihan jees, mutta reissut olivat luonnollisesti meidän budjetille aivan liian kalliita. Esimerkiksi reissu legendaarisille riisiterasseille olisi maksanut 240yuania (30€) per nuppi. Kuvat näyttivät kyllä hienoilta ja muut matkalaiset vakuuttivat reissun olevan hinnan arvoinen. Emme kuitenkaan ruvenneet laittamaan kolmen päivän budjettia muutaman tunnin trekkiin.

Luimme myös Wikipediasta tarinoita hallituksen ja riisiterassi-turismia pyörittävän firman touhusta. Riisiä on siis iät ja ajat viljelty vuoren rinteillä muokkaamalla vuoren rinne tasaisiksi portaiksi, joilla riisiä voidaan sitten kasvattaa. Vuori on erinomainen valinta, sillä riisi vaatii paljon vettä ja vuoren rinnettä alas vettä on helppo annostella ja näin säätää yksittäisten portaiden kosteustasoja. Noh, tällainen on myös toki aivan mielettömän hienon näköistä, joten Guilinista 1½h matkan päässä oleva Rice Terrace on kaupallistettu äärimmilleen. Mestaan on rakennettu kaksi peräkkäistä porttia ja kulunvalvonta on tiukkaa, joten läpi on mahdoton päästä maksamatta 100yuanin sisäänpääsymaksua. Homma on hyvin tuottoisaa bisnestä, josta valtio vetää hyvät cutit. Riisin viljelijöille voitoista ei jaeta siivuakaan, vaikka on liikenteestä, hässäkästä ja pelloilla kävelevistä turisteista varmasti ihan oikeaa haittaakin viljelylle. Kuulimme, että viljelijät yrittivät hiljattain lakkoa (olla pitämättä vettä pelloilla, jolloin näkymä ei ole yhtä eeppinen), mutta ei hommalla tainnut olla tulosta. Firmalla voi olla pelissä pieni tuottojen menetys, viljelijöillä pelissä on ainoa elinkeino.

Päätimme siis tutustua Guilinin nähtävyyksiin omatoimisesti. Meille selvisi kuitenkin hyvin nopeasti, ettei Guilinissa ihan noin vain katsella paikkoja. Guilinissa nimittäin otetaan rahat pois turisteilta. Kaikissa muissa vierailemissamme kaupungeissa pääsy puistoihin oli aina ilmaista ja nähtävyyksien hinnat hyvinkin kohtuullisia, ellei ilmaisia. Guilinissa yhtään mihinkään ei päässyt ilman kohtalaisen suolaisia sisäänpääsymaksuja. Puistot oli aidattu kaksinkertaisilla piikkilangoilla ja luontonähtävyyksien ympärille oli istutettu puita näkösuojaksi. Hinnat olivat melko överistä lähes älyttömiin asti. Touhu jätti suuhun hyvinkin ulosteisen maun, sillä olimme tulleet Guiliniin, Kiinan kauneimmaksi kehuttuun kaupunkiin näkemään noita hienoja nähtävyyksiä.

Guilinissa ei ole metroa, vaan suhaaminen tapahtuu autoilla, busseilla (joista osa on brittihenkisiä doubledeckejä) ja ennen kaikkea kaksipyöräisillä. Guilinissa oli sitä kaksipyöräisten pärinää ja pörinää, jota tulemme varmasti näkemään vielä hooceemmissa mittakaavoissa Vietnamissa ja muissa Kaakkois-Aasian maissa.

Kiertelimme kaupunkia ja katselimme niitä harvoja ilmaisia siistejä juttuja, joita Guilinista löytyy ja menimme illaksi ihmettelemään massiivista Night markettia parinakin iltana. Ei sekään oikein jaksanut sytyttää, sillä vastaavia oli jo nähty niin monessa kaupungissa. Hyvää ja edullista perinteistä paikallista safkaa kuitenkin syötiin, ostettiin hieno, meitä varten kustomoitu viuhka ja käytiin syöttämässä jalkojamme kaloille. Kävimme myös tsekkaamassa Flower and Bird marketin, jossa myytiin kaikkea mitä kiinalaisen puutarhan rakentamiseen tarvitaan, sekä kaikkia mahdollisia lemmikkejä kaloista ja papukaijoista minipossuihin ja pieniin jyrsijöihin. Nähtiin ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta Guangzhoun tapaan jouduimme hieman pettymään – Guilin ei ollut aivan mitä odotimme. Meitä kyllä varoitettiin, mutta eipä reissatessakaan aina osu kultasuoneen.

Selvitimme missä niitä vuoria nyt sitten mahdollisesti voisi katsella. Yangshuo on ilmeisen suosittu kohde, mutta luimme wikitravelistä, että pienempi kylä Xingping on the next big thing ja huikea paikka. Päätimme lähteä etsimään onneamme ja ennen kaikkea kunnon vuoria Xingpingistä.