Älä huku hiekkaan: Guangzhou, aka Kanton 8.-10.6.

Kanton on alkukoti suurelle osalle muun maailman kiinalaisista, ja Cantonese cuisine on maailmankuulua. Kantonilaisessa keittiössä raaka-aineiden tuoreus on äärimmäisen tärkeää, ja mausteita ja kypsennysmetodeja käytetään minimalistisesti, jotta raaka-aineen hienoutta ei pilattaisi. Koska saavuimme sunnuntaiaamuna, haaveilimme menevämme syömään dim sumia, mutta totesimme olevamme liian väsyneitä mestojen etsiskelyyn ja lepäsimme aamun hostellilla. Iltapäivällä tallustelimme kävelymatkan päässä sijaitsevalle karttaan merkatulle food streetille pettymään ruokatarjontaan, mutta söimme kuitenkin. Hostellissamme on ensi kertaa koko reissun aikana kunnon keittiö, joten kävimme supermarketissa haalimassa hedelmiä, jugurttia ja pikapuuroa.

Muuta emme oikeastaan saaneetkaan aikaiseksi, ja vietimme loppupäivän hostellin sohvalla pohtien minne menisimme seuraavaksi. Vaihtoehtoja oli rajattomasti, aikaa rajoitetusti, netti hyvin hidas ja me huonosti läksymme tehneitä. Lopulta päätimme mennä Guiliniin, vaikka Lavender olikin uhannut sen olevan jopa Xitangia kaupallisempi. Toivoimme ehtivämme hieman pysähtyä majesteettisissa maisemissa ennen matkaa Vietnamiin ja täysin uusiin kuvioihin. Hostellihenkilökunnan suosittelemana päätimme kuitenkin testata sinne matkustamista bussilla yöjunan laverin sijaan. Bussi oli laveripaikkaa parikymppiä halvempi, mutta taittoi matkan puolessa ajassa ja meidän olisi otettava oikea majoitus – hinnan puolesta suunnilleen plusmiinus nolla, mutta yö nukuttaisiin varmaan paremmin ja maisemia näkisi matkalla enemmän.

Seuraavana päivänä katselimme joitakin Guangzhoun nähtävyyksiä ja totesimme, että kaupungissa oli ehdottomasti enemmän tungosta kuin Pekingissä tai Shanghaissa. Kävimme parissa viehättävässäkin puistossa, mutta Guangzhou tuntui vain isolta kaupungilta - meitä se ei oikein sytyttänyt, ja tuntui että tällainen oli jo aikalailla nähty. Panimme toivomme ruokaan.

Olimme hieman myöhään iltapäivällä etsimässä lounaspaikkaa, ja monet oikeat ravintolat olivat kiinni (kiinalaiset noudattavat ilmeisen tarkkaa safkailurytmiä, ja monet ravintolat sulkevat ovensa lounaan ja päivällisen välissä). Lopulta söimme kuuluisalta ostoskadulta Beijing streetiltä löytämässämme mestassa, ja ruoka osoittautui ehdottomasti huonoimmaksi safkaksi koskaan missään – huvittavaa kyllä se oli myös kallein ateria, jota olemme kaksin matkatessamme syöneet. Kuvissa ruoka näytti hyvältä, mutta lopulta pöytään saapui kulho instant noodeleita ja fried ricea, joka vaikutti pakasteelta. Kuten eilenkin, tänäänkin valitsimme mestan sillä perusteella että siellä söi muitakin, vieläpä kiinalaisia. Hämmentävää, miksi kukaan haluaisi syödä tällaista safkaa?

Illalla päätimme kysyä hostellistamme suositukset mestalle, josta saisimme hyvää kantonilaista ruokaa. Saimmekin vinkin viereiseen ravitsemusliikkeeseen. Respatyttö vakuutti kaiken olevan taivaallista ja paikan hyvin suosittu paikallisten keskuudessa, vaikka se olikin meille hiukan kallis. Paikka olikin täpötäynnä kiinalaisia seurueita ja alkufiilis oli hyvä ja ravintolassa erinomainen tunnelma. Tilasimme sieniä vihannesten kanssa ja kanaa. Yritimme olla tilaamatta kuuluisaa paikallista spessukanaa, koska se näytti kuvassakin vähän liian oudolta, mutta ilmeisesti epämääräisen tilausosoittelun takia saimme sitä kuitenkin. Tämäkin ruoka oli suuri pettymys. Sienet ja vihannekset olivat oikeasti limaisia ja yksinkertaisesti pahan makuisia. Niissä ei ollut juuri lainkaan mausteita, ja ne oli ehkä höyrytetty – hyvin tyypillistä kantonille, mutta oli hämmästyttävää, että maku ja suutuntuma oli niin vastenmielinen. Kanamme oli niin ikään kantonilaiseen tyyliin jätetty mahdollisimman lähelle raakaa olomuotoa. Se oli höyrytetty kokonaisena, ei ihan kypsäksi asti, ja paloiteltu lautaselle. Se oli kylmää, ja ruipelo kana oli lähinnä luuta ja nahkaa. Nahka ei tosiaan ollut mitään herkkua (tai oli varmaan, mutta meille ei pudonnut - yhtään), vaan limaista, rasvaista ja jokseenkin mautonta. Nälästä huolimatta emme saaneet paljon syödyksi. Kaiken kukkuraksi meitä laskutettiin teestä, maistiaisiksi tuoduista sipuleista ja pöytään tuodusta nenäliinapaketista – missään muualla ei ole laskutettu muuta kuin annosten hinta, vaikka oheistuotteita olisikin tuotu.

Meillä kävi varmaan huono tuuri monessa suhteessa, mutta meitä ei haitannut nousta aamulla bussiin, joka vei meidät kauas Guangzhousta.